”Ahneuden ja itsekkyyden täytyy loppua” – haastattelussa Isole

Jyhkeää doom metalia soittava Isole on huolissaan ihmiskunnan tulevaisuudesta.

Kuva: Erik Larsson

Edeltävä albuminne The Calm Hunter ilmestyi 2014, ja viisi vuotta tarkoittaa pisintä levynjulkaisutaukoa urallanne. Onko tähän jokin erityinen syy? 

– Meillä oli ongelmia kokoonpanon kanssa heti The Calm Hunterin ilmestyttyä, kitaristi-laulaja Crister Olsson muistelee. 

– Rumpalimme Jonas Lindström päätti lähteä bändistä ja otti aikansa löytää sopiva paikkaaja. Kun viimein löysimme Victor Parrin, jouduimme toisen ongelman eteen, koska Parri asui kaukana meistä muista emmekä pystyneet oikein treenaamaan tai soittamaan uutta musiikkia. Soitimme tuolloin itse asiassa enemmän keikkoja kuin treenejä, ja olemme jatkaneet samalla linjalla. 

– Meillä kaikilla on myös omat menomme Isolea aktiivisempien bändien kanssa, joten asiat ovat edenneet hitaasti. Musiikkimme kirjoittaminen on ollut kuitenkin aina lähellä sydäntäni, ja olemme tehneet tätä jo niin monta vuotta, että bändin lopettaminen ei ole käynyt edes mielessä. 

Uusi levynne Dystopia sisältää erittäin tarttuvaa musiikkia. Tähtäsittekö erityiseen tarttuvuuteen ihan tarkoituksella? 

– Olemme lisäilleet Dystopialle uusia musiikillisia elementtejä, ja jotkut niistä saattavat olla aiempaa tarttuvampia. Keskityimme erityisesti kappalerakenteisiin ja lauluun, joten myös sillä voi olla jotain tekemistä asian kanssa. Mielestäni Dystopia on doomimpi kuin The Calm Hunter, mutta olemme säilyttäneet myös musiikkimme progressiiviset vaikutteet. 

Mitä sanoituksiin tulee, oletteko ihan aidosti huolissanne ihmiskunnan tulevaisuudesta? 

– Kyllä. Teemme samat typerät valinnat ja virheet kerta toisensa jälkeen, ja uskon, että olemme matkalla kohti omaa tuhoamme. Meidän tulisi oppia menneestä ja ruveta keskittymään tärkeisiin asioihin. Ahneuden ja itsekkyyden täytyy loppua, ja toivon, että seuraava sukupolvi herää ja tajuaa, mihin suuntaan ihmiskunta on ajautumassa. 

– Tämä on teema myös levyn kansitaiteessa, jossa ihmiskunta kävelee kohti tuhoaan kiinnittämättä huomiota pieneen tyttöön, joka katsoo toiseen suuntaan. Tuo tyttö on symboli ainoalle toivollemme. 

Suosikkikappaleeni levyltä on Galenskapens land, joka on laulettu ruotsiksi. Tuntuuko biisi tavallista henkilökohtaisemmalta? 

– Ah, hienoa… kappale on nimittäin myös oma suosikkini. Se vie Isolea uusille musiikillisille maille, Olsson iloitsee. 

– Ei ole mitään yhtä syytä, miksi kappale on laulettu ruotsiksi. Se vain tapahtui, ja jostain syystä ratkaisu tuntui oikealta, kun musiikki ja sanoitukset kohtasivat toisensa. Isolen sanoitukset ovat olleet monissa tapauksissa todella henkilökohtaisia, eikä Dystopia tee tämän suhteen poikkeusta. 

Olet julkaissut musiikkia 1990-luvun alusta alkaen. Onko kappaleiden kirjoittaminen muodostunut ajan kuluessa hankalammaksi? 

– Työskentelen nykyisin täysin toisin kuin urani alussa. Tulen jatkuvasti valikoivammaksi, joten onhan homma koko ajan hankalampaa ja hankalampaa. 

– Joskus ennen minulla oli tapana vain lyödä siistejä riffejä yhteen, mutta nykyisin pyrin saamaan kappaleisiin tietyn tunnelman kokonaisuuteen keskittymällä. Musiikin täytyy kehittyä ja muuttua jokaisella julkaisulla, ja vaikka se on hankalaa, vuosien varrella kerätty kokemus tekee lopulta kaikesta mahdollista.

Julkaistu Infernossa 7/2019.