Alkuperäinen AC/DC-solisti Suomen-kiertueelle, entiset Peer Günt -ukot komppaavat

11.02.2016

Moni ei kenties tiedäkään, ettei palvottu Bon Scott ole suinkaan aussijyrä AC/DC:n ensimmäinen laulaja. Ennen häntä yhtyeessä vaikutti Dave Evans -niminen veikko, jonka kanssa bändi ehti vääntää yhden singlen. Scott korvasi hänet vuonna 1974.

Nyt samainen miekkonen on tulossa kesäiselle Suomen-rundille, jonka tarkka aikataulu julkistetaan myöhemmin. Yksi keikka on jo tiedossa, ja se tapahtuu Hangon Viking Motelissa 30. heinäkuuta.

Myös se tiedetään, että Evansin kanssa tulee touhuamaan entisten Peer Günt -miesten Tsöötz Kettulan ja Twist Twist Erkinharjun, laulaja-kitaristi Eski Palosaaren ja kitaristi Iffe Lindholmin muodostama ”äijärock-kokoonpano” DDR (Dog Days Revolution, kuvassa).

Evans esiintyy oman yhtyeensä kera, mutta kopistelee lauteille myös suomalaisten kanssa. Seteistä löytyy paitsi bändien omaa materiaalia, toki myös AC/DC-klassikoita.

Lisätietoja täältä.

Lisää luettavaa