Suomi on ollut käytännössä koko 2000-luvun ajan suurempien ja pienempien rockfestivaalien luvattu maa. Esiin nousseista tapahtumista osa on pudonnut leikistä ja osa jäänyt elämään, kasvaen tai pienentyen vuosittaisten resurssien ja yleisön kiinnostuksen mukaan. Yrittäjiä ja yleisöä on varmasti liikkeellä jatkossakin, jos jossain päin Suomea on tilausta vaikka vain pienemmillekin rockfestivaaleille.
Tänä suvena päivänvalon näki ainakin yksi uusi festaritapahtuma, pohjoispohjalaiskaupunki Pyhäjärven elävän musiikin yhdistyksen St. Elmusin pykäämä Elmusrock. Alkunsa yhteisestä innostuksesta ja halusta pistää pystyyn kunnon rockbileet omalla kylällä saanut tapahtuma olikin varsinainen yhteishengen näytös. Paikallisten yritysten sponsoroimana ja lukuisten aktiivisten talkoolaisten työpanoksella Elmusrock oli taloudellisesti käytännössä kuivilla ennen ensimmäistäkään lipun ostanutta festarivierasta. Lopulta silmämääräisesti laskettuna festivaalialueella, tanssilava Pyhäsalmen Suurlavan metsikkömiljöössä tepasteli heinäkuisena lauantaiehtoona kaikkiaan vajaat 400 henkeä yleisö, bändit ja henkilökunta yhteen laskien.
Kymmenen bändin kattauksen alkutahdit löi festareiden ulkolavalla paikallinen Clockwork, joka nojasi setissään yhtä kappaletta (Angry Man) lukuun ottamatta lainamateriaaliin. Vuoden kasassa olleen kuusikon lavaesiintyminen jätti jäykkyydessään hiukan toivomisen varaa, mutta patsastelun bändi sai anteeksi suurta potentiaalia huokuvilla soitin- ja laulusuorituksilla sekä ennakkoluulottomilla kappalevalinnoilla. Harva bändi kuitenkaan sekoittaa settiinsä lainabiisejä yhtyeiltä Porcupine Tree, Dio, Riverside, Katatonia, Uriah Heep ja Throne of Chaos. Encorena kuultiin vielä jokseenkin särmikäs versio Genesisin Land of Confusionista. Respect!
Sisälavan ensimmäisen liveaktin suoritti oululainen suomenkielisen raskaan rockin voimatrio 30 M/S, jonka tiukkaakin tiukempi soitto ja osallistuva lavaliikehdintä antoivat hyvät suuntaviivat illan muille raskaamman musiikin orkestereille. Bändin möyrivä ja riffikylläinen musiikki oli ainakin allekirjoittaneelle entuudestaan tuntematonta, mutta hyvinhän nuo polliisia pelkäämättömät hommansa taisivat.
Elmusrockin omaleimaisimman piirteen loi kaksi festareilla esiintynyttä laulaja-lauluntekijää. Ensimmäisenä kunnian sai paikkakunnan tyttö Heidi Korhonen, joka tulkitsi omaa musiikkiaan itseään niin sähköpianolla kuin kitarallakin säestäen. Heidin koko 40-minuuttisen setin ajan tuntui siltä, että Pyhäjärvellä olisi aika hetkiseksi pysähtynyt yleisön keskittyessä kuuntelemaan upeasti ja tunteella tulkinneen solistin mollivoittoista uppoutumista elämänkokemuksilla väritettyihin lyriikoihin. Sen lisäksi, että Korhonen lauloi kuin enkeli, osasi hän pistää niin akustisensa kielet kuin pianonsa mustavalkoisetkin tasan oikeaan järjestykseen niin sulavasti kuin se tilanteeseen nähden oli mahdollista. Hienoa!
Sisälavan kirjaimellisestikin täyttänyt suomussalmelainen power-kuusikko Ultimatium ei sekään pettänyt, eikä pitänytkään, sillä tämän harvakseltaan keikkailevan yhtyeen vetoa todisti useampikin U-merkkiseen bändipaitaan sonnustautunut henkilö. Niin musiikilliseen kuin soitannolliseen laatuunsa nähden ihmeen vähälle huomiolle kotimaassa jäänyt porukka jytisteli melodisen metallin settinsä läpi hiuskuontaloa ja tanssijalkaa nostattelevasti. Ekstrapisteet vakuuttavasta keikasta menevät ensisijaisesti aiemmin muun muassa Dreamtalessa tulkinneelle vokalistille Tomi Viiltolalle, jonka ylä-äänirekisterille ei löydy tässä maassa kovin montaa haastajaa. Toisen plussan saa ahkerasti sooloillut kosketinsoittaja Matti Pulkkinen.
Ulkolavan ja päivän toisen trubaduuri-hetken Elmusrockin yleisölle soi kouvolalainen Jari Uutela, joka nosteli setissään esiin omaa tuotantoaan tyyliin ”päiväkirjamatskua runopoikahengessä.” Siinä missä Heidi Korhosenkin esitys, myös Uutelan syvältä sydämestä kummunnut tulkinta oli taidokasta ja tunteisiin vetoavaa, elämän makuisista sanoituksista puhumattakaan. Settinsä ainoaksi lainaksi Uutela oli automatkallaan Kouvolasta Pyhäjärvelle valinnut Tapio Rautavaaran iki-ihanan balladin Kulkurin iltatähti. Vahvalla tulkinnallaan artisti sai kappaleesta aikaan tutun mutta persoonallisen version.
Täydellisenä vastapallona Uutelan tunnelmoinnille iski sisälavalla kuolometalliaan räiminyt lammilaisyhtye Casket. Hyvinhän tuo dödö ropisi tanssilavapuitteissa, joskin vain noin puolen tunnin ajan ja suhteellisen vähälukuiselle katsojajoukolle. Melkoisen paatoksellisella rykäyksellä Casket kuitenkin todisti, miten kova taso Suomessa demobändeillä ainakin death metalin genressä tänä päivänä on.
Kerrottakoon tässä yhteydessä, että Elmusrockin tekijäporukassa vaikuttavat vahvasti Pyhäjärven nimekkäimmän yhtyeen, toistaiseksi vielä uutta laulajaa riveihinsä etsiskelevän Agonizerin jäsenet. Bändin basisti ja Elmusrock-festivaalivastaava Jussi Tikka evästi ennakolta toimittajaa erityisesti tsekkaamaan ulkolavalla toiseksi viimeisenä soittaneen All Positions -yhtyeen settiä. Syy hehkutukseen selvisi nyrjähtänyttä industrial-henkistä häröilyä revitelleen viisikon kolmannen biisin aikana, jolloin tajusin, miksi juuri tämä bändi keräsi tapahtuman selkeästi suurimman katsojajoukon.
Paikkakuntalaisille tämä mitä mielikuvituksellisin lavakostyymein ja välispiikein varustautunut yhtye oli täysin tuttu tapaus, mutta keskisuomalaiselle kuulijalle vedätys meni täydestä aina siihen asti, kunnes tajusin, että bändin kielisoittajien ja kiipparistin soittotyyli muistutti erehdyttävän paljon Agonizer-miehistön suorituksia. Ainoastaan rumpalin tontilla hääri joku muu kuin Ago-kannuttaja Atte Palokangas – tosin kuten jälkeen päin selvisi, pelkästään juuri tällä keikalla. Vaan mikäs siinä oli All Positionsin jämäkkää performanssia seuratessa ja sellaisia sävellyksellisiä helmiä kuten Suppa Mario ja Double Penetration kuunnellessa. Vetäisipä porukka myös hallitun coverin Lady Gagan Poker Facesta.
Sisälavalla porilaisyhtye Verso paukutti timmisti suomenkielistä thrash- ja death-sekoitteista soitantaa. Bändin musiikki ja esiintyminen kävi yleisön niskaan kuin vanha kunnon yleinen syyttäjä. Välillä Verso-miehistö souteli laahaavimmissa vesissä syöksyen taas voimalla eteenpäin. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus kaiken kaikkiaan.
Ulkolavan pääesiintyjäksi viime hetken peruutuksen myötä kiinnitetty helsinkiläinen nuorten miesten tukkaheviryhmä Santa Cruz järjesti Elmusrock 2010:n positiivisimman yllätyksen vanhan liiton maneereita tihkuneella, ennakkoluulottomalla ja vauhdikkaalla keikallaan. Suurimmasta osasta kappaleita löytyi selkeätä hittipotentiaalia sing-along -kertseineen.
Sen lisäksi, että bändi näytti lavalla hyvältä, nelikko iski pöytään vahvaa soitinhallintaa. Parhaiten yleisön, tai ainakin allekirjoittaneen vakuutti hyvin tulkinneen laulaja-kitaristin Archien tämän vokalisointiakin selkeästi parempi kitaranhallinta. Kaveri tilutteli useammin kuin kerran kilpaa bändin varsinaisen kitaristin Johnnyn kanssa. Kaksikko sai aikaan mitä mainioimpia ilottelupätkiä, ja sekös räväköitti entisestään melkoisen intensiivistä keikkaa.
Keikan ainoiksi kritiikkikohdiksi nostettakoon ehkä hivenen liian innokas esiintyminen, joka yhdessä bändin nuoren iän kanssa nosti pintaan paikoin hiukan hosuvan ulosannin. Encore-lainansa, Billy Idolin Rebell Yellin sijaan Santa Cruz olisi voinut valita idearikkaammin jonkin toisen veisun vaikkapa akselilta Mötley Crüe–Van Halen–Ratt. On kuitenkin todettava, että helsinkiläiskvartetti edustaa varsin kelvollista jatkoa uuden aallon glam metal -scenessä kotimaisen Reckless Loven ja ruotsalaisten Crashdïetin ja Crazy Lixxin vanavedessä.
Elmusrock 2010 -festivaalin sai kunnian päättää lahtelaislähtöinen pitkän linjan tunnelmametallipartio Entwine. Juuri nyt uutta Rough n’ Stripped -kokoelmalevyään promotoiva, nykyisin melko harvakseltaan keikkaileva viisikko latasi festariyleisölle hittikylläisen ja varmaotteisen esityksen. Biisivalinnoissa mentiin pääosin levyjen diEversity (2004) ja Fatal Design (2006) -maailmoissa, joilta ainakin allekirjoittaneen mielestä löytyvät yhtyeen sävellykselliset helmet. Pyhäjärveläisyleisö ei ujostellut tätäkään kohtaamista, ja Pyhäsalmen Suurlava täyttyikin mukavasta fiiliksestä ja monenkirjavasta katsojajoukosta Entwine-vokalisti Mika Tauriaisen ja kumppaneiden ladatessa ilmoille karheanhellää heviään.
Ensimmäinen Elmusrock vakuutti laadukkaiden esiintyjiensä lisäksi myös hyvillä ja sujuvilla järjestelyillään. Tilava, festarialueen välittömässä läheisyydessä sijainnut parkkipaikka, muutaman kävelyaskeleen sisällä olleet ruokailu-, juomailu- ja saniteettipisteet sekä ystävällinen henkilökunta antoivat positiivisen kuorrutuksen muutoinkin hienosti sujuneelle illalle. Ensi vuonna sitten uudestaan, eikös vaan!
Teksti ja kuvat: Jaakko Silvast