Anthrax yllätti nostamalla keikkasettiin harvinaisen biisin 27 vuoden tauon jälkeen – katso video

Now It's Dark -biisi on viimeksi kuultu kokonaisuudessaan vuonna 1992.

Kuva: Mikko Pylkkö

Thrash metal -partio Anthrax aloitti kesän kiertueensa 8. kesäkuuta Frankfurtista, Saksasta. Varsinkin vannoutuneimpien fanien iloksi settilistalle oli nostettu mukaan melkoinen harvinaisuus, nimittäin State of Euphoria -albumilta (1998) löytyvä Now It’s Dark, joka on viimeksi kuultu keikalla kokonaisuudessaan tammikuussa 1992.

”Myönnetään, että olin hermona. Emme treenanneet sitä kertaakaan – soitimme sen kerran läpi soundcheckissä ja se tuntui hyvältä. Olimme opetelleet sen kukin tahoillamme kotona ennen kiertuetta. Luulen, että kaikki olivat innoissaan, kun toimme biisin takaisin. Minulle se ainakin oli illan suosikkikohta. Se tuntui ihan uudelta biisiltä. Ehkä tämä avaa ovia muille vanhoille biiseissä, joita emme uskoneet voivamme koskaan tuoda takaisin”, Scott Ian hehkutti Rock Hard Magazinen haastattelussa keikan jälkeen.

Tuosta alapuolelta löytyykin sitten ihan pro-tason videotodistetta, joka on kuvattu kiertueen toisella keikalla Saksan Rock Hard -festivaaleilla 9. kesäkuuta. Hyvin biisi tuntuu tosiaan irtoavan näin 27 vuoden jälkeenkin. Now It’s Dark -videon alapuolelta löytyykin sitten koko Rock Hard -keikka kokonaisuudessaan fiilisteltäväksi.