Etsi
Sonata Arctica, Nightwish ja Stratovarius mainittu!
Kappale on esimakua yhtyeen tulevalta Relentless Mutation -albumilta.
Evocation II – Pantheon -albumi julkaistaan 18. elokuuta.
Rajoitettu erä Hallowed-olutta tulee myyntiin syksyllä.
Radiation on sveitsiläisyhtyeen kuudes pitkäsoitto.
Helmikuussa 2018 järjestettävän risteilyn kahdeksan ensimmäisen artistikiinnityksen joukossa on peräti kaksi suomalaisyhtyettä.
Kuuden biisin mittainen debyytti-ep ilmestyy elokuussa.
Elokuussa alkava klubikiertue pysähtyy yhteensä kuudessa kaupungissa.
Yhtye saapuu kolmen klubikeikan minikiertueelle marraskuussa.
Udo Dirkschneiderin Accept-aikojen paketoimisurakka venyy ja paukkuu.
Joe Duplantierin suosikkilistalta löytyy yllättävänkin tuoretta musiikkia.
Ruotsalaisyhtye kiertää Eurooppaa uuden basistin voimin.
Industrial metal -yhtyeen debyyttilevy King Fucking Satan julkaistiin viime kuussa.
Juhlavuottaan viettävä Tuska on jo aivan nurkan takana!
Turkulaisfestivaalin tarjonnasta löytyy niin progea, psykedeliaa, post-osastoa kuin doomia.
Tamperelaisyhtye lupaa tarjota ehtaa hevimetallia isolla kertosäkeellä.
"Kappaleessa päästämme irti kertaheitolla kaiken vuosikausien aikana patoutuneen turhautumisen."