Bring Me the Horizon lopetti keikan kesken turvallisuussyistä – raivostunut yleisö mellakoi ja tunki lavalle

Jakartalaisyleisö osoitti mieltään.

14.11.2023

Bring Me the Horizon joutui viime perjantaina (10.11.) lopettamaan keikkansa Indonesian Jakartassa kesken turvallisyyssyistä. Laulaja Oli Sykes kertoi keskeyttämisestä tarkemmin keikan jälkeen Instagramissa julkaistulla videolla.

”Meidän vedettiin erään biisin jälkeen sivuun, koska meidän kiertuehekilökuntamme sekä muutamat paikalliset teknikot olivat huolissaan siitä, että lava ja käytännössä koko venue oli rakenteellisesti epävakaa. Kaikki pomppi niin paljon, että videomonitorit, kaiuttimet, käytännössä kaikki heilui ja pomppi huolestuttavan paljon ja oli suuri riski, että jotain vakavaa tapahtuu. Koko rakennelma olisi voinut sortua ja ihmisiä loukkaantua tai jotain vielä pahempaa, joten meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa keikka”, Sykes kertoi Instagramin tarinoissa.

Jakartalaisyleisö ei kuitenkaan pitänyt keikan keskeyttämisestä vaan osoitti mieltään mellakoimalla ja tunkemalla lavalle laulamaan ja heittelemään tavaroita. Videomateriaalia fanien riehumisesta löytyy alta.