David Coverdalen luotsaama Whitesnake palasi Suomeen reilun kahden vuoden tauon jälkeen. Sitten edellisen visiitin on bändi taas kerran käynyt läpi isoja muutoksia. Bändin pitkäaikainen kitaristi ja Coverdalen luottomies Doug Aldrich jätti bändin vuonna 2014 ja hänet on nyt korvannut entinen Night Ranger kitaristi ja sooloartisti Joel Hoekstra.
Uusittu bändi julkaisi viime toukokuussa levyn joka tottelee nimeä The Purple Album. Levy sisältää nimensä mukaisesti uudelleen äänitettyjä Coverdalen aikaisia Deep Purple -biisejä. Tarina kertoo että levy sai alkunsa sen jälkeen kun pitkään suunniteltu Deep Purplen Mark IV -kokoonpanon paluu kaatui Jon Lordin menehdyttyä yllättäen syöpään heinäkuussa 2012.
Levystä ja sen tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta omasta mielestäni se on pääosin onnistunut julkaisu ja sen myötä monet uudet fanit saavat tilaisuuden tutustua näihin osin jo unohdettuihin biiseihin.
Helsingin vanhaan jäähalliin oli kertynyt ihan mukavasti väkeä. Paikalla oli arviolta 4500 silmäparia mikä on ihan mukavasti näinä talouden tiukkoina aikoina.
Illan aloitti nimensä puolesta Suomessa suhteellisen tuntematon The Dead Daisies. Jos bändin nimi ei heti soitakaan kelloja niin luulisi, että bändin riveistä löytyvät vokalisti John Corabi (Mötley Crue, Union), basisti Marco Mendoza (Thin Lizzy, Whitesnake, Blue Burder) ja rumpali Brian Tichy (Billy Idol, Whitesnake, Pride & Glory) olisivat tuttuja alaa vähänkin paremmin seuraaville. Kun myös nykyisestä Guns n’ Rosesista tutut kitaristi Richard Fortus ja kosketinsoittaja Dizzy Reed voitaneen laskea nimimiehiksi, niin Dead Daisesia voi hyvällä syyllä kutsua superbändiksi.
Mystisen miljonäärikitaristin Dadid Lowyn luotsaama bändi on tähän mennessä julkaissut kaksi albumia joista jälkimmäinen Revolucation tuli pihalle viime elokuussa. Levyltä löytyvä ja sinkkunakin julkaistu vanha Alex Harvey Bandin lainabiisi Midninght Moses avasi keikan vauhdikkaasti. Yleisön reaktioista näki heti että vain kovin harvalla oli etukäteen minkäänlaista tietoa bändistä.
Siksi olikin hausta kuulla eturivistä kommentteja joissa arvuuteltiin ketä lavalla nyt oikeastaan olikaan ja ainakin Corabi, Mendoza ja Tichy tunnistettiin laajalti hyvinkin nopeasti. Toinen coverbiisi, Cactuksen Evil, seurasi ja tässä kohtaa yleisö oli jo hyvin toipunut alkuhämmennyksestään.
Corabi johti bändiään tyylikkäästi. Miehen otteista näkee että näitä hommia on tehty jo pitkään mutta samalla mies on silmin nähden aidosti innoissaan siitä mitä hän tekee. Lavan toinen ”tähti” oli Mendoza. Miehen soittaessa vielä Whitesnakessa Coverdale aina esitteli hänet ”A man on my right, he’s sex on two feets” ja sitä samaahan tuo miehen esiintyminen edelleen oli. Mies flirttaili likipitäen kaikkien hallissa paikalla olevien naisten kanssa bändin setin aikana soiton siitä juurikaan kärsimättä.
Kolmantena setissä kuultiin bändin uuden levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu Mexico, joka on yksinkertaisuudessaan oikein toimiva rokkibiisi ja se oli samalla yksi Dead Daisiesin keikan parhaista hetkistä. Kokonaisuudessaan bändin esitys oli oikein mainio. Soitto kulki, lavalla tapahtui ja tarkemmin mietittynä harvemmin sitä on viimevuosina nähnyt näin kovatasoista bändiä pelkässä lämmittelijäbändin roolissa.
Omaan makuuni 10 biisin setissä oli kuitenkin liikaa covereita, yhteensä 4 kappaletta. Jos niitä covereita pitää soittaa, niin olivat nyt loppuun soitetun Hushin sijasta soittaneet vaikka jotain Corabin aikaiselta Mötley Crüe -albumilta. Bändi on menossa taas Helmikuussa studioon. Ehkäpä uuden levyn julkaisun myötä bändi lähtee omalle kiertueelleen ja palaa taas Suomeenkin. Näin ainakin toivon.
Whitesnaken keikka alkoi tasan klo 21 Purple-biisillä Burn, joka ei missään nimessä ollut mikään kovin yllättävä avaus. Ennakkoarvioista poiketen Coverdalen ääni oli hyvässä iskussa vaikka se hetkittäin olikin melkoista raspilaulua. Mies oli pukeutunut tyylikkääseen sinivalkoiseen kauluspaitaan ja näytti muutoinkin pulisonkeineen kaikin puolin oikein pirteältä ikäisekseen.
Jos David oli edelleen lähes entisensä, niin oli merkillepantavaa että uudistetun bändin soundi oli huomattavasti metallisempi ja samalla raskaampi kuin aiemmin. Ehkä tuo johtui lasketusta vireestä tai Hoekstrasta, mutta paikoittain soundi oli silkkaa metallia. Tuo ei toki haitannut esimerkiksi seuraavana kuullun Bad Boys -biisin kohdalla, joka toimi erittäin hyvin näinkin.
Aldrichin poistuttua kuvioista Reb Beachista on nyt tehty bändin ykköskitaristi. Teknisesti mies toki on maailmantason huippusoittaja, mutta muutoin hän ei pysty Dougin suuria saappaita täyttämään.
Samaa voi sanoa Hoekstrasta jonka rooli jäi lavan sivulla jopa yllättävän pieneksi. Ulkoisesti mies oli aivan kuin nuorempi versio entisistä Whitesnake-kitaristeista John Sykesista tai Adrian Vandenbergista, mutta valitettavasti miehen soitto ei yllä edeltäjiensä tasolle.
Neljäntenä kuultu The Gypsy oli hieno valinta settiin. Biisi löytyy alun perin vuonna 1974 julkaistulta Stormbringer-levyltä ja se oli illan settilistan harvoja yllätyksiä.
You Keep On Moving oli myös hieno kuulla nyt Coverdalen tulkitsemana. Vaikka solisti saikin lauluihin paljon apuja basisti Michael Deviniltä ja kosketinsoittaja Michele Luppilta, niin jotenkin esitys jäi vähän vaisuksi. Ehkäpä se johtui yksinkertaisesti siitä että biisin tärkein instrumentti, eli Glen Hughesin korkea laulu loisti poissaolollaan.
Samaa voi sanoa toisesta Hughes keikkojen standardista Mistreadistä. Nuo biisit ovat aikojen saatossa jotenkin leimautuneet niin vahvasti näiden kahden voimakkaan laulajan ympärille että toisen puuttuessa biisit eivät kunnolla lähde lentoon.
Mutta eivät toki kaikki Purple biisit jääneet hampaattomiksi. Nopeatempoinen You Fool No One toimi hienosti rumpali Tommy Aldridgen johdolla. Mies myös esitti aiemmalta reilulta neljältä vuosikymmeneltä tutun rumpusoolonsa biisin keskellä ja sitä ei voinut kun ihastella. Jos Aldrichen lähtö oli bändille suuri menetys niin sitä ennen tapahtunut Afron paluu rumpujen taakse oli vähintäänkin yhtä iso positiivinen asia.
Coverdalen tulkinnassa oli jotain maagista akustisen Soldier of Fortunen aikana. Tuntui että juuri tämän tyyppiset hitaammat ja tunnelmalliset biisit sopivat nyky-Taavetin äänelle kaikkein parhaiten. Toisena esimerkkinä tästä voisi olla setissä jo aiemmin kuultu Ain’t No Love In the Heart of the City, joka edusti keikan parhaimmistoa.
Setin loppu mentiin tuttuakin tutummalla kaavalla. Hittikavalkaadin aloitti bändin MTV-kaudelta tuttu balladi Is This Love. Kun biisin aikana tarkkaili yleisön reaktioita, niin kävi selväksi että tänä päivänä perinteiset sytkärit on korvattu älypuhelimilla. Niitä kun oli ilmassa vähintään kymmeniä biisin aikana.
Fool For Your Lovin’ ja Here I Go Again upposivat yleisöön kuin kuuma veitsi voihin. Näiden biisien aikana huomio kiinnittyi taas siihen miten raskaalta bändin yleissoundi nyt kuulosti, mutta toisaalta, eipä tuo mitään haitannutkaan.
Keikan päätti totuttuun tapaan Still of the Night, joka samalla tavallaan kiteytti koko keikan. Coverdalen yritykset laulaa biisin korkealta ja kovaa -kohdat ei varmasti hivellyt kenenkään korvia, kun taas rauhallisemmat kohdat sujuivat ihan mallikkaasti.
Pienistä kauneusvirheistään huolimatta tämä keikka oli ihan positiivinen kokemus ja vahva osoitus siitä, että niin halutessaan Whitesnake voi jatkaa vielä vuosia. Bändi toimii ja Coverdalekin osoitti, että hänen päivänsä laulajana eivät ole vielä takanapäin.
Settilistalla oli viisi The Purple Albumin biisiä ja loppusetti koostui tuttuun tyyliin 1987-albumista ja muista pakollisista hiteistä. Varmasti pääosa lipunostajista oli siten tyytyväisiä. Itse kuitenkin toivoisi, että bändin mahdollinen seuraava kiertue keskittyisi vaikkapa vain ja ainoastaan Whitesnaken oman alkupään materiaalin esittämiseen. Ja eipä haittaisi vaikka sillä kiertueella nähtäisiin mukana myös muita tuolloin bändissä soittaneita muusikoita.
Whitesnake-settilista: Burn / Bad Boys / Love Ain’t No Stranger / The Gypsy / Play Video / Give Me All Your Love / You Keep on Moving / Ain’t No Love in the Heart of the City / Mistreated / You Fool No One / Soldier of Fortune / Is This Love / Fool for Your Loving / Here I Go Again / Still of the Night
The Dead Daisies -settilista: Midnight Moses / Evil / Mexico / Hush / Lock ’n’ Load / With You and I / Angel in Your Eyes / Devil Out of Time / Face I Love / Helter Skelter
Whitesnake-kuvagalleria:
The Dead Daisies -kuvagalleria:
