Bodom after Midnight sai alkunsa vuonna 2019, kun Children of Bodomin pillit pussitettiin yli kahdenkymmenen menestyksekkään vuoden jälkeen.
Daniel: – Kun päätös Children of Bodomin uran päättymisestä tuli selväksi, omat fiilikseni olivat hetken aikaa todella matalalla. En nimittäin ollut ensin tietoinen, että Alexi aikoo kasata saman tien uuden kokoonpanon. Kun Alexi sitten tiedusteli, lähtisinkö messiin uuteen ryhmään, vastausta ei tarvinnut miettiä kahta kertaa… Ryhdyttiin miettimään saman tien muita herroja, ja Santa Cruzissa vetänyt Mitja Toivonen oli meidän kummankin mielessä. Seuraavaksi painuttiin katsomaan Camu-yhtyettä Helsingin Tavastialle – Mitja oli basson varressa – ja kaverin toimitus oli täysin suvereenia. Käytiin vedon jälkeen moikkaamassa ja kysyttiin samalla, että lähdetkö soittamaan uuteen pumppuun.
Mitja: – Huomasin jo keikan aikana, että Alexi ja Daniel ovat ilmestyneet mestoille. Kummastelin asiaa, mutta syy selvisi sitten esiintymisen jälkeen. Ilmoitin olevani mukana.
Daniel: – Rumpalin pesti oli vielä vapaana. Jossakin vaiheessa sanoin, että kysytäänpä Waltteri Väyrystä. Alexin ensimmäinen kommentti kuului: ”Hyvä idea, mutta osaakohan se soittaa blastia?” Tuumin siihen, että Waltteri vetää helvetin hyvin mitä tahansa.
Waltteri: – Olin katsomassa Insomniumia Helsingin The Circuksessa, ja Daniel tuli tiedustelemaan kiinnostustani aiheeseen. Siinä oli monta muutakin rautaa tulessa, ja kerroin olevani kiinnostunut, mutta esimerkiksi Paradise Lostista irtautuminen ei olisi itselleni vaihtoehto. Kun tätä ei nähty ongelmana, lähdin messiin.
Daniel: – Ensimmäisen kerran käytiin soittamassa yhdessä marraskuun lopulla 2019. Alexi oli lähdössä useammaksi viikoksi Australiaan Children of Bodomin viimeisen Suomen-kiertueen jälkeen ja haluttiin ehdottomasti kokeilla sitä ennen, miten uusi ryhmä skulaa.
Waltteri: – Alexi ja Daniel antoivat muutaman biisin, että tsekatkaa nämä jutut. Mentiin sitten vähän myöhemmin soittamaan kyseisiä biisejä, ja homma tuntui toimivan. Itse asiassa se tuntui toimivan ihan maagisen hyvin.
Mitja: – Käytiin samalla keskustelemassa tulevista kuvioista managementin kanssa ja vietettiin iltaa. Ylipäänsä tutustuttiin vähän paremmin toisiimme, vaikka ei me mitään vieraita oltu enää muutenkaan.
Alexi Laiho palasi Australiasta Suomeen helmikuun lopulla 2020. Maailma oli vain muutaman viikon päässä koronan ensimmäisestä sivalluksesta, mutta Suomessa pandemiasta ei vielä juuri puhuttu.
Daniel: – Bodom after Midnightin ensimmäiset keikat oli buukattu huhtikuun puoliväliin, ja me aloitettiin tiivis treenijakso heti kun Alexi ilmestyi maisemiin.
Waltteri: – Oltiin päätetty jo aiemmin, että ajetaan uusi yhtye kunnolla sisään soittamalla pelkästään Children of Bodomin biisejä. Bändin omien kappaleiden ajan piti koittaa vasta paljon myöhemmin.
Mitja: – Oltiin päätetty ekojen keikkojen alustava settilista, ja minä ja Waltteri katsottiin alkuvuoden aikana biisejä tahoillamme. Kun Alexi tuli Suomeen, hän pyysi minua näyttämään, miten vedän sen ja sen biisin. Fiksattiin joitakin kohtia, mutta korjaukset ja muutokset olivat lopulta varsin pieniä. Palaset loksahtivat vaivattomasti kohdilleen.
Waltteri: – Alexi vaikutti olevan todella innoissaan. Hän myös teki treenaamisen meille todella helpoksi ja kuunteli tarkasti kaikkien ehdotuksia ja mielipiteitä. Muutenkin oltiin alusta asti tasavertainen bändi ja päätettiin kaikesta yhdessä.
Mitja: – Ehkä sitä ihan aluksi mietti pari kertaa, että voi hemmetti, tässä muuten vedetään Alexi Laihon kanssa, mutta hyvin pian tuollaiset ajatukset unohtuivat. Asiaan vaikutti, että Alexi oli niin älyttömän vaatimaton eikä tehnyt koskaan itsestään minkäänlaista numeroa. Ei edes vitsillä.
Waltteri: – Kun oli saatu keikkasetti haltuun, korona alkoi laittaa kapuloita rattaisiin. Totta kai meidänkin ekat keikat siirtyivät eteenpäin hamaan tulevaisuuteen. Pandemia pisti bändin vähäksi ajaksi telakalle, mutta ei siinä silti mennyt kovinkaan kauan, kun alettiin lähetellä ”mennäänkö soittamaan?” -viestejä. Kesän 2020 keikat olivat vielä tässä vaiheessa kalenterissa ja me jatkettiin Children of Bodomin biisien treenaamista.
Mitja: – Sitten myös festarit alkoivat kaatua yksi kerrallaan, ja se oli todella raju pettymys. Ei se sitten tullut enää kovin isona yllätyksenä, kun managementin suunnalta tuli viesti, että koko kesänä ei ole yhtään vetoa. Tässä vaiheessa oli soitettu vanhoja ralleja kuukausitolkulla, mutta ei oltu noustu lavalle kertaakaan. Alkoihan se nakertaa kaikkien mielialaa.
Kun kesän soittoriennot peruuntuivat, Bodom after Midnight vaihtoi suunnitelmaa ja päätti kirjoittaa uusia kappaleita. Lopulta bändi pääsi myös estradille.
Waltteri: – Meiltä kaikilta löytyi vaikka millä mitalla soittohaluja, mutta keikoista ei ollut mitään varmaa tietoa. Vaihdettiin sitten suunnitelmaa lennossa ja ryhdyttiin katsomaan tuoreita biisejä.
Daniel: – Alexi ei tapansa mukaan tuonut mitään valmiita demoja, vaan me alettiin kasata uusia biisejä riffien ja melodioiden pohjalta. Kun saatiin ideat jonkinlaiseen läjään, nauhoitettiin raaka treenikämppädemo iPadillä. Alexilla oli kyllä kasiraiturikin, mutta siinä ei tainnut olla virtalähdettä vissiin viimeiseen viiteen vuoteen.
Mitja: – Se oli alusta loppuun sellaista vanhan liiton ”tässä ovat palaset, rakennetaan biisi” -meininkiä. Alexin alkuperäisten ideoiden päälinjat säilyivät, mutta aihioita modattiin silti suuntaan jos toiseenkin. Jos biisiraakile kuulosti tiistaina tuolta, torstaina se saattoi soundata tältä.
Daniel: – Alexi tuntui itsekin miettivän juttuja vähän pidempään. Siellä oli ehkä vähän paineita… Mielessä oli tietoisuus siitä, että tämä on uusi juttu ja kaapin paikka pitää näyttää alusta lähtien. Muistan hetken, kun mietittiin treenikämpällä uutta marssijärjestystä. Että tehdään ensin ep ja käydään albumin kimppuun vasta sen jälkeen. Kohta Alexi mietti ääneen, että ”okei, sen ep:n täytyy sitten olla aika perkeleen hyvä”.
Mitja: – Uudet biisit saivat lopulta kypsyä aika rauhassa, sillä päästiin soittamaan lokakuussa kolme keikkaa. Eka tapahtui Seinäjoella ja kaksi muuta Helsingissä. Ennen esiintymisiä me jätettiin tuoreet aihiot hetkeksi lepäämään ja palautettiin mieliin ne vanhat Bodom-kappaleet.
Waltteri: – Siinä taisi mennä joku puolitoista kuukautta, että harjoiteltiin livesettiä eikä mietitty uusia biisejä ollenkaan.
Daniel: – Samalla ajettiin uusi kosketinsoittaja sisään touhuun. Vielä keväällä sessiokiippareita soitti Lauri Salomaa, mutta ennen esiintymisiä hänen paikalleen tuli Vili Itäpelto. Lopulta ehdittiin treenata niin paljon, että tiesin tasan tarkkaan, että me ollaan todella kovassa iskussa.
Waltteri: – Valmistautuminen oli äärimmäisen huolellista, mutta silti ennen keikkoja jännitti niin paljon, etten saanut moneen yöhön juurikaan nukuttua. Ajatus siitä, että kaikki keikat tulevat saman tien Youtubeen, ei ollut mitenkään rauhoittava. Lisätärinää toi sekin, etten ollut koskaan aikaisemmin soittanut Tavastialla. Ja paikkahan oli vaikkapa Alexille suunnilleen kotikenttä.
Mitja: – Minuakin jännitti etukäteen, mutta matkalla Seinäjoelle tajusin, että me hoidetaan tämä. Omaa ennakkofiilistä helpotti sekin, että biisilistassa ei ollut kaikkein pahimpia miinoja. Valinnanvaraa nimittäin oli, sillä me oltiin treenattu biisejä ainakin kahden täyden setin verran.
Daniel: – Oltiin katsottu esimerkiksi pitkään naftaliinissa ollut You’re Better off Dead, mutta se ei sitten mahtunut ekojen vetojen lopulliseen ohjelmistoon.
Waltteri: – Kaiken kaikkiaan keikat olivat ihan älyttömän hienoja kokemuksia. Ja samalla vähän epätodellisia… Lavalla oli tietenkin pakko keskittyä sataprosenttisesti soittamiseen, mutta kyllä mielessä ehti pari kertaa käväistä, että tuolla mikrofonin takana todellakin seisoo Alexi Laiho ja me soitamme Children of Bodomin klassikkobiisejä fanien edessä.
Mitja: – Jos meistä tuntui lavalla hyvältä, niin fiilis tuntui myös välittyvän, sillä keikoista tullut palaute oli melkein poikkeuksetta kiittävää. Totta kai se tuntui pirun hyvältä.
Kun Bodom after Midnightin ensiesiintymisistä oli kulunut parisen viikkoa, yhtye vetäytyi helsinkiläisstudioon äänittäjä Joonas Parkkosen kanssa. Yhdeksän nauhoituspäivän jälkeen purkissa olivat tulevan ep:n nimibiisi Paint the Sky with Blood, kakkosraita Payback’s a Bitch ja Alexi Laihon vanhalta suosikkiyhtyeeltä Dissectioniltä lainattu Where Dead Angels Lie.
Daniel: – Alexilla oli muutamana päivänä ihan omat aikataulut. Parhaimmillaan se tuli studiolle joskus seitsemän maissa illalla. Onneksi Joonas oli joustava omien aikataulujensa suhteen.
Mitja: – Jotkin studiopäivät venyivät kieltämättä aika pitkiksi.
Daniel: – Kaiken kaikkiaan sessio oli hemmetin hieno. Jos joku sai lennossa jonkun hullun idean, niin sitä sitten kokeiltiin. Äänitettiin esimerkiksi keihäitä suoraan flangerin läpi ja kaikkea tuollaista mielenkiintoista.
Waltteri: – Daniel veti molempiin omiin biiseihin soolot. Ja hyvin muuten vetikin.
Daniel: – Oltiin paikalla myös Alexin tehdessä lauluosuuksia, joita niitäkin ideoitiin osittain yhdessä. Waltteri esimerkiksi ehdotti Paint the Sky with Bloodiin yhdessä huudettua ”fight”-sanaa. Siinä oli aluksi ”hey” tai joku vastaava, mutta sitten päädyttiin tähän vähän mielenkiintoisempaan vaihtoehtoon. Itse taas ehdotin, että nimibiisin alkuun sopisi huuto. Alexi kokeili ja homma toimi.
Mitja: – Eikö ollut myös niin, että ”fight”-kohdan skebojen breikit tulivat vasta studiossa? Vielä studiossakin tehtiin siis aika isoja viilauksia.
Daniel: – Joonas ei päästänyt meitä helpolla vaan äänitti kaikki jutut todella huolellisesti. Yhtä lailla oltiin itsekin todella tarkkoja jokaisesta äänestä. ”Ihan hyvä” ei riittänyt mihinkään.
Mitja: – Joonaksen piti alun perin vain nauhoittaa, mutta lopulta se heitti kehiin myös parannusehdotuksia. Joonashan on älyttömän hyvä kitaristi ja siltä tulee ideoita ihan luonnostaan.
Daniel: – Nyt kehissä oli eri äänittäjä ja studio kuin Children of Bodomin viimeiseksi jääneellä Hexed-albumilla, mutta miksaajaksi ja masteroijaksi pestattiin tutut luottomiehet Mikko Karmila ja Mika Jussila. Hommassa oli siis tätä kautta niin uutta kuin vanhaakin.
Mitja: – Dissection-laina lyötiin lukkoon aika viime hetkellä. Meillä oli kaikkiaan varmaan viisitoista vaihtoehtoa.
Daniel: – Se oli selvää, ettei tehdä mitään huumoricoveria. Tuntui vahvasti, ettei se ole meidän tie.
Waltteri: – Jos olisi väännetty väkisin Bodom after Midnightin muottiin joku tosi erikoinen biisi, se olisi antanut tälle jutulle aika vahvan leiman. Nyt tehtiin näkemys biisistä, josta me kaikki digataan.
Mitja: – Mietittiin myös ep:tä kokonaisuutena. Where Dead Angels Lie on kahta originaalibiisiä hitaampi ja eeppisempi, ja se tasapainottaa kokonaisuutta todella hyvin.
Daniel: – Where Dead Angels Lie on niin hyvä biisi, ettei siihen tarvinnut paljon koskea. Kunhan vain soitettiin se omalla tyylillä.
Waltteri: – Tietenkin tuotanto, Alexin laulu ja orkestraatiohenkiset, eeppiset syntikat veivät sitä vähän uuteen suuntaan.
Daniel: – Vili teki kiippareilla vähän erilaisia juttuja verrattuna Children of Bodomin Janne Wirmaniin. Hän toi myös mukaan uusia soundeja, jotka tekevät bändin äänimaailmasta hiukan erilaisen.
Juuri ilmestynyt Paint the Sky with Blood -ep jäi Alexi Laihon viimeiseksi musiikilliseksi ulostuloksi. Bodom after Midnightin oli tarkoitus kirjoittaa ja nauhoittaa ensimmäinen pitkäsoitto kuluvan vuoden aikana, mutta sellaista ei tulla koskaan kuulemaan.
Waltteri: – Ei valitettavasti ehditty tehdä valmiiksi kuin nämä kaksi omaa biisiä.
Mitja: – Lisää ei ole luvassa, ja täytyy sanoa, että vaikka joku pääsisi käsiksi Alexin iPadiltä löytyviin riffi-ideoihin, se ei auttaisi vielä mitään.
Daniel: – Alexilla oli tapana taltioida kitarajuttujaan. Sitten hän soitti itse niiden päälle ja kehitti ideoita eteenpäin. Toisin sanoen yksi skittaraita oli Alexille vasta alku, eikä siitä saa mitään käsitystä kokonaisesta ideasta. Muistan jokusenkin kerran, kun Alexi lähetti videoviestin, että voitaisiin katsoa tällaista hommaa seuraavaksi. Ihmettelin usein, että onpa kummallisen kuuloinen juttu… Sitten kun alettiin tsekata ideaa, soitin tätä esiteltyä perusääntä ja Alexi alkoi kokeilla siihen päälle kaikenlaista. Ja voi jumalauta, miten hienoja juttuja sieltä tuli ihan tuosta vain. Alexin käsitys harmonioista oli todellakin ihan omaa luokkaansa, ja se pystyi heittämään lennosta ihan älyttömiä melodioita.
Waltteri: – Nämä ovat sellaisia juttuja, ettei niitä oikeastaan voi treenata. Sinulla on se musiikillinen lahja tai sitten ei ole. Näitä juttuja ei osteta soitinkaupasta.
Daniel: – Alexi ei ollut mikään tekniikkajäbä, eikä se käyttänyt Garagebandiä tai Protoolsia. Se joutui miettimään biisikokonaisuuksia oman päänsä sisällä, ja se saattoi olla lopulta hyvä asia.
Mitja: – Muistan jokusen kerran, kun soitettiin treeneissä jotakin, ja Alexi sanoi biisin jälkeen, että ”muuten hyvä, mutta se ja tuo ääni meni väärin sillä ja tuolla instrumentilla”. Miten ihmeessä se pystyi soittamaan, kuuntelemaan samalla kaikkia muita soittimia ja vieläpä muistamaan kaikki pienimmätkin ongelmakohdat?
Daniel: – Yksi Alexin salaisuuksista oli plekukäden tekniikka. Se pikkaus oli ihan uniikkia. Kun Alexi näytti minulle joitakin riffejä, ohjeet saattoivat kuulua tyyliin ”nuo kaksi ääntä täytyy pikata ylöspäin”. Vasta sitten se juttu todellakin kuulosti siltä kuin sen piti… Ja olivathan ne riffit ja melodiat usein ihan kipeitä. Jos miettii vaikka jotakin Downfallia, niin montako pysähdystä siinä on? Silti se on hemmetin tarttuva ja saumattomasti rullaava biisi.
Kuva: Mikko Pylkkö
KAINALO: ”Minusta tulee yhtä hyvä kuin Alexista!”
Miten Daniel Freyberg, Mitja Toivonen ja Waltteri Väyrynen tutustuivat aikoinaan Children of Bodomin musiikkiin?
Daniel: – Kuulin kaverin luona Something Wild -albumin. Muistan miettineeni, että ohhoh, onpas erikoismusaa. Että eihän näissä biiseissä tule samaa riffiä kahta kertaa. Myöhemmin törmäsin levykaupassa Hatebreeder-levyltä lohkaistuun Downfall-singleen ja olin ihan puulla päähän lyöty. En ollut aluksi uskoa, että kyseessä on sama yhtye, sillä homma oli ihan eri levelillä. Älyttömän tiukasti soitettu Hatebreeder räjäytti pankin omalla kohdallani ihan täysin. Pankki räjähti myös Tuskassa 2000, kun näin Children of Bodomin ekan kerran livenä. Se oli äärimmäisen vaikuttava keikka.
Mitja: – Kun olin skidi, käytiin faijan kanssa lainaamassa levyjä kirjastosta. Eräällä kerralla faija kaivoi hyllystä Hate Crew Deathroll -albumin ja sanoi, että tässä on tämän hetken rankin suomalainen bändi. Tsekkasin kiekon ja olin täysin myyty… Samoihin aikoihin aloitin omat soittohommat. Muistan, kun menin Malmille musiikkiliikkeeseen, ja paikka oli täynnä Children of Bodomin mainoksia. Silloin tajusin lopullisesti, miten isosta jutusta siinä on kysymys. Minulla oli Bodom-pipo, ja kauppias kysyi, haluaisinko ostaa Jazz III -plekuja. Että Alexi Laiho soittaa sellaisilla… Arvaa halusinko? Kävelin kaupasta ulos ja hymyilin onnellisena, että minusta tulee yhtä hyvä kuin Alexista!
Waltteri: – Olisinkohan ollut nelivuotias? Porukat kuuntelivat raskaampaa musaa ja ihastuin Children of Bodomin Hatebreederiin. Follow the Reaper oli sitten ensimmäinen levy, jonka ostin kuusivuotiaana niin sanotuilla omilla rahoillani. Ja arvaapa, minkä bändin keikka oli ensimmäinen livekokemukseni? Kyllä vain: Children of Bodom Nivalan Tuiskulassa vuonna 2003!
Julkaistu Infernossa 4/2021.