Etsi
Blackie Lawless ei aio lääkärien kehoituksista huolimatta jättää kiertuetta kesken.
Lawless on kärsinyt koko kiertueen ajan välilevyn pullistumasta, jota varten tämä käy saamassa epiduraaleja.
Tämä sattui vuonna 1985, kun Metallica ja W.A.S.P. kiersivät yhdessä.
Tätä ei turhan usein kuule.
Blackie Lawless joukkoineen on taas tositoimessa.
Yhtye juhlistaa nelikymppisiään vasta keväällä 2023.
Entisellä W.A.S.P.-kitaristilla on todettu syöpä kurkussa ja niskassa.
Blackie Lawlessin kipparoima yhtye täyttää 40 vuotta.
Rokkiveteraani on kiinnitetty Metal Capital Festivalin pääesiintyjäksi.
Ikäviä uutisia.
Holmesin vaiherikkaasta elämästä löytyi varmasti dokumentoitavaa.
Douglas Blairin ja Toxy Londonin projekti nähdään myös Liedon SmugglerRokissa.
Yhtye peruu koko kiertueensa koronan vuoksi.
Douglas Blair soittaa signal2noisessa kehittelemäänsä GuitarCross-soitinta.
Kirjoittaja on kahden lapsen isä ja ikuinen kapinallinen.
Liput keikoille myynnissä 7.11. alkaen.
Sauna Open Air - 12.-13.7.2019, Ratinanniemi, Tampere
Tapahtumassa vierailevat muun muassa Bob Kulick, Ron Keel ja Douglas Blair.
Pääesiintyjinä nähdään W.A.S.P., Whitesnake ja Europe.
Luvassa neljän ikärajattoman keikan minikiertue.
Näitä kuvia ei kannata töissä selailla, sillä niissä on roisia alastomuutta.
Kun kuusikymppinen Blackie Lawless rakensi uutta versiota 25 vuotta sitten julkaistusta W.A.S.P.-klassikko The Crimson Idolista, hän ei yrittänyt peitellä albumin henkilökohtaisuutta tai jättänyt mitään sattuman varaan.
Sadasviideskymmenesviides Infernon numero julki perjantaina 23. helmikuuta.
Kabanen kertoo Iltasanomille pääesiintyjän kohdelleen heitä kaltoin.
W.A.S.P., Ember Falls – The Circus, Helsinki, 30.9.2017