Alice Cooper -kitaristi Nita Strauss aikeissa julkaista soolomateriaalia

04.02.2017

Alice Cooperin yhtyeessä soittava kitaristi Nita Strauss on paljastanut lähikuukausien suunnitelmiaan.

”Meillä on Alice Cooperin kanssa nyt neljän kuukauden tauko, mikä on harvinaista. Olen kasannut oman bändini, työstän omaa musiikkia ja toivon, että saamme jotain ulos ennen kuin lähdemme taas tien päälle Alicen kanssa huhtikuussa”, Strauss kertoo Backstory Eventsille antamassaan haastattelussa.

”Aloin kirjoittaa musiikkia, ja tuntui, että se tarvitsee ympärilleen bändin. Ne kuulostivat bändin kappaleilta. Minä olen bändipersoona. Niinpä keräsin yhteen upean ryhmän tyttöjä. Ajattelin, että tämä tarvitsee loistavan naiskokoonpanon ja luulen, että olen saanut tästä nyt miltei juuri sellaisen kuin haluan”, Strauss puolestaan kuvailee Ultimate Classic Rockille.

Nita Strauss julkaisi taannoin videon instrumentaalikappaleeseen nimeltä Pandemonium. Kyseinen biisi julkaistiin myös 20. päivä tammikuuta ilmestyneellä She Rocks Vol.1 -kokoelmalevyllä. Levyllä kuullaan yhteensä yhdentoista naiskitaristin tuotantoa.

Lisää luettavaa