Pitkää hiljaiseloa pitänyt Susperia palaamassa kehiin – luvassa aiempaa rajumpaa ja ilkeämpää materiaalia

29.06.2017

Muiden muassa entisistä Dimmu Borgir-, Old Man’s Child– ja Satyricon-miehistä kasattu norjalainen thrashbändi Susperia on allekirjoittanut levydiilin Agonia Recordsin kanssa ja lupailee uutta albumia tämän vuoden puolella.

Viimeisimmän levynsä Attituden vuonna 2009 julkaissut porukka kertoo tulevan The Lyricist -kiekon olevan entistä hurjempaa kaahausta.

The Lyricist tulee olemaan aiempaa rajumpi ja ilkeämpi albumi. Se tulee olemaan paluu Susperian black metal -juurille, bändi vakuuttelee.

Vuonna 2000 perustetun bändin ydinporukka on pysytellyt alusta asti samana, ja ainoa miehistönvaihdos koettiin vuonna 2015, kun laulaja Pål ”Athera” Matheisen joutui jättämään yhtyeen sydänvaivojensa vuoksi.

Atheran paikkaajaksi löydettiin Guardians of Timen Bernt Fjellestad, jonka ääntä kuullaan alta löytyvällä The Lyricistin esituotantosamplerilla.

Lisää luettavaa