Viime ajat ovat menneet sen verran goottirokkipäissään, että tartuin tähän kauhulempeä lupailevaan levyyn toivoen löytäväni uuden ihastuksen pimenevien iltojen iloksi.
Valitettavasti en voi sanoa niin käyneen.
Alku vaikutti ihan lupaavalta. Vaikka mörköteemoista puhuttaessa ei kai voi välttyä jonkin tason vertailusta horror punk -pioneeri Misfitsiin, oli mukava huomata, että Horrorwolfilta löytyy omaakin soundia eikä kyseessä ole mikään karvahattumallinen kopio.
Pidän laulajan röyhkeän kuuloisesta äänestä, mutta alusta lähtien korvani hiukan kompuroi tiettyjen sanojen lausumiseen. Välillä huomasin keskittyneeni musiikin kuuntelemisen sijasta veikkailemaan, minkämaalaisesta bändistä on kyse.
Mikään albumi toimii minulle ani harvoin ensikuulemalta, vaan usein tarvitaan hiukan tutustumista ennen kiihkeämpien tunteiden syntymistä. Arvelin, että toisto kuorisi tämänkin sipulin, mutta innostumisen sijasta huomasinkin ärsyyntyväni vain enemmän kappaleiden käydessä tutummiksi.
Kenties syy onkin minussa. Voisin hyvin kuvitella julkeiden makkarimörähdysten tipahtelevan eri lailla virmakammille lapsosille. Ehkä tämä ei ole mummojen musaa.