Sabaton ja Stratovarius tappeli, Suomi voitti – tsekkaa livearvio ja kuvagalleria!

Sabaton, Stratovarius, Gamma Ray, Beast in Black – Metro Areena, Espoo, 19.12.2015

Puhtaasti lauletun melodisen metallin ystäville koitti joulu viikkoa ennen varsinaista juhlapyhää, kun liigajoukkue Bluesin kotiluolassa ryskäsivät Tuska Open Airin ennakkotapahtuman merkeissä ruotsalainen Sabaton, saksalainen Gamma Ray sekä kotoiset Stratovarius ja Beast in Black.

Bändeistä viimeksi mainittu on Euroopassa edelleen vakaassa nousukiidossa olevan Battle Beast -yhtyeen perustajan ja ex-kitaristin Anton Kabasen uusi lyömäase. Yhtye on vasta uransa aamussa, eikä sillä ole vielä ainoatakaan julkaisua tai montaa esiintymistä plakkarissaan. Siksipä Espoossa kuultiin pääasiassa Kabasen entiselle yhtyeelleen kynäilemiä biisejä, joista keikan avannut Let It Roar, sitä seurannut Lionheart ja loppupään Out of Control jumppasivat BiB-viisikon käsittelyssä soitannollisesti kelvokkaasti.

Yhteisten esiintymisten puute näkyi mailien päähän, sillä lavalta uupui se erityinen hallittu kiima, joka löytyy pitkään keikkailleilta miehistöiltä. Beast in Black -soittoniekat – kuten U.D.O.-yhtyeeseenkin kuuluva kitaristi Kasperi Heikkinen sekä kreikkalaisesta Wardrun-yhtyeestä löydetty, järkyttävän korkean ylä-äänirekisterin omaava Yannis Papadopoulos – ovat toki tekijämiehiä, ja tämän keikan perusteella jäämme odottamaan lisää kasvavalla mielenkiinnolla. Musiikillisesti yhtye lienee varmalla pohjalla, sillä Kabasella on takataskussaan edelleen kymmenittäin Battle Beastille kirjoittamiaan demoja, jotka saanevat nyt uuden mahdollisuuden.

Toisena lavalle asteli eurooppalaisen power metalin pioneereihin lukeutuva hampurilainen Gamma Ray. Alkupään levyjensä uusiojulkaisujen tiimoilta koko syksyn kiertäneellä ja Suomeen Best of the Best – Party Tourinsa päättäneellä bändillä ei ollut Espoossa likimainkaan paras päivänsä. Kai Hansenin johtama viisikko vetäisi toki asiallisen setillisen (mm. Heaven Can Wait, Fight, Somewhere Out in Space, Send Me a Sign) mukavia menopaloja, mutta keikka oli voittopuolisesti tasapaksu antikliimaksi ”nopeasti alta pois” -hengessä.

Velvollisuudentuntoista lavaesiintymistä ja yleistä puolivaloisuutta korosti ulkojäsen, tälle kiertueelle toiseksi laulajaksi pestattu Frank Beck. Aiemminkin Gamma Rayn ja esimerkiksi Powerwolfin kanssa tekemisissä ollut miekkonen omaa kyllä mainion äänen, mutta oli lavalla niin statisti kuin olla ja taitaa. Yksi syy ukon palkkaamiseen on mastermind Hansenin pitkillä kiertueilla väsyvät äänijänteet. Ymmärtäähän tuon, mutta Gamma Rayn mikin varressa ei voi olla kuin Hansen. Miehen ääni on sen verran ikoninen, ettei sitä paikata yhdelläkään frankbeckillä – ei edes Fabio Lionella, kuten toissa keväänä Tavastialla.

Kotoinen Stratovarius oli Metro Areenalla niin ikään vuoden viimeisellä vedollaan, ja voi pojat, miten se biisinsä toimitti – timmeinä, taisteluntahtoisina, runsaina, eläväisinä ja ennen muuta hyväntuulisina. Vaikka uusi Eternal-kiekko on ollut Stratovariuksen kiertueen pääasiallisin agenda, Espoossa saatiin tunnin soittoajan ”ansiosta” täydellinen hittisetti. Onhan hittejä kuultu tältäkin bändiltä festareilla toisinaan kyllästymiseen asti, mutta tällaiseen lauantaiehtoon pikkujoulumeininkiin radioystävälliset melodisen metallin rallit sopivat kuin isä äidin selkään.

Eternalilta tuli kaksi rallia, juurikin ne hittipotentiaalisimmat My Eternal Dream ja Shine in the Dark. Siihen kun ladattiin päälle Eagleheart, Phoenix, SOS, Paradise, Black Diamond, Unbreakable ja keikan itseoikeutetusti päättänyt Hunting High and Low, homma oli kaikkinensa taputeltu.

Itse väitän Stratovariuksen keikkaa illan kovimmaksi, joskin ns. suuri yleisö saattaa olla tästä toista mieltä. Se oli nimittäin tullut katsomaan illan headlineria, selkeästi Euroopan tämän hetken kovinta hevibändiä, ruotsalaista sotametallikoalitio Sabatonia.

Muistan edelleen, kun Sabaton räimi kesäkuussa 2007 lähestulkoon tuntemattomana kakkoslavan rivibändinä Tampereen Sauna Open Airissä. Niin allekirjoittanut kuin bändi itse oli pöllämystyneen yllättynyt siitä valtavasta ja innokkaasta yleisömerestä, joka valtasi pikkulavan edustan täydellisesti. Sabatonin nykysukseesta olen ällistynyt lähinnä bändin yksitotisen sävellystuotannon vuoksi.

Männä suven monikymmentuhatpäinen yleisö Saksan Wackenissa tai lauantainen useamman tuhannen sierainparin posse Espoossa eivät voi olla väärässä. Silti tulin miettineeksi, mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa, kun meno on kuin Maidenin keikalla ulkoilmastadionilla. Laulaja Joakim Brodén ei saanut aina edes välispiikkejään ulos, kun jengi ryhtyi laulamaan jotain juuri kuultua tai toivelistalla olevaa rallia spontaanin kollektiivisesti.

Sabatonisteille lauantaiehtoon parituntinen oli settilistan puolesta rautainen. Tuli uutta ja vanhaa aina To Hell and Backistä Panzer Battalioniin ja Carolus Rexistä Uprisingiin. Suomalaiseen Sabatonin musiikki kolahtaa myös sen härmäläisittäin isänmaallisen lyyrisen antinsa vuoksi. Tarinat Suomen sodista (Talvisota) sekä sotasankareista Simo Häyhästä (White Death) ja Lauri Törnistä (Soldier of 3 Armies) ansaitsevat tulla kuulluiksi – vaikka sitten länsinaapurimaan toimesta.

Hauskaa seurattavaa on myös Sabaton-soittajiston ilmeikäs ja iloinen lavapresenssi. Laulaja Brodén, sympaattinen basisti Pär Sundström sekä vuonna 2012 bändiin liittyneet kitaristit Chris Rörland ja Thobbe Englund osaavat yleisön täysipainoisen viihdyttämisen. Ja kun en ollut aikaisemmin älynnyt, seurasin käytännössä koko keikan rumpali Hannes van Dahlia. Miehen taidokas ja ilmava soitto oli kaikessa maneeriähkyssään suorastaan virtuoosimaista katseltavaa. Arvostan.

Kuvagalleria: