Tiesitte ilmeisesti jo hyvissä ajoin, että Synkkyyden ylistys jää yhtyeen viimeiseksi levyksi. Kuinka tieto tästä vaikutti albumin valmistumisprosessiin?
– Levy nauhoitettiin pääosin jo vuonna 2009, jolloin bändi oli vielä hyvässä nosteessa. Tuolloin emme tienneet emmekä toivoneet albumin jäävän viimeiseksemme – tosin jokin meitä suurempi voima tämän varmaan tiesi, koska teki albumista niin vääjäämättömän lopullisen, laulaja-kitaristi Wile Iivarinen mietiskelee.
– Lopettaminen ei ollut kenenkään päätös, se vain tapahtui. Vähän kuten ihmiskunnallekin tulee käymään, se tuhosi itse itsensä jättäen jälkeensä vain hämäräperäisen ja monimutkaisen ajatusmaailman.
Olet kuvaillut albumia synkimmäksi koskaan julkaistuksi suomalaiseksi rocklevyksi. Millaisista elementeistä synkkyys teidän kohdallanne muodostuu?
– Näkökantani synkkyyteen ei ole, että ladellaan kappaleisiin rankimmat, raaimmat ja kliseisimmät kielikuvat. Se on lähinnä naurettavaa ja valitettavan yleistä niin sanotusti raskaassa musiikissa. Ja vaikka vihaankin mainitsemiani valmiiksi pureskeltuja metaforia, albumin nimi on tietyllä tavalla sellainen. Se on samaan aikaan täynnä ironiaa, mutta toisaalta se ei voisi kuvata levyn kokonaisuutta paremmin.
– Taiteemme synkkyys on rivienväleissä ja ”verhon” taakse kätkettynä. Ajattelen niin, että ne, jotka osaavat sinne katsoa, löytävät jotain perustavanlaatuista, todellista pimeyttä. Minun maailmassani tämä pimeys on ihmismielen tutkimatonta aluetta. Ihminenhän pelkää luonnostaan pimeää vain siksi, ettei näe mitä siellä on.
Uuden levyn mukana tulee myös kirjoittamasi digikirja, jossa käsitellään hyvinkin henkilökohtaisia asioita. Mikä ajatus tämän takana on?
– Levyn syntyaikaan elin ehkä elämäni synkintä aikaa, mihin liittyi päihderiippuvuutta, raskasta masennusta ja kaikenlaista vainoharhaa. Kirjoitin maanisena päiväkirjaa tapahtumista ja elämänkatsomuksestani, ja sen hetkinen elämäntilanne heijastui hyvinkin vahvasti albumin tematiikkaan, vaikka koetin sinnikkäästi pitää kiinni levyn manifestimaisuudesta. Henkilökohtaisen päiväkirjani lisäksi kirjoitin studiopäiväkirjaa levyn tekovaiheista.
– Omakohtaisia päiväkirjoja en olisi voinut kuvitellakaan julkaisevani, eikä näin henkilökohtainen avautuminen ole ollut koskaan Tyttären kaltaista toimintaa. Bändin lopettamispäätöksen jälkeen ymmärsin, että kirja täytyy saattaa päivänvaloon. Yhdistämällä tämän maanisen studiopäiväkirjan ja rinnalla kirjoittamani syvästi ahdistuneen henkilökohtaisen päiväkirjani syntyi Inhon valtakunta – kirja, joka avaa Synkkyyden ylistyksen esoteerista maailmaa kuulijalle aivan toisella tasolla.
Miksi synkkyyttä tulisi ylistää? Eikö olisi helpompaa ja mielekkäämpää kulkea valoisalla polulla?
– Helppoahan se varmaan on, mutta äärimmäisen pinnallista, säälittävää ja tyhjänpäiväistä. Tämän levyn nimi voisikin olla yhtä lailla Totuuden ylistys.
– Monet ovat käsittäneet albumin tittelin väärin. Tässähän ei glorifioida synkkyyttä vaan etsitään perimmäistä totuutta. Se löytyy porautumalle ajatuksiin ajatuksien takana ja sitä kautta ihmisen todelliseen itseen: moraalin taakse, sinne missä ihminen on paljaimmillaan ja rehellisimmillään.
– Pelkästään evoluutioteoriaa tarkastellen voimme löytää todellista synkkyyttä ihmisen luonnosta. Vain vahvimmat selviytyvät. Se on puhdas totuus. Henkilökohtaisesti en halua tyytyä valmiiksi pureskeltuun vaihtoehtoon, vaikka se miten helppoa olisikin. Haluan tuntea jotain todellista, oli se sitten surua, onnea tai mitä tahansa.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 3/2017.