Deftonesin Chino Moreno: ”Äänitimme viime kesänä levyllisen musiikkia”

Chino Moreno lupaa uutta levyä ensi vuodelle.

06.11.2019

Alternative metalin suurnimi Deftones on työskennellyt uuden materiaalin parissa jo vuoden verran. Laulaja Chino Morenon mukaan musiikki on jo lähes täysin purkissa, mutta laulupuoli kaipaa vielä työstämistä.

”Emme tee asioita siten, että lukittaudumme studioon ja poistumme, kun kaikki on valmista. Me pikemminkin nautimme musiikkiin käyttämästämme ajasta”, Moreno jutustelee NBC San Diegon haastattelussa.

”Tämä on ollut siisti prosessi. Kokoonnuimme yhteen, teimme pari viikkoa töitä – oli se sitten pelkkää metelöintiä tai uusien ideoiden esittelyä – ja menimme koteihimme hiomaan aihioita paremmiksi. Olemme tehneet tätä nyt hieman päälle vuoden.”

”Viime kesänä menimme studioon ja äänitimme levyllisen musiikkia. Musiikki on siis aika lailla valmista, mutta viimeiset pari kuukautta olemme hioneet sanoituksia ja laulujuttuja.”

Morenon mukaan uuden albumin julkaisua kaavaillaan ensi vuodelle.

”Se tulee ehdottomasti ulos ensi vuonna. Toivon, että se ilmestyy vuoden alkupuoliskolla, mutta jos annan tarkan vastauksen ilmestymisajankohdasta, minusta tuntuu, että meidän myös täytyy pitää siitä kiinni”, Moreno nauraa.

”Tärkein juttu on varmistaa, että levystä tulee hyvä. Tulemme soittamaan sitä ilmestymisen jälkeen seuraavat kaksi tai kolme vuotta, joten meidän täytyy olla varmoja, että albumi on paras mahdollinen ja tekee kaikki tyytyväisiksi – myös meidät.”

Deftonesin viimeisin levy Gore julkaistiin vuonna 2016.