Punk- ja glam rockin edelläkävijöihin lukeutuvan New York Dollsin perustajajäsen ja laulaja David Johansen on kuollut. Hän oli menehtyessään 75-vuotias.
New York Dollsin lisäksi Johansen oli myös monipuolinen sooloartisti. Hän on levyttänyt rockmusiikin lisäksi muun muassa calypsoa, lounge jazzia ja bluesia. Hänen alter egonsa oli Buster Poindexter, jonka nimissä hän esiintyi myös elokuvissa ja tv-sarjoissa.
Hän julkisti alkuvuodesta tiedon, että hän on elänyt vuodesta 2020 saakka 4-levinneisyysasteen syövän sekä aivokasvaimen kanssa.
Tänään 1. maaliskuuta hänen edustajansa ilmoitti sosiaalisessa mediassa, että Johansen on kuollut kotonaan New Yorkissa perjantaina 28. helmikuuta.
– Hän piteli menehtyessään kiinni vaimonsa Mara Hennesseyn ja tyttärensä Leahin käsistä, ja häntä ympäröivät musiikki, kukat ja rakkaus. Hän kuoli luonnollisesti sairastettuaan lähes vuosikymmenen.
Infernon toimitus ottaa osaa läheisten surussa.