Uutisoimme taannoin syksyllä 2026 Oulun uudessa museokeskus Tiimassa avautuvasta Metallikausi – Pohjoista metallimusiikkia 1980-luvulta nykyhetkeen -näyttelystä, jossa käydään nimensä mukaisesti läpi pohjoisten metallibändien historiaa.
Lue myös: Oulun uusi museokeskus avataan pohjoiseen metallimusiikkiin keskittyvän näyttelyn merkeissä
Nyt näyttelyn kuratoijat kaipaavat aineiston keräämisessä apuja yleisöltä. Mikäli sinulla on esimerkiksi valokuvia keikoilta, treenikämpiltä tai illanvietoista, teemaan liittyviä asusteita, soittimia, treeniäänityksiä, kasettitreidausmateriaalia tai muita muistoja, kannattaa olla yhteydessä näyttelyn tekijöihin.
”Metallikausi-näyttely saa elinvoimansa yhteisön tarinoista kuten valokuvistasi, muistoistasi ja esineistäsi. Ne tuovat Pohjois-Pohjanmaan metallimusiikin historian ja kulttuurin aidosti esille 80-luvulta nykypäivään. Auta meitä luomaan näyttelystä autenttinen, yhteinen kokemus”, sanoo tutkija Tuomas Niemelä.
Näyttely on Pohjois-Pohjanmaan museon ja Tiedekeskus Tietomaan yhteistuotanto.