”Ketä se nyt vituttaisi, jos Faith No Moreen verrataan” – haastattelussa kotimainen Red Eleven

Metallin ja rockin väliin omaa tonttiaan raivaava Red Eleven ei laiskottele turhia. Collect Your Scars on yhtyeen kolmas albumi, eikä debyytistä ole vielä kolmeakaan vuotta. Konkareiden bändissä kukkii luovuus ja yhteisymmärrys on rautaa.

Jyväskylä ei ole maamme rockkaupungeista vähäisin. Keski-Suomi on mielikuvissa vähän persoonatonta seutua juron Hämeen ja lupsakan Savon välissä, mutta hitto soikoon, ainakin raskaan musiikin saralla maakunta tuottaa helmiä jatkuvasti. Eikä pelkkiä piilotettuja helmiä, vaan aidosti kansalliseen ja kansainväliseenkin menestykseen ponnistavia nimiä.

Red Elevenin Collect Your Scars julkaistaan samana päivänä kuin tämä lehti. Levy on ryhmän tähän mennessä vahvin – ja näillä näkymin viimeinen, jonka julkaisee saksalainen Lifeforce. On ihme, jollei bändille löydy jatkossa halukkaita ottajia.

Sinkkubiisi I Follow on ytimekäs esitys siitä, mistä Red Elevenissä on kyse. Musiikki on raskasta, metallista rockia. Red Eleveniä on verrattu kyllästymiseen asti Faith No Moreen, ja juuri tässä kappaleessa yhteys on uudella levyllä kaikkein selvin. Erityisesti mieleen tulee Angel Dust -albumin (1992) ilmaisu.

– Olen ihan samaa mieltä, laulaja Tony Kaikkonen myöntää.

– Minä en kyllä löydä siitä biisistä mitään Faith No Morea, se on niin kuulijasta kiinni. Laulupuolelta se varmaan tulee. Mutta ketä se nyt vituttaisi, jos siihen bändiin verrataan, rumpali Pasi Pasanen jatkaa.

Teen seuraavassa itsestäni naurunalaisen, mutta minua jäi haastattelun teon jälkeen vaivaamaan muuan vahvasti kelloja soittava pikkuseikka kyseisessä kappaleessa. Lopulta yhteys löytyi.

Verratkaapa kappaleen ensimmäistä, reilun minuutin kohdalta löytyvää ”I follow” -riviä Faith No Moren Be Aggressive -kappaleen c-osan ”I swallow” -riveihin vajaan kahden minuutin paikkeilla. Olenko ainoa, joka kuulee stemmoissa ja ääntämistavassa jotakin yhteistä?

Se siitä.

Red Elevenin jäsenistöllä ei ole juuri yhteisiä suosikkibändejä. Faith No Moren lisäksi tällainen on oikeastaan vain Alice in Chains. Musiikkimaut ovat muutoin eri seinillä.

– Keikkareissuilla tulee ämyreistä välillä Deathiä ja välillä Popedaa, Kaikkonen sanoo.

– Entinen kitaristi aina sanoi, kun mun vuoro tuli, että kohta tulee yhteenlaskuheviä, Pasanen heittää.

Uutta verta pakkiin

Nyt kun entinen kitaristi J-V Hintikka tuli mainittua, käsitellään taannoinen miehistönvaihdos. Hintikan tilalla soittaa tätä nykyä tamperelainen Tom Gardiner, jonka kyvyt ovat tuoneet paljon uutta virtaa Red Elevenin ilmaisuun. Gardinerin, Kaikkosen ja Pasasen lisäksi Red Eleveniin kuuluvat basisti Petteri Vaalimaa ja biisintekijä-kitaristi Teemu Liekkala.

Bändi oli jo studiossa, kun miehistönvaihdos kävi ajankohtaiseksi.

– Se oli siinä mielessä aika helppo siirtymä, että me tiedettiin Tomma jo ennestään, ainoastaan Pasi ei sitä tuntenut. Turussa oli viime kesänä Flannel Fest, jossa oltiin vetämässä. Tomma mainitsi silloin, että onko teillä kosketinsoittajaa. Että jos joskus tarvitte, niin soittakaa hänelle, Kaikkonen kertoo.

Seuraavalla viikolla Hintikka ilmoitti, että hänen täytyy keskittyä ”yhteen toiseen juttuun”, jolla hän taisi tarkoittaa Psychework-nimistä bändiä. Kun tilanne tuli eteen, ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, kenelle soitetaan.

– Meillä oli vika keikka Jyväskylässä J-V:n kanssa ja Tomma oli katsomassa. Vedettiin helvetilliset kännit sen jälkeen. Tämä oli varmaan se lopullinen testi, ja sehän oli selvä tapaus, heh. Tai siis ei ainakaan selvä, Pasanen nauraa.

Vaikka kolmas levy oli vaihdoksen aikaan varsin hyvin hahmollaan, Gardiner ehti jättää levylle vahvan jälkensä kitaralla ja pianolla.

– Kun lähetin Tommalle jonkun biisin, meni tunti ja sieltä tuli viesti, että tein tällaisen piano-outron, mitä tykkäisitte. Pari kappaletta muuttui aika paljonkin pianojen ansiosta, Kaikkonen kertoo.

Rumpali Pasanenkin yllättyi uuden miehen ulosannista positiivisesti.

– Minä kun olen vitunmoinen Death- ja Chuck Schuldiner -diggari, niin kitarasoolot pääsivät kyllä yllättämään. Muutenkin oli aikamoinen ylläri, miten paljon biiseihin tuli lisää Tomman ansiosta.

Vaikeasta kolmannesta levystä ei ollut tietoakaan. Kaikki sujui kuin rasvattu niin omin päin äänitellessä, sinkkubiisiä Aksu Hantun voimin miksatessa kuin omaa viimeistelyä Sami Niittykosken SN-Audiolla tehdessä.

Yhtye äänitti Collect Your Scarsin sessioissa myös coverin U2:n Hold Me Thrill Me Kiss Me Kill Me -kappaleesta. Valinta oli Liekkalan, ja biisistä saatiin Red Elevenin näköinen versio.

Paikat varattu

Red Elevenin historia yltää aina vuoteen 2009. Kaikkosella ja Liekkalalla oli aiemmin yhtye nimeltä Code for Silence. Liekkala kaiveli pöytälaatikostaan hieman erilaisia kappaleita, joista Kaikkonen innostui. Näin syntyivät ensimmäiset demot.

– Kun julkaistiin kaksi ekaa biisiä aikoinaan MySpacessa, ensimmäiset kommentit oli Pasaselta, joka varasi rumpalin paikan ja Petteriltä, joka varasi basistin paikan, Liekkala muistelee.

– Joku kostea iltahan se oli, kun Pasi sitten tuli messiin. Vuonna 2012 taisi olla ekat treenit, Kaikkonen jatkaa.

Pasanen muistaa krapulaisen ajelun Jyväskylän Veturin kohdalla.

– Tony soitteli biisejä, että tämmösiä tehtiin Teemun kanssa. Minä sanoin saman tien, että miksei tehdä tästä bändiä!

Kehitys on kehittynyt nopeasti. Vain harva yhtye kykenee julkaisemaan nykypäivänä kolme albumia alle kolmen vuoden aikajänteellä.

– Tämä on kaikille selkeä prioriteetti. Kaikki muut bändit, missä mä oon ollut, on enemmän tai vähemmän telakalla tällä hetkellä. Moni niistä on ollut muutenkin lähinnä studiobändejä, Kaikkonen sanoo.

Pasasen ja Kaikkosen Sons of Aeon aikoo tehdä uuden levyn, mutta sitä saattaa joutua odottamaan.

– Sovittiin, että se voi tulla vuoden tai kymmenen vuoden päästä. Kyllä tää Red Eleven on nyt tärkein juttu, Kaikkonen vahvistaa.

Yhteinen into välittyy sekä soitosta että bändin läsnäolosta. Pasanen sanoo suoraan, että Red Eleven on siisteintä kamaa, mitä hän on koskaan soittanut.

– Lisäksi tämäntyylistä musaa ei tehdä nykyään hirveästi. Kaikki on tosi paljon metallisempaa tai industrialimpaa meininkiä.

Maailma syliin

Ensimmäinen levy Idiot Factory ilmestyi vuonna 2013 Secret Entertainmentin kautta. Vuoden 2014 Round II:n julkaisi Lifeforce Records, jonka huomaan bändin tien avasi Pasi Pasasen sinnikkyys.

– Tunnettiin sen pomon kanssa toisista yhteyksistä. Ekasta levystä se ei hirveästi innostunut, mutta Teemu oli jo silloin tehnyt demoja tokan levyn biiseistä. Niistä se sanoi, että palataanpa asiaan ensi viikolla.

Ei palattu, mutta rumpali ei antanut periksi. Loppuvuoden 2013 pommituksen jälkeen diilitarjous saatiin. Toinen levy oli siinä vaiheessa jo äänitetty.

Red Eleven kuuluu Suomessa Fried Liven rosteriin, minkä ansiosta keikkoja riittää. Bändin keikat ovat kunnon tuotantoja, sillä mukana on kolme teknikkoa ja paljon omaa tekniikkaa. Kaikki olisi valmista myös ulkomaille lähtöä varten, mutta…

– Meillä ei ole managementia eikä keikkamyyjää Euroopassa, ja saatana se pitää nyt hoitaa. Täytyy löytää sellainen jätkä, jolla on kokemus ja kontaktit. Me ei itse vaan yksinkertaisesti pystytä kaikkeen, Pasanen sanoo.

Bändin omasta tahtotilasta ja työnteosta hommat eivät jää kiinni, se on varma. On ihme, jollei yhtye pääse ennen pitkää maamme rajojen ulkopuolelle.

– Siihen tässä tähdätään. Tässä bändissä on älyttömän hienoa se, että kaikki toimii luonnostaan, Kaikkonen linjaa.

– Ei tätä tehdä sitä varten, että väännetään vaan levyjä ja kierretään kolmen teknikon kanssa Suomea. Meininki on se, että päästään ulkomaille ja rundaamaan kunnolla. Jokainenhan sitä toivoo, Pasanen päättää.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 3/2016.