”Ei ole hankalaa olla toistamatta itseään, kun vain keskittyy siihen mitä tekee” – haastattelussa In Flames

In Flamesin uudella Foregone-albumilla laulaja Anders Fridén pohtii aikaa. Ei kuitenkaan taakse jäänyttä elämää ja menetettyjä mahdollisuuksia, vaan tätä hetkeä ja tulevaa.

02.04.2023

Anders Fridén on liekeissä In Flamesin uudesta sarjakuvaromaanista. Jester’s Cursessä yhtyeen maskotti Jesterhead seikkailee pelottavassa ulottuvuudessa, jonka nimi on Dead Eternity. Vanhana sarjakuvan ystävänä laulaja pitää mahtavana, että bändin puitteissa voi tehdä jotakin sellaista. 

Tai eihän In Flames itse ole tehnyt asian eteen muuta kuin ihastellut kauniita kuvia ja jännittävää juonta. Sarjakuvataiteelle on omat tekijänsä. 

Dead Eternity on alun perin In Flamesin biisi muinaiselta 1990-luvulta, joten mainitut taiteilijat tuntevat bändin universumin ihailtavan hyvin. Niistä vuosista nimittäin on kauan sekä ajan että musiikin tasolla. Jonkinlainen nykyhetkeen päättyvä kaari piirtyy siinä, että kirjan kylkiäisenä kaupiteltava actionfiguuri muistuttaa In Flamesin uusimman albumin Foregonen kannen Jesterheadiä. 

Foregone on In Flamesin neljästoista pitkäsoitto. Sen tuotti Grammy-palkittu amerikkalainen Howard Benson, jonka kanssa In Flames on työskennellyt vuoden 2014 Siren Charms -levystä lähtien. Singlenäkin julkaistu Meet the Maker oli eräänlainen avainlaulu siihen, miltä Foregone tulisi kuulostamaan. 

– Mehän emme halua kirjoittaa albumille keskenään samanlaisia biisejä emmekä kirjoitakaan, Fridén vakuuttaa. 

– Foregonella on kappaleita kuten Pure Light of Mind, State of Slow Decay ja Meet Your Maker, jotka ovat keskenään erilaisia. Ne sisältävät kaikenlaista. Meet Your Maker ei ollut ensimmäinen levylle kirjoittamamme biisi, mutta sen tehtyämme tiesimme olevamme oikealla tiellä. Se vastasi alkuperäistä ideaamme siitä, millainen Foregonen pitäisi olla. 

Kymmeniä vuosia toiminut bändi harvemmin luo itsensä uudelleen, eikä In Flameskaan pyri sellaiseen. Sen sijaan Meet Your Maker viitoitti suuntaa bändin soundin tiettyjen piirteiden korostamiseen. 

– Halusimme keskittyä tuotantopuoleen ja tehdä entistä kitaravetoisempaa soundia. En haluaisi sanoa, että Foregone on raskaampi kuin edelliset levymme, koska ihmiset käyttävät sitä sanaa turhan helposti. Aina ei edes tiedä, mihin se viittaa. Jollekin se voi tarkoittaa nopeita biisejä, jollekin toiselle tietynlaisia soundeja. Minulle se tarkoittaa koko äänikuvaa ja sitä, kuinka intensiivistä eri instrumenttien käsittely on. Siltä kantilta tämä on raskaampi levy. 

Meet Your Maker määrittää Foregonea myös sanoitusten osalta. Fraasi ”to meet your maker” merkitsee kuolemista, ja Fridénin lyriikoissa rajallisuus ja aika ovat läsnä vahvasti. Hän kertoo, että siihen on syynsä. 

– Ensinnäkin haluan sanoa, että olen todella kyllästynyt kuulemaan ja puhumaan pandemiasta, ja uskoakseni useimmat muutkin ovat. Sille en kuitenkaan voi mitään, että se aika vaikutti Foregoneen todella voimakkaasti, Fridén aloittaa.

– Silloin tuntui kuin aika olisi seisahtunut. Minuun vaikutti erittäin vahvasti se, että en voinut olla tekemisissä bändin jätkien, crew’n ja fanien kanssa. Mietin itsekseni, oliko tämä tässä ja olisiko enää paluuta siihen, mitä ennen kutsuimme normaaliksi. Ajattelin aikaa ja sitä, mitä ihmiset ajallaan tekevät.

Kun laulaja alkoi kirjoittaa Foregonen sanoituksia, samat ajatukset ohjasivat häntä edelleen. Aika näyttäytyy albumilla monien eri asioiden metaforana. Nimikappaleen ensimmäisessä osassa Äiti Aika vetää viimeisen henkäyksensä, Meet Your Makerissä jokainen katoaa ajan myötä ja The Great Deceiverissä ajat käyvät aina vain huonommiksi. 

Fridénin uusissa lyriikoissa aika edustaa jotakin arvokasta ja vähiin käyvää. Niissä ei ole kyse pelkästä itsetutkiskelusta vaan myös ympäröivän todellisuuden kommentoinnista. Siinä mielessä Foregone sisältää kantaa ottavaa musiikkia. 

– Olen usein katsonut sanoituksia tehdessäni sisäänpäin, nyt katsoin ulospäin. Kirjoitin siitä, miten tätä planeettaa kohdellaan, sekä valtioiden ja ihmisten välisistä suhteista. Mielestäni emme osoita tarpeeksi kunnioitusta muita kohtaan. Dialogi on nykyisin todella toksista. Enää ei voida olla samaa mieltä siitä, että jostain asiasta ollaan eri mieltä, vaan aletaan vihata eikä keskustella. Se on todella typerää, eikä siltä pohjalta voi lähentyä toista ja ratkaista ongelmia. Kirjoitin siitä, mitä saattaisi tapahtua, jos ymmärtäisimme ajan olevan loppumassa.

Mielentilasta toiseen

Vuonna 1990 perustettu In Flames oli alkuaikoinaan melko hajanainen sakki. Sillä ei ollut vielä ensimmäisen albumin äänityksissäkään vakituista laulajaa, vaan bändin perustaneet soittajat joutuivat turvautumaan kaveripiiriinsä ja Dark Tranquillityn Mikael Stanne lauloi debyytillä sessiosolistin asemassa. Tavallaan In Flames siis syntyi ennen aikojaan ja kehittyi vähitellen toimivaksi yhtyeeksi.

Se ei tahtia haitannut, sillä juuri ensimmäiset In Flames -levyt – Lunar Strain (1994), The Jester Race (1996) ja Whoracle (1997) – ovat monille legendaarisia ruotsalaisen death metalin merkkiteoksia. Tälle vuosituhannelle siirryttyään In Flames karkotti vanhoja fanejaan muuttumalla melodisemmaksi ja monipuolisemmaksi bändiksi, jota ei enää määritellyt death metal. 

Korvaukseksi se sai paljon uusia ihailijoita. In Flamesin levyjä on myyty maailmalla yli kaksi miljoonaa kappaletta. Pari sen levyistä – Soundtrack to Your Escape (2004) ja Come Clarity (2006) – on voittanut Grammis-palkinnon, tuon Ruotsin Emman ja Grammyn. 

In Flamesin ensimmäisestä julkaisusta tulee pian kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. Niin monta levyä niin pitkällä aikavälillä panee miettimään, voiko In Flames enää tehdä uutta musiikkia toistamatta samoja kaavoja ja rutiineja.

Fridén sanoo, että luovuuden ylläpitämiseen on omat konstinsa. 

– Emme tietenkään halua toistaa itseämme. Ei ole hankalaa olla toistamatta, kun vain keskittyy siihen mitä tekee. Meillä on erilaisia mielentiloja. Kun on keikkailun aika, napsautetaan päälle kiertuemoodi ja sitten ei muuta tehdäkään. Sen jälkeen mennään kirjoitustilaan, ja niin edelleen. Koska emme tee biisejä jatkuvasti, jokainen albumi kuulostaa omanlaiseltaan. Jos nyt määräisit minut kirjoittamaan seuraavan levyn kappaleita, en olisi siihen sopivassa mielentilassa. Parin vuoden kuluttua asia tulee olemaan eri. Toivon, että tämä fiilis säilyy läpi bändin koko uran. Väkisin tätä ei saa tehdä. Polttoaineena pitää olla intohimo. Jokin puhdas voima.

In Flamesin kokoonpano on muuttunut monta kertaa vuosikymmenten varrella. Edes yhtyeen ydinkaksikko ei kuulu sen perustajajäseniin. Viimeinen alkuperäinen soittaja ja koko bändin alulle pannut mies, kitaristi Jesper Strömblad, poistui vahvuudesta vuonna 2010. Anders Fridén ja Björn Gelotte tulivat mukaan tekemään The Jester Race -levyä.

Voisi ajatella, että nimenomaan vaihtuva veri on pitänyt In Flamesin elinvoimaisena näin kauan. Fridén ei kiistä sitä, mutta ei ole myöskään varauksetta samaa mieltä. Bändissä on oltu pitkään. Ex-basisti Peter Iwers soitti In Flamesissä kaksikymmentä vuotta ja -rumpali Daniel Svensson vain vähän vähemmän.

– Kun perustaa bändin, sen haluaa pysyvän samassa kokoonpanossa ja toivoo soittajien välille vahvaa sidettä. Mutta sitten elämä puuttuu peliin, kaikenlaisia asioita tapahtuu ja soittajia menee ja tulee. Onhan se totta, että aina kun bändiin tulee uusi jäsen, hän tuo mukanaan uutta asennetta ja energiaa. Useimmiten se parantaa tilannetta. Rima nousee. Uusilta ihmisiltä oppii aina jotakin sekä itsestään että muista. Toisaalta minä ja Björn teemme biisit, ja me olemme olleet tässä bändissä pitkään.

Viimeisimmät miehistönvaihdokset panevat epäilemään, onko In Flames enää ruotsalainen bändi ensinkään. Basisti Bryce Paul (Ives) tuli keikoille mukaan vuonna 2017, ja rumpali Tanner Waynen (Underminded, Scary Kids Scaring Kids, Chiodos) liittyminen bändiin julkistettiin heinäkuussa 2018. Vuonna 2019 kiertuekitaristiksi pestattu Chris Broderick (Megadeth, Jag Panzer) sai viran viime vuonna. Foregone on hänen ensimmäinen In Flames -albuminsa.

He kaikki ovat amerikkalaisia. Ellei bändin jäsenten valinta olisi niin perustavaa laatua oleva asia, tämä tuntuisi melkeinpä kuittailulta niille, jotka aikoinaan kirosivat In Flamesiä, joka hylkäsi alkuperäisen soundinsa ja meni ”amerikkalaistumaan”. Nythän täydellisestä amerikkalaistumisesta ei puutu enää kuin Fridénin ja Gelotten kansalaisuuksien vaihtaminen.

– Minulle on ihan sama, onko tyyppi Islannista vai Espanjasta, kunhan on hyvä ihminen. Nämä jätkät ovat, eivät he muuten tässä bändissä olisikaan. En usko, että In Flames on ikinä kuulostanut livenä yhtä hyvältä kuin tällä kokoonpanolla, Fridén sanoo.

Paul ja Wayne ovat reilut viisitoista vuotta ruotsalaisia bändikavereitaan nuorempia, Broderick taas muutaman vuoden vanhempi. Suurempia ikäpolvi- tai kulttuurieroja ei kuitenkaan ole ilmennyt.

– On varmaankin joitain juttuja, joita teemme eri tavalla, koska olemme kasvaneet eri maissa, mutta yhdessä olemme ryhmä, jolla on yhteinen päämäärä. 

Fridén kertoo, että luomistyö tapahtuu yhä Ruotsissa ja on skandinaavisissa käsissä. Hän ja Gelotte säveltävät, sanoittavat ja sovittavat. Vasta kun biisit ovat tarpeeksi pitkällä, muut antavat niihin omat satsauksensa – mutta ei missään tapauksessa internetin kautta, niin vaivatonta kuin se olisikin. Fridén tähdentää olevan tärkeää, että koko bändi on läsnä luomassa uutta materiaalia, että soittajien energiat virtaavat musiikkiin samassa huoneessa. 

– Teimme levyn Los Angelesissä, jossa olemme työskennelleet ennenkin. Vuokrasimme sieltä talon ja koko bändi tuli paikalle. Meillä oli siellä äänityslaitteet, ja kun ne oli saatu toimintaan, töitä tehtiin 24/7. Siis siinä mielessä, että äänityspäivät saattoivat venyä pitkiksi, ja jos idea tuli yöllä, sen saattoi pistää heti talteen. Tuottajamme Howard Bensonin studio sijaitsi lähellä. Kun biisi oli valmis, menimme sinne äänittämään lopullisen version. Ja sitten palasimme taloomme tekemään seuraavaa. Se oli sellaista… luomuduunia.

Katse eteenpäin

Mitä enemmän aika kuluu, sitä enemmän siihen kiinnittää huomiota ja sen konkreettisemmaksi se muuttuu. Ehkäpä Anders Fridén ajattelee aikaa nyt senkin vuoksi, että on tulossa virstanpylväälle. Laulaja täyttää viisikymmentä maaliskuussa 2023. 

Jos syy on iässä, hän ei ainakaan myönnä sitä. 

– Ikä on numero, jota en mieti. Ei minulla ole mitään ikäkriisejä. Kaksikymppisenä sitä mietti, että 50-vuotias on lähestulkoon kuollut. Nyt, kun olen tämän ikäinen, en tunne oloani sellaiseksi kuin nuorena luulin tässä iässä tuntevani… eli kuolleeksi. Sängystä noustessa sattuu vähän enemmän kuin ennen, mutta siinäpä se. En ole niitä ihmisiä, jotka haluaisivat palata ajassa taaksepäin ja tehdä kaiken uudelleen. Olen kuka olen, ja on paljon kaikenlaista, mitä haluan tehdä.

Yhden sellaisen asian Fridén toteutti toissa vuonna. Hänen yhden miehen ambient-projektinsa If Anything, Suspicious julkaisi ensimmäisen albuminsa OFFAIR: Lullabies for the Damnedin. Musiikki syntyi paitsi rakkaudesta genreen myös olosuhteista. 

– Olen fanittanut pitkään elektronista musiikkia, Depeche Modea, Kraftwerkiä ja sen sellaista. Ostelen myös ambient- ja soundtracklevyjä. Kun pandemia iski ja heavy metal -bändissä soittaminen kävi mahdottomaksi, minun piti keksiä jotakin tekemistä. Pointtina oli ihan vain pysyä luovana ja järjissään, tehdä jotakin. Ostin vanhoja analogisynia sekä muita laitteita ja rakensin kotistudion. Aloin tehdä musiikkia, jossa muutin ajatuksiani sanojen sijaan ääniksi. Syntyi albumi. Teen konemusiikkia edelleen, koska se on todella hauskaa.

In Flames nousi aikoinaan Göteborgin maineikkaasta metalliskenestä yhdessä At the Gatesin ja Dark Tranquillityn kanssa, mutta Anders Fridén ei tiedä enää paljoakaan entisen kotikaupunkinsa musiikkikuvioista. Hän on asunut Tukholman seudulla neljätoista vuotta. Silloin, kun bändi ei vie miestä maailmalle, aika kuluu perheen kanssa aikaa viettäen, koiraa ulkoiluttaen, tietokonepelejä pelaten ja ruokaa laittaen. Mainituista ajanvietteistä laulaja luokittelee intohimolajikseen kokkaamisen. 

Myös oman instrumentin hallitsijana kehittyminen kiinnostaa Fridéniä. Hän treenaa laulamista paljon, myös opettajan tuella. Laulutunteja on takana jo useamman vuoden ajalta. 

– Niin täytyy tehdä, kun bändi kiertää niin paljon kuin In Flames. Tällaisessa musiikissa ja tällaisella keikkatahdilla äänihuulet saavat helposti osumaa. Niitä ei viritetä yhtä helposti kuin kitaraa. En halua joutua jonain päivänä lopettamaan bändissä siksi, että ääneni ei enää toimi.

Se, ovatko vuodet antaneet Fridénille perspektiiviä elettyyn elämään ja vanhaan tuotantoon, jää arvoitukseksi. Menneet ajat eivät nimittäin juurikaan kiinnosta häntä. Jos häneltä kysytään, kaikella tehdyllä on oikeutettu paikkansa historiassa. 

– Minusta on energian tuhlaamista miettiä, että ei olisi pitänyt tehdä sitä tai tätä ja olisi pitänyt toimia niin tai näin. Kyllähän ihminen muuttuu ja soittaja kehittyy, ja joitain juttuja varmastikin tekisi nyt eri tavalla kuin aikoinaan. Siltikään In Flames ei ole tehnyt mitään, mistä en yhä pitäisi. Jokainen tekemämme levy on meille todella tärkeä. Jos yhden niistä olisi jättänyt tekemättä, seuraava ei olisi kuulostanut sellaiselta kuin kuulosti. Olen todella ylpeä historiastamme ja siitä, että meillä on oma soundi. Tykkäsi siitä tai ei, sen tunnistaa In Flamesiksi.

Fridén ei erityisemmin halua muistella vanhaa ”Göteborg-soundia” ja sen merkitystä. Ja miksipä haluaisikaan? Eihän In Flames ole edustanut sitä enää vuosikymmeniin, niin paljon kuin se joitakin yhtyeen vanhimpien levyjen diggareita riepookin. Yhteys niihin aikoihin jää siihen, että joskus ollaan samoilla keikoilla vaikkapa At the Gatesin kanssa. 

Kun puheeksi tulee, miten usein Fridén kuulee nuoremmissa bändeissä In Flames -vaikutteita, laulaja äityy vaatimattomaksi. Ei hän sellaistakaan mieti, ellei joku erikseen kysy. Eikä varsinkaan hehkuttele hiljaa mielessään, että kylläpä In Flames onkin vaikuttanut moniin. 

– Vaikutuksemme sijaan mietin mieluummin, mitä itse teemme, miten voisimme tulla paremmiksi ja tehdä kiinnostavampaa musiikkia. Sitä paitsi ei ole toista bändiä, joka kuulostaisi juuri meiltä. In Flamesin dna:ssa hallitsevat melodia ja aggressiivisuus, mutta samoin on monen muunkin bändin perimässä. Eihän sointuja ja nuotteja edes ole niin paljon, että samassa genressä voisi kuulostaa täysin erilaiselta. Ja sanon tämän suurena musafanina, joka seuraa uusia bändejä ja ostaa levyjä.

In Flames aloittaa maailmankiertueensa maaliskuun lopulla Australiasta. Japanissa käytyään bändi tulee Eurooppaan festivaaleille, jolloin sen voi bongata Helsingin Tuskastakin. Sykli siis kiertyy niin kuin ennenkin. Kolmekymmentä vuotta, neljätoista albumia, tulevaisuus edessä. 

Milloin In Flamesin aika on ohi? 

– Emme ole ikinä olleet hajoamassa siten, että koko bändi olisi uhannut loppua. Kyllähän jäseniä on mennyt ja tullut, mutta vasta Björnin tai minun ero bändistä voisi lakkauttaa koko In Flamesin. Jos sellainen aika koittaa, että haluan lopettaa, uskoakseni kävelen keikan jälkeen lavalta ja tajuan, ettei tunnu enää hyvältä jatkaa. Kun bändissä oleminen ei enää anna mitään eikä sen energiaa tunne, on aika lopettaa. Tämänhetkisestä tilanteesta voin kertoa, että me rakastamme olla tässä bändissä. 

Julkaistu Infernossa 2/2023.

Lisää luettavaa