Dream Theater esitti klassikkolevynsä kokonaisuudessaan – keikalta nähtävissä livevideoita

06.02.2017

Dream Theater kiertää paraikaa Euroopassa Images, Words & Beyond -kiertueella. Kiertueella kuullaan yhtyeen läpimurtolevy Images And Words läpi kokonaisuudessaan muiden suosikkien kera.

Yhtye konsertoi 3. helmikuuta Sveitsissä Samsung Hallissa ja kyseisestä tapahtumasta on nähtävissä ja kuultavissa fanin kuvaamilta videoilta kaikki Images And Words -kappaleet.

Dream Theaterin kiertue ulottuu myös Suomeen, sillä yhtye saapuu konsertoimaan Helsingin Jäähalliin 27. helmikuuta.

Esimakua ennen Suomen keikkaa levyn biiseistä ja parista muusta hitistä voi fiilistellä alta.

Lisää luettavaa