Doomsayer-debyytistänne on neljä vuotta. Mihin suuntaan bändin sävellyskynä on mielestänne tänä aikana kehittynyt?
– Phantasma-albumin kanssa kävi niin, että siellä on pari hyvinkin spontaania biisiä, joita ei käytännössä treenattu lainkaan ennen nauhoituksia, mikä jätti itselleni sellaisen freesin fiiliksen kokonaisuudesta, kitaristi-laulaja Tomi Mykkänen aloittaa.
– Alkuun ajattelin, että tästä levystä tulee väliinputoaja, kun ukkoa lähti ja tuli Doomsayerin jälkeen ja välillä oli vähän vaikeuksia saada treenattua, mutta siitä tulikin se ”paras levy tähän asti”. Kun vertaa edeltäjään, uusi on paljon rohkeampi näyttö ja muutenkin kunnianhimoisempi vetäisy.
– Itselläni on ollut Phantasman teon jälkeen tuottelias kausi, ja puhelimesta löytyy 40–50 enemmän tai vähemmän valmista biisi-ideaa. Siellä on taas vähän erilaisia juttuja, joita on kiva lähteä työstämään eteenpäin.
Phantasma-sanalle löytyy useita eri merkityksiä. Mitä se edustaa teidän tapauksessanne?
– Albumilla on kappale Ghosts, jossa on käsitelty elämän pienuutta ja turhamaisuutta. Alkuun oli ajatus, että levyn nimi olisi ollut sama, mutta sitten tuli tuo Phantasma vastaan ja olin heti myyty. Kun vielä kansitaiteilija sai siitä hyvät fiilikset ja kuvattua hyvin levyn nimeä, sanoituksia ja musiikkia, tuntui että kaikki loksahti paikoilleen. Jo kansikuvasta saa kaivettua monta erilaista merkitystä…
Onko albumilla joitain juttuja, joihin haluaisit kuulijoiden kiinnittävän erityisesti huomiota?
– Kyllähän se on Henkan [Vahvanen] puolesta aikamoista rumpupornoa. Joku voisi laskea, montako filliä levyllä on, hah hah! Siellä on muutenkin aika paljon piilotettua korvakarkkia, joka saattaa palkita, kun sen löytää. Mukana on myös meidän julkaisuille jo perinteinen Kingston Wall -viittaus.
Musiikkinne menee stonerin alle, mutta kamassa on paljon muitakin vivahteita. Näetkö Lowburnin musiikin kokeilullisena?
– Huomattiin jo ekalla demolla ja ep:llä, että eiväthän vanhat metallimiehet mihinkään karvoistaan pääse, eli kyllä meillä on taustalla selkeesti metallisempi ote. Toki me halutaan olla niiden perusrypistysten välillä kokeilullisia, että pysyy mielenkiinto yllä.
– Noista biiseistä löytyy paljon vähän erikoisempaa, jos niihin perehtyy. Phantasman nauhoituksissa ei käytetty klikkejä, joten jälkeenpäin oli kiva alkaa perehtyä rakenteisiin ja tempoihin, että kappas, tässähän vaihtuu joka kierrolla tahtilaji!
Stoner rock ei ole ollut Suomessa koskaan mikään hirveän iso juttu. Minkälaisena näet musiikkityylin tilan vuoden 2019 lopussa?
– Hyviä nuoria bändejä on nousussa, ja jotkut vanhat jyrät vielä pöristelee nuoruutensa innolla. Ihan samaa nostetta ei ole kuin vuosituhannen vaihteessa, mutta ehkäpä täältä vielä tullaan.
– Keski-Euroopassa on ollut kova pöhinä nyt muutaman vuoden. Tavallaan se vanha Pohjoismaiden ja Englannin akseli on joutunut antamaan valtikkaa eteläisemmälle Euroopalle, mikä ei haittaa. Hiton kovia bändejähän sieltäkin tulee! Ja nyt kun monet festarit ja järkkääjät alkavat saada jalansijaa, on jo näkyvillä, että esimerkiksi vanhemmat amerikkalaisbändit alkavat taas aktivoitua.
– Kyllä se tavallaan pikkaisen kirpasee, että meillä on paljon enemmän kiinnostusta ja levymyyntiä muualle kuin Suomeen. No, ehkä keikat alkavat täälläkin vetämään hiljalleen enemmän porukkaa.
Julkaistu Infernossa 11/2019.