“Voi perkele!” – Diablo uskalsi mokata kotonaan

Diablo – 20.11.2015 Tampere, Klubi

Kuva: Annina Vainio

“Ei ihmistä saa tällä tavalla kiusata. Yhtään huonoa biisiä en oo Diablolta kuullut, mut ei se vaan käy et noin kova bändi pitää seitsemän vuoden levytystauon.”

Puhuja, keskiolutta hörppivä ja Tampereen Klubin lavan reunustalla notkuva nuori mies on oikeassa ja väärässä.

Kyllä Diablo on levyttänyt myös kehnoja kappaleita – ainakin allekirjoittaneen mielestä – mutta on totta, että nelikon luova tauko venähti sormia syyhyttäneen pitkäksi. Olkoonkin, että syyt viivästykseen ovat ymmärrettäviä: motivaation puute, talonrakennusprojekti ja mitä näitä nyt oli.

Onneksi tamperelaistunut metallipoppoo osoitti syyskuussa julkaistulla Silvër Horizon -albumillaan, ettei latteudelta kuulostava hyvää kannattaa odottaa ole turhaan latteus. Jotain perää siinä on.

Vuosien hiljaiselon jälkeen Diablo on tehnyt näyttävän paluun lavoille ja yhtye kiinnostaa! Lokakuussa se myi loppuun Tavastian, ja Tampereen Klubin marraskuun show’n lippuja kaipaaville tarjottiin ei-oota jo syyskuussa. Kotikulmille buukattiin ripeästi toinen keikka loppuunmyytyä perjantaita edeltävälle torstaille. Täysiä tupia on nähty muuallakin.

Molempina Tampereen Klubi-iltoina lauteilla kotiyleisön edessä esiintyi vapautuneen oloinen ja soittamisen iloa huokuva ryhmä. Omalla mittarillani Diablo ei ole koskaan yltänyt livebändinä kovinkaan lähelle esimerkiksi Sakara-kollegoidensa Stam1nan tai Mokoman intensiteettiä tai energiaa, mutta ero Sonispheressä 2009 soittaneen ja Klubilla 2015 pauhaavan orkesterin välillä on huima nyky-Diablon hyväksi.

Niin Tavastialla kuin Tampereellakin setin aloittaneet The Call ja Isolation menivät vielä unisissa tunnelmissa, mutta vanhemman tuotannon Symbol of Eternity, Read My Scars (se Lenita Airiston Levyraati-suosikki) ja Queen of Entity karistivat viimeisetkin unihiekat solistimies Rainer Nygårdin, Marko Utriaisen (soolokitara), Aadolf Virtasen (basso) ja Heikki Malmbergin (rummut) silmäkulmista.

Yskähtelevän alun jälkeen meno oli laukalla loppusointuihin asti. Vaikka uutukainen ei tarjoa Icaroksen tai fanit riehaannuttaneen The Preacherin kaltaisia hittejä, siltä löytyy kuitenkin useita kelpo ralleja. Savagen bändi meuhkasi läpi niin, että Nygårdin lyriikoiden katkeruus välittyi iholle asti.

Klubin yleisö oli jo torstaina kiitettävästi messissä, ja perjantaina meno vain yltyi niin, että muusikot pysähtyivät muutamaan kertaan fiilistelemään hyvää vastaanottoa. Sen verran hekin heiluivat, että hikiset paidat lähtivät vaihtoon ennen encorea.

Torstain settiin mahtui hieman yllättäen omakustanteen nostalginen kappale Princess, joka oli perjantaina pudotettu pois. Sen sijaan torstaina ensilivesoittonsa saanut Corium Black kiilasi loppuunmyydyn Klubin illassa encorebiisien joukkoon. Sen Nygård omisti Pariisin terrori-iskujen uhreille. Tässä vaiheessa bändi oli muuten vaihtanut ylleen trikolorin väriset paidat, siis punaisen, valkoisen ja sinisen (ehkei ainoa syy vaihtoon ollutkaan hiki).

Myös välispiikit olivat torstaina polveilevampia ja siten riemastuttavampia kuin perjantaina, jolloin juhlaväki piiskasi kvartettia yhä tiukempaan soitantaan ”voi perkele” -välihuudoillaan.

Settiin mahtui kappaleita jokaiselta levyltä, mikä monipuolisti show’n tempoa ja intensiteettiä Tavastian keikkaan verrattuna.

Merkillepantavaa on Diablon osoittama kunnioitus kymmenen vuotta sitten kuopattua pohjoispohjanmaalaista Sentencediä kohtaan. Tampereella Nygård lainasi eräässä välispiikissään solisti Ville Laihialaa (se on vitun jessiä se), ja vaikka nimillä ei puhuttu, lienee selvää, että The Prince of Machine on kirjoitettu edesmenneelle Miika Tenkulalle. Tätä alleviivaa keikkaoutrona soiva, Tenkulan sielukasta kitarointia esittelevä instrumentaali Mourn.

Esiintymisiä, varsinkin torstain keikkaa, häiritsi tekniikan jatkuva takkuilu. Nygård kuittasi ongelmat osuvasti lainaamalla erään yritysvalmentajan viisautta. Sen mukaan hyvän pomon, ja tässä tapauksessa Tampereen, alaisuudessa on helppo mokata.

Niin oli, ja se oli vitun jessiä se.

Settilista: The Call / Isolation / Symbol of Eternity / Read My Scars / Queen of Entity / Icon of Flesh / Living Dead Superstar / Mimic 47 / Trail of Kings / Savage / The Serpent Holder / Icaros / Into the Sea / encore: Corium Black / The Preacher / Prince of the Machine

Oikaisu 24.11.2015 klo 10.30: Toisin kuin kirjoittaja tekstissä arvailee, Prince of the Machineä ei ole omistettu Miika Tenkulan vaan Teemu Mehtälän muistolle. Tämä kerrotaan Silvër Horizonin kansiteksteissä. Kirjoittaja ei lue kansitekstejä.

Kuvagalleria – klikkaa kuvaa suuremmaksi ja navigoi nuolin: