Anneke Van Giersbergenin Vuur esittelee tulevaa debyyttilevyään – julkaisi ensimmäisen studiopäiväkirjavideon

21.02.2017

The Gatheringista ja lukuisista yhteistyökuvioistaan muun muassa Devin Townsendin kanssa tutun Anneke Van Giersbergenin uusi, progressiivista metallia soittava hollantilaisyhtye Vuur työstää parhaillaan debyyttipitkäsoittoaan. Esimakua tulevasta annetaan nyt kulissien taakse kurkistavalla making of -videolla.

Videosarjan ensimmäisessä, levyn esituotantosessioihin keskittyvässä osassa esitellään bändi, johon kuuluu soittajia muun muassa Hail of Bulletsista, ReVampista ja Stream of Passionista. Lisäksi Van Giersbergen esittelee tulevan albumin konseptia.

– Olemme kaikki kiertäneet paljon ja nähneet maailmaa. Halusimme tehdä teemalevyn eri kaupungeista, joissa olemme käyneet. Joistain paikoista voi tulla mieleen tietynlainen hahmo tai johonkin paikkaan liittyy joku erikoinen tapahtuma, josta sitten kerromme, Van Giersbergen avaa.

YouTube video

Lisää luettavaa