Alkuperäisjäsentä köyhempi Dark Tranquillity parhaillaan studiossa

19.05.2016

Uutisoimme aprillipäivänä Dark Tranquillityssä sen perustamisesta asti soittaneen Martin Henrikssonin lähteneen bändistä. Syyksi Henriksson kertoi kadottaneensa intohimon musiikkiin.

– Dark Tranquillity ansaitsee jäsenet, jotka ovat sataprosenttisesti omistautuneita taiteelle. Näin ollen päätin, että on kaikille parasta, jos minä astun sivuun, Henriksson kertoi tuolloin.

Henrikssonin lähtö ei ole kuitenkaan jarruttanut yhtyeen menoa merkittävästi, vaan DT on jatkanut keikkailua ja toisen kitaristin tontin on täyttänyt Lommi-yhtyeestä tuttu Jens Florén. Facebookiin on myös ilmestynyt tilapäivityksiä, joiden perusteella DT touhuilee parhaillaan myös studiossa.

Dark Tranquillity nähdään ensi kesänä keikalla myös Suomessa, kun yhtye viettää juhannusta Nummirockissa.

Lisää luettavaa