Candlemass sai uudelle levylleen vieraaksi todellisen heavy metal -kuninkaallisen – ”Unelmien täyttymys!”

Doomlegendan uudella levyllä on mukana itse Tony Iommi.

07.12.2018

Candlemass julkaisee 12. studioalbuminsa The Door to Doom 22. helmikuuta. Ruotsin doomlegenda on paljastanut hieman lisätietoja vuoden 2012 Psalms for the Deadin seuraajasta – muun muassa sen, että levyllä vierailee ei enempää eikä vähempää kuin heavy/doom metalin kummisetä Tony Iommi.

”Candlemass on suuri voima skandinaavisessa raskaassa rokissa ja he ovat aina tunnustaneet [Black Sabbathin] vaikutuksen musiikkiinsa. He pyysivät minua vierailemaan yhdelle raidalle, joka kuulosti todella hyvältä, joten tuumin, että miksipä ei”, Iommi kommentoi.

”On suuri kunnia, että Iommi suostui soittamaan soolon Astorolus-kappaleeseen. Lähetimme biisin hänen managerilleen ja ihme kyllä mestari antoi mahtavan SG-kitaransa laulaa!” kommentoi puolestaan Candlemass-päällikkö Leif Edling.

”Minulle henkilökohtaisesti tämä on unelmien täyttymys! Iommi on aina ollut suuri sankarini ja majakka, mitä hevimusiikkiin tulee. Joten kun kuulin hänen pitävän biisistä ja haluavan soittaa sillä, kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni! Olen edelleen hieman shokissa! Suuri kiitos, että hän ylipäänsä vaivautui kuuntelemaan biisin. Tony Iommi on ja tulee aina olemaan jumala!”

The Door to Doom -levyn kappalelista näyttää kokonaisuudessaan seuraavalta:

01. Splendor Demon Majesty 
02. Under the Ocean 
03. Astorolus – The Great Octopus (feat. Tony Iommi) 
04. Bridge of the Blind 
05. Death’s Wheel 
06. Black Trinity 
07. House of Doom 
08. The Omega Circle

Lisää luettavaa