Crimson Sun julkaisi pelottavan ajankohtaisen singlen – tulevan levyn päätösraita edustaa bändin raskainta kärkeä

Fates-pitkäsoitto ilmestyy 24.1.1

17.01.2020

Haminalainen melodiametalliyhtye Crimson Sun julkaisee toisen pitkäsoittonsa Fates 24. tammikuuta. Tänään siltä on julkaistu viimeinen singlemaistiainen The Last Day on Earth, joka päättää uuden albumin raskaissa ja apokalyptisissä tunnelmissa.

The Last Day On Earth edustaa ehdottomasti Crimson Sunin raskainta kärkeä. Biisin melodia ja lyriikoiden teema ihmisen aiheuttamasta maapallon tuhosta ja viimeisestä päivästä olivat kypsyneet mielessäni todella pitkään, ja nyt uutisia katsoessa kappale tuntuukin ajankohtaisemmalta kuin ehkä koskaan aiemmin”, rumpali Antti Rantavuo kertoo.

Yhtye aktivoituu albumin myötä myös keikkarintamalla. Virallinen julkaisukeikka on perjantaina 31. tammikuuta Helsingissä Bar Loosessa Kaaosklubilla. 7. maaliskuuta yhtye suuntaa puolestaan Oulun Hevimestaan ja kesällä bändi nähdään Dark River Festivalin lauteilla. Lisää keikkapäivämääriä julkaistaan vielä kevään edetessä.

Lisää luettavaa