Etsi
Laulajalegenda on poissa.
Ilouutisia faneille!
Rocklegenda aktiivisena jälleen.
Julkaistu Infernossa 11/2024.
Sukella pohjaan on toinen maistiainen tulevalta kolmosalbumilta.
Näyttely avautuu syksyllä 2026 Oulun Tiimassa.
R.I.P. Gra Scoresby.
To the Sinking oli ensimmäinen tulevalle levylle valmistunut kappale.
Kattauksen täydentävät lisäksi Michael Schenker, Cult of Luna, Brutal Sphincter ja Rabbit Cult.
Marc Piovanetti on jo kerran tuomittu alaikäisen raiskauksesta.
Master on ehtinyt kypsään ikään.
Festivaali tiedottaa myös yhdestä peruuntumisesta.
Basisti Altti Veteläinen kertoo saaneensa vision kappaleen versioinnista jo vuonna 2004.
Honkalan metsissä juhlitaan taas.
Suunnitelmiin tulikin muutos.
Basisti Chris Beattie sanoo saaneensa yllättäen potkut.
Brain Deadin musiikkivideo kulkee nostalgisissa tunnelmissa.
Kaikuluotain toimi sanoitusten inspiraationa.
Perinteinen Saarihelvetti soi luonnonkauniissa Viikinsaaressa 1.-2. elokuuta.
Jeff Waters muisti edesmennyttä bänditoveriaan sosiaalisessa mediassa.