”Atmosfear kertoo tyhjyydestä, ihmisen mitättömyydestä ja nöyryyden puutteesta” – Dö esittelee tulevaa levyään

Kosmista doomia saadaan levymitassa syyskuun lopulla.

02.09.2019

Pääkaupunkiseutulainen -yhtye julkaisee toisen pitkäsoittonsa 20. syyskuuta. Astral Death Cult tarjoaa levyllisen verran stoner rockin ja doom/sludge metalin sekoitusta, jota on maustettu niin psykedelialla kuin myös black/death metalilla.

Astral Death Cult ylistää voimia ja ilmiöitä, joiden armoilla me tällä pienellä sinisellä täplällä elämme. Kaikki elämä on syntynyt kosmoksessa ja kosmos tulee sen myös lopulta päättämään”, yhtye tiivistää.

Alnumilta on jo aiemmin julkaistu maistiaisena kappale Cosmic Communion. Nyt tarjolla on puolestaan tuore video kappaleelle Atmosfear.

Atmosfear kertoo tyhjyydestä, ihmisen mitättömyydestä ja nöyryyden puutteesta. Sekä myös siitä, kuinka tähtien lapset palavat lopulta kotiinsa”, avaa basisti-laulaja Deaf Hank.

Levynjulkkareita vietetään Kuudennella Linjalla Helsingissä 3. lokakuuta Blowup Vol. 5 Pre Festival Club -tapahtumassa, jossa on mukana myös Japanin aina murhaava Church of Misery sekä Pussies. Tämän lisäksi Dö on mahdollista nähdä myös Tampereella Dog’s Homessa 19. lokakuuta, Jyväskylän Ilokivessä 2. marraskuuta sekä Seinäjoella 16. marraskuuta Bar 15:ssä.

Lisää luettavaa