On lauantai 23. huhtikuuta ja Turun Utopia-klubin toisen kerroksen pikkuisessa loosissa seurassani istuu kolme herrasmiestä, jotka nousevat muutaman tunnin kuluttua klubin kolmannen kerroksen lavalle. Elektronisilla mausteilla sävytettyä psykedeelistä doom/sludge metalia soittava Slowenya juhlistaa keikalla juuri ilmestynyttä ensimmäistä varsinaista pitkäsoittoaan. Vasta parivuotiaan yhtyeen vyöllä on Meadow-albumin lisäksi minialbumi Somer sekä muutama singlejulkaisu, mutta keikkoja ei ole ehtinyt olosuhteiden pakosta juuri kertyä.
– Viime syyskuussa soitettiin juurikin täällä ensimmäinen keikka, eilen Tampereella oli toinen ja tämä on nyt kolmas, laulaja-kitaristi Jan Trygg laskee.
Jännitystä ja hermostuneisuutta ei kuitenkaan ole ilmassa, sillä Trygg, basisti Tapani Levanto ja rumpali Timo Niskala omaavat pitkän yhteisen soittohistorian ajalta ennen Slowenyaa. Kolmikko vaikutti pitkään Molly Grows Up -yhtyeessä, ja Trygg ja Niskala olivat mukana Morbid Evilsissä, joka toimi ponnahduslautana uudelle kokoonpanolle.
– Kun Morbid Evils loppui mun ja Timon osalta, mulle jäi kaipuu siihen äänimassaan. Rakastuin täysin mataliin vireisiin. Kerran sitten istuttiin Timon kanssa baarissa ja kysyin, kiinnostaisiko alkaa tehdä tällaista, ja hän vastasi, että mikäpä sen estäisi, Trygg kertaa.
– Mä olin löytänyt samaan aikaan taas tuota elektronista maailmaa ja pelleillyt vähän itsekseni sen kanssa. Se tuli sitten samalla mukaan tähän hommaan, Niskala toteaa.
Tryggin ja Niskalan tarkoituksena oli soittaa instrumentaalimusiikkia duona, mutta erinäisten sattumusten kautta mukaan tuli niin laulua kuin kolmas jäsen.
– Kuulin sellaista bändiä kuin Nadja, jossa laulu on tosi vähäistä. Mietin, että hei, mähän voin koittaa tuota. Siinä olisi sitten laulaja ilman sen ihmeempiä säätöjä, Trygg kertoo.
– Tehtiin biisejä ja mietittiin, että voisi tehdä jonkun julkaisun. Pohdin, että olisi siistiä, jos julkaisun kylkeen saisi vaikka jonkun bissen tai siiderin. Kysäisin Tapanilta, joka toimii siiderintekijänä, että pystyisitkö tekemään jotain. Hän totesi, että en pysty, mutta voin tulla soittamaan bassoa, hah!
– Tämä musa oli mulle aika vieras kenttä, varsinkin alussa, kun se oli doomimpaa, mutta tyrkkäsin itseni mukaan, koska tiesin välittömästi, että mitä tahansa nuo jätkät soittaa, niin… Ollaan soitettu yhdessä niin paljon, että se on kuin kotiin tulisi, Levanto kommentoi.
Vaivattomasti eteenpäin
Toisin kuin tavallisesti pitkillä vedoilla maalailevien psykedeelissävytteisten doom/sludge-yhtyeiden kohdalla, Slowenyan musiikki ei synny yhdessä treenikämpällä jamitellen ja jumittaen. Sen sijaan Trygg säveltää kappaleet itsekseen, eikä kolmikko juuri kuluta turhaan aikaa treeniksellä.
– Tuo johtuu ehkä myös tämänhetkisestä elämän- ja maailmantilanteesta. Ei ole samanlaista kuin joskus 10–15 vuotta sitten, kun pystyi olemaan seitsemän tuntia treeniksellä vaan jamittelemassa. Nyt homma on tuotteliaampaa sillä tavalla, että tyhjäkäynti jää pois, Levanto tuumaa.
– Tiedostot vaan viuhuu Whatsapp-ryhmässä. Just nauroinkin, että bändissä oleminen 2020-luvulla on sitä, että ollaan enemmän Whatsappissa kuin treenikämpällä, Trygg virnistää.
– Mutta sitten kun sinne treenikselle on päästy, yhteensoittamisen taika tulee siihen sävellystyön päälle tavallaan uutena asiana. Siinä ikään kuin löytää koko jutun uudestaan, mikä on hienoa.
Vaikka laulaja-kitaristi on porukan tuotteliain jäsen, hän ei koe liidaavansa bändiä.
– Ollaan kyllä ihan demokraattinen bändi. Jos vaikka kaksi meistä on jotain mieltä, sen mukaan sitten mennään. Kyllä mua välillä jarrutellaan, jos on hommat lähteneet vähän liian lentoon. Sitten vaan kiukuttelen hetken, ja kohta mennään taas, hah!
– Kaikki saa oman tilan soittaa oikeastaan mitä vaan. Tiedetään kuitenkin, että yhteissoitto meiltä sujuu. Aika orgaanisesti biisit syntyy, ei ole mitään palavereita, että tässä on nyt tällainen rakenne ja mä haluan tähän tällaiset rummut, Niskala lisää.
Bändi kuvaili Infernossa 3/2021 julkaistussa Sytykkeitä-haastattelussaan, että lähtökohtana on tehdä raskasta, kaunista ja toiveikasta musiikkia, joka kurottelee perinteisen doom-kaavan ulkopuolelle. Tämä tapahtuu esimerkiksi vahvoilla elektro- ja ambient-mausteilla.
– Yleensä palautteissa kommentoidaan ensimmäisenä sitä, miten kaiutettu puhdas laulu erottaa meidät massasta. Ja kyllähän siellä kuuluvat grunge- ja vaihtoehtometallivaikutteet, mistä meidän musahommat on lähteneet liikkeelle, Levanto tuumaa.
– Kuuntelen autossa tosi paljon ysäri- ja kasariradiota. Sieltä tulee paljon musaa, jota kuunnellessa ajattelee, että tähän laulumelodiaan jos toisi mukaan ihan hullut kitaramassat, niin olisi aivan törkeän siisti biisi. Miksei sitten itse tekisi sillä tavalla, että tuo niitä pop-elementtejä hevimassan päälle? Trygg kysyy.
– Koko meidän touhussa on kuitenkin tietynlaista vaivattomuutta, mistä tykkään. Kaikki on jotenkin tosi luonnollista ja orgaanista. Ehkä se taas kerran kumpuaa siitä, että ollaan veivattu niin kauan yhdessä, Levanto lisää.
Helmikuussa 2021 ilmestyneen orgaanisen ja lämpimän Somer-minialbumin ja nyt julkaistun kylmemmän ja industriaalisemman Meadow-pitkäsoiton välissä, siis varsin lyhyen ajan sisällä, on jo tapahtunut selkeää kehittymistä ja muuttumista.
– Somerin biisit oli tosi maalailevia ja pitkiä, se syntyi enemmän taidepohjalta. Uuden levyn kappaleet ovat rakenteeltaan enemmän biisejä, on selkeästi enemmän osia ja riffejä, Trygg tuumaa.
– Ja kyllä me tämän reilun vuoden aikana ollaan menty yhä enemmän laulut edellä. Sä lähdit aluksi vähän varoen täyttämään tilaa kaiutetuilla jutuilla, mutta oot ottanut siitä sitten enemmän ja enemmän hommaa haltuun, Levanto tuumaa Tryggille.
– Aluksihan se oli ihan itsensä pakottamista, että uskaltaa laulaa. Jos miettii ekoja treenejä, missä Tapanikin oli mukana, niin kun mun piti laulaa, totesin vaan mikkiin, että ei pysty. Siitä ollaan menty jo ihan törkeän pitkälle. Lauluun on saanut enemmän itsevarmuutta ja nostanut sitä kautta sen isompaan rooliin, Slowenyassa ensimmäistä kertaa laulajaksi ryhtynyt Trygg sanoo.
– Toivon, että saisin lauluun sellaisen otteen, että… Kuka vaan voi sanoa mun soittamisesta, että sä et ole hyvä tai jotain, mutta se ei haittaa mua yhtään, koska tiedän, mikä mun taso on ja se riittää helvetin hyvin siihen, mitä teen ja haluan tehdä. Jos yrittäisin soittaa jotain Kirk Hammettin sooloa, siitä ei tulisi mitään, mutta se ei haittaa. Haluaisin olla lauluni kanssa samalla tavalla sinut.
Kokonaisvaltainen elämys
Slowenyan julkaisutahti on pysynyt tiiviinä, kun keikoille ei ole juuri päässyt. Miten tästä eteenpäin, kun keikkarintamallekin saa taas aktivoiduttua kunnolla?
– Niin, vielä ei osaa sanoa, kun ei olla kauheasti keikkoja tehty. Näkisin kuitenkin, etteivät nämä asiat syö toisiaan, Trygg tuumaa.
– Varsinkaan näillä metodeilla, Levanto komppaa.
– Meillä on jo tosi hyvä materiaalipohja seuraavalle levylle. Haluaisin myös julkaista samaan aikaan kaksi levyä, joista toinen olisi ambientia ja toinen orgaanisempaa, että olisi selkeästi omat kokonaisuudet, Trygg sanoo.
– Keikoilla meillä on projisoinnit tuomassa syvyyttä, ja sekin on mulle yksi luomisen muoto. Halutaan panostaa myös keikkapuoleen, että se olisi kokemus.
– Kyllä meillä on vahva kokonaiskäsitys tästä touhusta, että se ei ole pelkästään musiikkia vaan elämys. Henkilökohtaisesti ainakin koen olevani nimenomaan keikkaheppu. Keikat on se syy, miksi me tehdään levyjä ja ollaan olemassa, Levanto toteaa.
– Totta kai kaikki mahdolliset keikat tehdään, mutta me halutaan päästä siihen asemaan, että pääsisi tekemään keikkoja, joissa saa koko paketin näkyviin ja kuuluviin. Kyllähän keikoista saa aina parhaat kiksit. Lavalla ollessa sitä ymmärtää, miksi siellä treenikämpällä ja Whatsapp-ryhmässä ollaan, Niskala komppaa.
Julkaistu Infernossa 5/2022.