”Eräs ohjenuoristani kuuluu: anna maailmalle mahdollisuus ja se antaa mahdollisuuden sinulle” – haastattelussa Behemothin Adam ”Nergal” Darski

Neljän vuoden takainen The Satanist oli puolalaisen Behemothin lopullinen läpimurto niin kaupallisesti kuin taiteellisestikin. Vaikka bändin kippari Adam ”Nergal” Darski niin vihjaili, mainittu pitkäsoitto ei kuitenkaan jäänyt tarinan päätepisteeksi. Vuonna 2018 Behemothin varjoisaa maailmaa halkovat entistä mutkikkaammat polut ja siellä tuivertavat aivan uudenlaiset tuulet.

Eletään kesää 2017, ja iltapäivän aurinko paahtaa amerikkalaista Missoulan pikkukaupunkia. Paikalla, ajalla tai säätilalla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä puolalaisyhtye Behemothin Adam ”Nergal” Darskille, joka seisoo esiintymislavalla Paul Bostaphin, Gary Holtin, Tom Arayan ja Kerry Kingin kanssa. Hänen ajatuksensa ovat ainoastaan tässä hetkessä.

King aloittaa klassisen thrashriffin hakkaamisen, ja pian Darski jo karjuu kertosäkeen pahaenteisiä rivejä: 

Evil – My words defy!

Evil – Has no disguise!

Evil – Will take your soul!

Evil – My wrath unfolds!

Muutamaa minuuttia myöhemmin Darski kumartaa paikalla oleville ja halaa Tom Arayaa lämpimästi. Yksi Behemoth-kipparin elämää vahvasti määrittävistä tarinoista – niistä monista – on saapunut jälleen lakipisteeseensä.

Lähes päivälleen vuotta myöhemmin mustiin pukeutunut puolalaistaiteilija istuskelee helsinkiläisen anniskeluravintolan uumenissa. Aurinko helottaa taivaalla nytkin, mutta sen valaisevat ja lämmittävät säteet eivät ulotu tämän kammion perukoille.

– Nykyään kuuntelen musiikkia hyvin laaja-alaisesti, mutta otollisimmassa nuoruusiässä suurimpia suosikkejani olivat Venom, Slayer, Master’s Hammer, Beherit ja Bathory, Darski aloittaa.

– Ja tosiaan, loppukesällä 2017 olimme USA:n-kiertueella kera Slayerin, ja yhtenä päivänä jutustelin Kerry Kingin kanssa. Kerroin suosikkialbumini olevan Show No Mercy, sillä sen avausnumero Evil Has No Boundaries oli aikoinaan ensimmäinen kuulemani thrashbiisi. Sen kuuleminen oli yksi niistä hetkistä, jolloin elämääni alkoi löytyä oikeaa sisältöä.

– Tiedustelin sitten Kerryltä, miksi he eivät koskaan vedä Evil Has No Boundariesia livenä. King paiskasi pallon takaisin: jos minä tulen laulamaan, hehän kyllä soittavat sen. Anteeksi kuinka? Idea jäi hetkeksi puheen asteelle, mutta vähän myöhemmin jutustelin asiasta Lamb of Godin Randy Blythen kanssa ja Kerry sattui kävelemään ohitse. Hän heitti, että he ovat valmiita sitten kun minä olen. No, seuraavana päivänä nousin estradille Slayerin herrojen kanssa ja vedimme Evil Has No Boundariesin. Se oli aivan fantastista.

Slayer ei suinkaan ole ainoa esikuva, jonka kanssa Adam Darski on päässyt jakamaan esiintymislavan.

– Menneinä vuosina on sattunut ihmeellisiä asioita! Törmäsin Venomin Conrad ”Cronos” Lantiin ensimmäisen kerran Metal Hammerin bileissä Lontoossa, ja jäimme haastelemaan niitä näitä. Myöhemmin tiemme kohtasivat muun muassa Alcatraz-festivaalilla Belgiassa, ja Cronos kutsui minut yllättäen lauteille In League with Satanin aikana. Olin silloin vähintäänkin seitsemännessä taiv… helvetissä!

– Myöhemmin illalla Cronos kertoi seuranneensa Behemothin uraa tarkasti, ja hän lisäsi olevansa käytettävissä, mikäli tarvitsemme vaikkapa vierailevaa laulajaa. Se oli hyvin epätodellinen hetki… En ollut ihan varma, olenko hereillä ja kuuntelenko todella sankarini puhetta.

Olen esittämässä jatkokysymystä, mutta Darski purjehtii jo laajemmille vesille.

– Yksi metalliskenen mahtavimmista piirteistä on muusikoiden ja fanien keskinäinen kunnioitus, arvostus ja ystävyys. Löydätpä itsesi mistä tahansa tämän pallon kolkasta ja törmäät siihen kylän ainoaan Darkthrone-paidassa kulkevaan tyyppiin… 99,9 prosentille ihmisistä se paita ei merkitse yhtään mitään, mutta sinulle se on varma merkki ainakin jonkinasteisesta veljeydestä.

– Nuoremmat eivät ymmärrä, miten valtavasti maailma on kutistunut internetin ja halpalentoyhtiöiden ansiosta. Kun itse aloin saada kiinni metalliskenen punaisesta langasta 1990-luvun alussa, Suomi ja Beherit, Sveitsi ja Samael sekä Kanada ja Blasphemy olisivat yhtä hyvin voineet sijaita ulkoavaruudessa. Mutta vaikka Rovaniemi ja Nuclear Holocausto Vengeance tuntuivat olevan fyysisesti valtavan kaukana, sisimpääni lämmitti tunne siitä, että joka puolelta maapalloa löytyy samanmielisiä hurjimuksia, joiden kanssa voin jakaa ajatuksia tai vaikka suttuisia treeninauhoja. 

Uutta verta

Niin ne komeimmatkin soihdut vaihtavat kantajaansa: omia hautajaisiaan kohti vääjäämättömästi marssivan Slayerin toinen jalka on jo kuopassa, mutta Behemothin tähti loistaa päivä päivältä kirkkaammin. Gdańskissa aikoinaan perustetun ryhmän nykystatuksesta kertoo jotakin se, että bändin yhdestoista studioalbumi I Loved You at Your Darkest on eräs vuoden odotetuimmista rankemmista metallijulkaisuista – monien papereissa varmasti se odotetuin.

Darski, Behemothin itseoikeutettu komentaja jo 27 vuoden ajalta, on rakentanut yhtyeensä perustuksia uutterasti, kivi kiveltä, ja nyt – vakavan sairauden kukistamisen ja moderniksi klassikoksi julistetun The Satanist -pitkäsoiton jälkeen – alkaa olla todellisen sadonkorjuun aika.

Jos vilkuilee vasemman käden polun suuntaan, Behemothin voitollisen marssin jälkiä näkyy siellä ja täällä. Otetaanpa pari esimerkkiä: I Loved You at Your Darkest julkaistaan lukuisissa eri formaateissa, ja laitoksista mehevin, lähes 150 euron arvoinen boksi, myytiin loppuun muutamassa silmänräpäyksessä. Odotettu pitkäsoitto saa luonnollisesti tuekseen mittavan maailmankiertueen, jonka turuille Behemoth on kutsunut seurakseen ruotsalaispioneeri At the Gatesin. Lahjomatonta kieltään Behemothin nykyisestä mellastuksesta kertovat myös maailman suurimpien metallilehtien kannet – Inferno ei suinkaan ole ainoa aikakauslehti, jonka kansilehtisessä voi näinä päivinä törmätä Darskiin, Zbigniew ”Inferno” Promińskiin ja Tomasz ”Orion” Wróblewskiin.

Matka suosion polttopisteeseen on ollut helvetillisen pitkä, eikä Behemoth ole saanut asioita eteensä kultatarjottimella.

– Olen kovin ylpeä ja helvetin iloinen nykyisestä statuksestamme. En halua kuulostaa egoistiselta kusipäältä, mutta sanon tämän joka tapauksessa: olen 41-vuotias ja antanut tälle bändille kaikkeni – ihan kaikkeni – kuluneen neljännesvuosisadan aikana. Jos jotkut ovat ansainneet jotakin työllään, minä olen yksi heistä. Behemoth on nykyisen paikkansa arvoinen, tästä ei ole kahta sanaa.

– Mikäli lähdetään liikkeelle siitä, että jos – tässä tapauksessa kun – syntyi katolilaiseen keskiluokkaiseen perheeseen kommunistisessa maassa vuonna 1977, kansainvälisen rockmuusikon ura ei ollut to do -listalla ihan ensimmäisenä. 1980-luvun Puolassa keskiluokkainen tarkoitti sitä, että jääkaapista löytyi syötävää, mutta mihinkään ylimääräiseen ei ollut varaa. Kaikki kivat jutut – vaikkapa länsimaiset hevivinyylit – olivat ulottumattomissa, joten vilkkaasta mielikuvituksesta tuli nopeasti paras kaverini. Minusta löytyy edelleen aimo annos eskapistia, ja heavy metalin maailmasta tuli jo varhain oma pakopaikkani.

– Jo ennen kuin täytin kymmenen, halusin palavasti oman kitaran, mutta instrumentit olivat aivan liian kalliita. Kitara piti siis rakentaa itse. Kun se sitten valmistui ja sain siitä irti ensimmäiset äänet, olin onneni kukkuloilla. Olen jälkikäteen ymmärtänyt, miten tärkeää oli oppia jo pikkupoikana työskentelemään ahkerasti unelmien eteen. Koko myöhempää elämääni määrittänyt asenne, joka perustuu tinkimättömyyteen, päättäväisyyteen ja peräänantamattomuuteen, rakentui varhaisessa kasvuiässä ja on potkinut minua eteenpäin vaikeimpinakin aikoina. Joku voi toki naurahtaa, että helppohan tuon kaverin on nyt sanoa, mutta näin tämä vain on mennyt: päätin jo vuonna 1991 pistää elämäni peliin Behemothin uran vuoksi, vaikka minulla ei tietenkään ollut pienimpiäkään takeita homman onnistumisesta. Sitten aloitin taistelun, ja miekkani on pysynyt terässä tähän päivään asti. 

Mitkä olivat varhaisimpia merkkipaaluja, jotka kannustivat sinua eteenpäin?

– Kirjoitin bändin alkuvaiheessa Pagan Recordsin Tomasz Krajewskille. Yllätyksekseni hän vastasi, ja kirjeen mukana tuli mahtavannäköisiä mustavalkoisia flyereitä. Mietin heti, että olisipa hienoa printata omia Behemoth-flyereitä. Seuraavaksi aloin selaila Tomaszin lähettämiä myyntilistoja, mutta minulla ei ollut rahaa yhteenkään levyyn. Se harmitti vietävästi.

– Vähän myöhemmin lähetin Tomaszille Endless Damnation -debyyttidemomme, ja häneltä tuli taas vastaus: tämä on ihan jees, joten palataan asiaan seuraavalla kerralla. Puolen vuoden päästä käsissäni oli The Return of the Northern Moon -kakkosdemo, ja Pagan Records ilmoitti julkaisevansa sen virallisena kasettina. Kun luin heidän vastauksensa, en ollut uskoa silmiäni. Virallinen kasetti, tämähän on aivan mieletöntä! Neljäs demo …From the Pagan Vastlands vakuutti Tomaszin lopullisesti, ja hän tarjosi meille levytyssopimusta. En muistaakseni laskenut alleni, mutta minun olisi pitänyt, sillä se hetki muutti koko elämäni. Friikahdin ihan totaalisesti: jumalauta, meiltä tulee albumi!

– En liioittele yhtään sanoessani, että raskas musiikki liittyy kiinteästi kaikkiin elämäni hienoimpiin hetkiin. Metalli on tarjonnut valtavan määrän kokemuksia ja mahdollisuuden toteuttaa itseäni. Se on antanut minulle paljon ystäviä ja tietenkin hienon uran. Jollakin tasolla uskon, että tämä musiikki myös pelasti henkeni.

Darski viittaa loppukesään 2010, jolloin hänen terveytensä romahti pahemman kerran. Lopulta muusikon elämänlanka oli vain muutaman hiuskarvan paksuinen.

– Kiersimme Euroopassa alkukesällä 2010 ja mahani oli koko ajan sekaisin, mutta ajattelin sen johtuvan erilaisista bakteerikannoista. Jatkuva kuume ja rujot ripulitaudit eivät kuitenkaan väistyneet viikkojenkaan jälkeen, ja aloin ihan oikeasti huolestua. Samoihin aikoihin hengittämiseni muuttui hankalammaksi ja kurkustani alkoi kuulua pahaenteisiä ”vihellysääniä” esimerkiksi nukkuessani. Myöhemmin selvisi, että hengenahdistus johtui kurkkuuni pesiytyneestä kasvaimesta, joka olisi ajan mittaan tukehduttanut minut.

– Mutta eipä mennä asioiden edelle… Heinäkuun 2010 lopulla olin lyhyellä levähdystauolla Kreikassa, eikä oloni tuntunut ainakaan parantuvan. Soitin sitten lääkäriystävälleni ja kuvailin puhelimessa oireitani. Hän kuulosti huolestuneelta ja käski saapua tutkimuksiin heti loman jälkeen. En kuitenkaan ehtinyt sairaalaan vähään aikaan, sillä Behemothille oli sovittu vielä kaksi festivaalikeikkaa. Viimeinen esiintyminen tapahtui goottifestivaalilla Bolkówissa Etelä-Puolassa, ja lava oli rakennettu kukkulan päällä sijaitsevan linnan sisään. Sinne ylös piti tietenkin kävellä, ja sillä hetkellä se tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä. Pysähdyin muutaman metrin välein ja haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla, ja kaikki muut katsoivat minua kauhuissaan. Ajattelin perua keikan viime hetkellä, mutta toisaalta en halunnut pettää bändikavereitani ja yleisöä. Jotenkin onnistuimme rämpimään konsertin läpi, mutta minulla ei ole siitä mitään muistikuvia.

– Keikan jälkeen kuntoni mureni nopealla tahdilla. Oli kuuma kesäinen yö enkä saanut unta, ja seuraavana päivänä oloni oli todella heikko. Hakeuduin siltä seisomalta varsovalaiseen sairaalaan ja minut passitettiin tutkimuksiin. Intensiivisten testien jälkeen lääkärit epäilivät joko tuberkuloosia, hiv-tartuntaa tai leukemiaa. Huokaisin syvään ja asetin toiveet ensimmäisen vaihtoehdon kohdalle. Tulokset valmistuivat parin päivän kuluttua, ja diagnoosina oli leukemia. Nieleskelin hetken, mutta sitten totesin, että no niin, aloitetaanpa taistelu. Se olikin sitten melkoinen tappelu – tähänastisen elämäni ylivoimaisesti kovin –, mutta selvisin kuin selvisinkin kehästä nyrkki pystyssä. Myöhemmin kuulin sitten senkin, että olin mennyt tutkimuksiin aika lailla viimeisellä hetkellä.

– Tämä voi kuulostaa juustoiselta, mutta sain mielettömästi voimaa niiltä tuhansilta faneilta, jotka lähettivät minulle parane pian -viestejä. Vähintään yhtä paljon taistelutahtoa valoivat kommentit, joissa minun toivottiin kuolevan ja väitettiin sairauden olevan ”Jumalan kosto”. Tällaiset tölväisyt toimivat aukottomina todisteina siitä, ettei aikani ole vielä koittanut vaan universumi tarvitsee edelleen Nergalia ja Behemothia – ehkäpä enemmän kuin koskaan ennen. 

Darski palasi yleisön eteen intensiivisen kemoterapiajakson ja onnistuneen luuydinsiirron jälkeen toukokuussa 2011, kun Fields of the Nephilim kutsui hänet estradille Katowicen-keikan encoreosuudessa.

– Minun oli määrä laulaa Penetration-kappale Fields-kippari Carl McCoyn kanssa. Ehdotin hänelle, voisimmeko jakaa lyriikat niin, että hän laulaa kolme ensimmäistä lausetta ja minä jatkan sen jälkeen, ja suunnitelma sopi Carlille. Usko tai älä, mutta tajusin vasta lavalla, että minun kohdalleni osui rivi ”new body, new blood”, Darski puistelee päätään.

– Niiden sanojen laulaminen juuri tuolla hetkellä tuntui symboliselta ja melkeinpä spiritualistiselta. Olin edelleen fyysisesti hyvin heikossa kunnossa mutta myös, helvetti soikoon, elävien kirjoissa, ja uuden veren myötä elämäni toinen vaihe oli käynnistynyt.

Nergal Tuskassa vuonna 2017. Kuva: Mikko Pylkkö

Ei mitään todisteltavaa

Toinen vaihe todellakin. Kun Behemothin levytysuran kruununjalokivi The Satanist talvella 2014 ilmestyi, monen suu loksahti auki hämmästyksestä, vaikka odotukset olivatkin korkealla. Infernon Joni Juutilainen kirjoitti puolikasta kirveeniskua vaille täysien pisteiden arviossaan seuraavasti: ”Albumi loistaa kuin puhdas timantti tyhjänpäiväisten metallijulkaisujen joukossa. Se vaikuttaa sisällöltään niin aidolta ja omistautuneelta, että kädet nousevat väkisinkin pystyyn viimeistään päätöskappale O Father, O Satan, O Sunin viimeisten mahtipontisten sävelten kajahtaessa ilmoille.”

– Kun olen myöhemmin muistellut The Satanistin kirjoittamista ja nauhoittamista, olen tajunnut tehneeni ikään kuin Behemothin debyyttiä, mutta reilun kahdenkymmenen vuoden kokemuksen siivittämänä. Olin jo menossa matojen ruoaksi, mutta sen sijaan pääsinkin valmistelemaan uutta albumia, urani kymmenettä. Tunsin olevani lyömättömässä iskussa, ja kaikenlainen turha pätemisen ja näyttämisen tarve loisti täydellisesti poissaolollaan.

– Ei siitä ole kauankaan, kun mietimme Infernon kanssa tulevan kiertueemme settilistaa ja aloimme kuunnella The Apostasyn [2007] ja Evangelionin [2009] biisejä. Aika pian hämmästelimme yhteen ääneen, miten ihmeessä olemme saaneet tungettua kaikki nämä kymmenet ja taas kymmenet hullut ideat vain muutamaan kappaleeseen. Inferno totesi samalta istumalta senkin, ettei hän enää pystyisi soittamaan läheskään kaikkea The Apostasyn tai Evangelionin materiaalia livenä.

– Ymmärrän oikein hyvin, että nämä pitkäsoitot ovat monien Behemoth-fanien suosikkeja, mutta henkilökohtaisesti en enää ole lähelläkään niiden maailmaa. Halusimme silloin olla modernin metallin teknisin, nopein, brutaalein ja rankin yhtye, ja nämä seikat menivät tolkullisen biisinkirjoituksen edelle. Tänä päivänä lähestymistapani on aivan toisenlainen. Kun ryhdyn nyt sävellyspuuhiin, en todellakaan tee etukäteen sitovia päätöksiä, että kirjoitanpa nyt sellaisen ja sellaisen levyn. Nykyisin työstän aihioita täysin avoimin mielin ja katson matkan edetessä, millaisia juttuja kitarani ja kynäni sylkevät.

Kun The Satanist ilmestyi, ilmoitit monessa haastattelussa, että levy saattaa jäädä Behemothin viimeiseksi.

– Minä todella ajattelin niin, sillä tietoisuus kuoleman porteilla käymisestä oli hyvin tuoreessa muistissa. Paradoksaalista ehkä, mutta silloin tuntui äärimmäisen vapauttavalta ymmärtää, että mikä tahansa albumi voi jäädä joutsenlaulukseni. Kun todella tiedostaa lähtevänsä tästä maailmasta jonakin kauniina päivänä, elämä saa lisää syvyyttä ja siitä kykenee nauttimaan aivan uudella tavalla.

– Positiivisuutta ei liitetä yleensä metalliin, mutta minä suhtaudun jokaiseen päivään varsin avoimin mielin. Eräs ohjenuoristani kuuluu: anna maailmalle mahdollisuus ja se antaa mahdollisuuden sinulle. Mehän olemme täällä vain kääntymässä, ja eilinen on mennyttä ja huomisen ennustaminen on tunnetusti hankalaa… Miksi emme siis eläisi nimenomaan tässä hetkessä ja nauttisi kyydistä.

Myrkyllisiä tikareita

Adam Darski ei ole typerä kaveri, kaukana siitä. Kun Behemothin uuden pitkäsoiton työstäminen alkoi toden teolla vuoden 2016 aikana, ryhmänjohtaja ymmärsi heti lähtöviivalla, ettei The Satanistin päihittäminen sen omilla aseilla ole todennäköistä.

– Kun aikoinaan paljastimme, että seuraavan levymme nimi on The Satanist, sain välittömästi viestin Watainin Erik Danielssonilta. Hän kommentoi tapansa mukaan lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Kovin albumin nimi ikinä.” Hän oli oikeassa, sillä The Satanistia iskevämpää ja suorempaa hevilevyn otsikkoa ei ole olemassakaan, Darski nyökkää.

– Kun sitten mietin uuden albumin otsikkoa, harkitsin ensin nimeä Rom 5:8, mutta sehän olisi ollut silkkaa Mardukia. Sitten keksin, että nappaanpa ”I loved you at your darkest” -lauseen Uuden testamentin Roomalaiskirjeiden viidennestä luvusta ja käytän sitä levyn nimenä. Albumilta siis löytyy eräänlainen tittelibiisi, Rom 5:8, vaikkei se levyn varsinainen otsikko olekaan.

– Tykkään nimen intellektuaalisuudesta ja moniulotteisuudesta. Sehän saattaa jonkun mielestä kuulostaa aloittelevan goottibändin ensimmäiseltä idealta, mutta Behemothin tapauksessa kyseessä on ennen kaikkea tietoinen pyhäinhäväistys. Pidän erityisesti siitä ajatuksesta, että käytämme Jeesuksen puheista poimittua lausahdusta – tai ainakin tulkintaa hänen sanomisistaan – ja annamme lauseelle omassa kontekstissamme kokonaan uuden merkityksen. Tällainen jos jokin on omiaan iskemään tikareita vastapelureidemme sydämiin. Singlenä ja videona julkaistun God=Dog -kappaleen otsikko sekä albumin intro, jossa heleä lapsikuoro laulaa Jeesuksesta, lienevät nekin monille myrkkyä, ja se on tietenkin tarkoituskin. Tottahan toki me haluamme provosoida, vaikka se ei ainoa Behemothin tehtävä olekaan.

Liittyvätkö I Loved You at Your Darkestin kappaleiden sanoitukset toisiinsa?

– Eivät suoranaisesti. Kaikki biisit ovat omia tarinoitaan, mutta niistä löytyy linkkejä ja heittoja toistensa suuntiin. Sanomattakin lienee selvää, että uskonnot ovat edelleen pääasiallinen innoittajani. Tai ”innoittajani”. Erilaisten uskonhaarojen mieletön maailma on loputon inspiraationlähde.

– Jos olen täysin rehellinen, en ymmärrä läheskään kaikkia uusia sanoituksiani vielä itsekään. Kun kirjoittaa levyn tai vaikka ohjaa elokuvan, ei välttämättä hahmota tekemäänsä saman tien. Minulle on käynyt yllättävän usein niin, että olen ymmärtänyt jonkin biisin todellisen luonteen ja merkityksen vasta vuosien kuluttua. Että okei, minähän tajuan vasta nyt, miksi kirjoitin tuon ja tuon lauseen. Se on itse asiassa mahtavan palkitseva fiilis. 

Sinut on haastettu Puolassa oikeuteen useammankin kerran, muun muassa jumalanpilkasta. Miten ”tavalliset puolalaiset” suhtautuvat sinuun ja Behemothiin?

– Jos kävelen kadulla ja joku tunnistaa minut, reaktio on joko neutraalin välinpitämätön tai sitten ystävällisen kannustava. Tänä päivänä monet haluavat ottaa myös yhteiskuvan. Yksikään satunnainen vastaantulija ei ole koskaan käyttäytynyt aggressiivisesti minua kohtaan.

Tämän sanottuaan Darski vaikenee – ja koputtaa sen jälkeen puuta.

– Internetin paskamaailma on tietenkin asia erikseen, siellä kaikenlaiset järjen jättiläiset latelevat vaikka minkälaisia uhkauksia. Kun tämän päivän ihmishylkiöt saavat mahdollisuuden purkaa omaa pahaa oloaan muiden niskoille, tietenkin nimettömänä ja lähes poikkeuksetta ilman seuraamuksia, jälki on hyvin karua. Minäkin olen epäilemättä kohdannut kadulla kavereita, jotka ovat julistaneet netin syövereissä tappavansa minut, mutta kovinkaan moni ei ole valmis tekemään mitään konkreettista. Onneksi niin, muutenhan kaupunkiemme kaduilla tapahtuisi karmeita asioita jatkuvalla syötöllä.

– En ymmärrä sitä, miksi ihmiset käyttävät valtavan määrän aikaa ja energiaa muiden vihaamiseen toinen toistaan kummallisempien syiden vuoksi. Samaan aikaan yritän toki sulkea heidät oman elämäni ulkopuolelle, sillä en halua menettää yöuniani muiden idioottimaisuuden vuoksi. Moni tietenkin huomauttaa nyt, etteivät Behemothin tekstitkään varsinaisesti pursua keväänkeltaisia kukkasia ja hymiöitä. Totta kai sanoituksistamme löytyy teräviä iskuja ja armottomia havaintoja, mutta kirjoitan paljon muistakin asioista. Kehotan kaikkia ajattelemaan omilla aivoilla ja painotan, ettei kannata uskoa kaikkea sitä paskaa, mitä poliitikot, uskonmiehet tai muut johtajat paasaavat. 

Uudenlaista uskallusta

Jos The Satanist ja I Loved You at Your Darkest ovat otsikkoina varsin erilaisia, pitkäsoitot eivät ole musiikillisestikaan aivan lähimpiä sukulaisia. ”Blackened death metal” saattaa edelleen olla osuvin nimitys Behemothin jylinälle, mutta esimerkiksi akustiset väliosat, melodiset kitarasoolot ja jylhäntarttuvat lauluosuudet muovaavat I Loved You at Your Darkestista aikaisempaa monimuotoisempiin tunnelmiin kurkottavan Behemoth-albumin.

Darskin haastatteluja seuranneille uudenlainen monimuotoisuus ei kuitenkaan tule jättimäisenä yllätyksenä: muusikko lupaili jo vuonna 2016 seuraavan levyn olevan ”helposti monipuolisinta Behemothia”.

– Saatan toki kuunnella Behemothin biisejä eri tavalla kuin useimmat diggarit, mutta jos mietin vaikkapa Infernon komppeja… Levyltähän löytyy paljon Killing Joken biiseistä vaikuttunutta post-punk-henkistä rumputyöskentelyä, eikä sellainen olisi tullut takavuosina kuuloonkaan. Vielä Evangelionin aikoihin olisin raivonnut pää punaisena, että mitä primitiivistä punkpaskaa tämä on, me pystymme parempaankin, Darski hymyilee.

– Kun valmistelimme esimerkiksi Bartzabel-kappaletta, käskin Infernon soittaa mahdollisimman groovaavasti, vähän Chuck Biscuitsin tapaan. Ja herranen aika, yhtäkkiä kappale alkoi kuulostaa korvissani Danzigilta, jopa enemmän kuin uskalsin odottaa. Samalla hetkellä aloin kuitenkin epäillä koko sävellystä ja olin jo jättämässä sen levyn ulkopuolelle, vaan sinnehän se lopulta kuitenkin sujahti. Hyvä niin, sillä Bartzabel on yksi uuden levyn suosikkiraidoistani.

Toinen vähintäänkin epätyypillinen Behemoth-raita Sabbath Mater on helposti yksi levyn kohokohdista.

– Palaan taas rumpuasioihin, sillä ne määrittävät tätä albumia hyvinkin vahvasti… Inferno tulkitsi säkeistön komppia aluksi paljon nopeammin, mutta käskin häntä hidastamaan, ettei biisi kuulostaisi ”joltakin paskalta power metalilta”. Ja katsohan vain, nyt tuplabassarikomppi soundaa räkäiseltä Hellhammer/Burzum-pastissilta, Darski kuvailee.

– Sabbath Materin melodisen tarttuva kertosäe tulee varmasti aikamoisena yllätyksenä monille… Lisäksi biisistä löytyy akustishenkinen väliosa, pitkä kitarasoolo ja helvetinmoista blastbeat-kaahausta. Lopullinen sovitus on todella villi, enkä jaksa uskoa, että olisimme osanneet tai uskaltaneet tehdä mitään Sabbath Materin kaltaista aikaisemmin. Ja aivan kuten Bartzabelin tapauksessa, olin todella epäileväinen myös tämän biisin toimivuuden suhteen. Onneksi olin jälleen kerran väärässä.

– Jos minun pitäisi valita yksi eniten viime vuosina diggailemistani artisteista, nostaisin pöydälle varmaankin Johnny Cashin. Hänen vaikutuksensa kuuluu tietenkin vahvemmin Me And That Manin [Darskin folk-kantriprojekti] levyllä, mutta itse havaitsen Cashiltä alitajuisesti lainattuja ideoita myös Behemothin biiseissä. Haluan silti painottaa, etteivät vanhat Mayhem-vaikutteet ole kadonneet mihinkään. Minun korvissani Wolves Ov Siberian ja We Are the Next 1000 Yearsin kaltaiset uudet kappaleet ovat hyvinkin old school -henkisiä, enemmän tai vähemmän monotonisia 90-lukulaisia black metal -tulituksia.

Lukuisissa studioissa eri puolilla maailmaa nauhoitetun I Loved You at Your Darkestin miksauksesta vastaa Matt Hyde (Slayer, Monster Magnet) ja masteroinnin suoritti Tom Baker (NIN, Marilyn Manson). Olivatko nämä pitkän linjan amerikkalaisammattilaiset selviä valintoja yhteistyökumppaneiksi?

– Pohdimme muitakin vaihtoehtoja. Muun muassa Ghostin kanssa työskennellyt Tom Dalgety oli eräs ehdokkaista, mutta hän osoittautui aivan liian kiireiseksi. Lähetimme God=Dog-kappaleen raidat myös Greg Fidelmanille ja pyysimme häneltä testimiksausta. Yhteistyö Metallican, Black Sabbathin ja System of a Downin luottomiehen kanssa olisi tietenkin ollut levy-yhtiön mielestä ”myyvä pointti”, mutta emme tarttuneet tähän koukkuun. Hänen alustava miksauksensa soundasi helvetin hyvältä, mutta se ei kuulostanut Behemothilta.

– Matt Hyde osoittautui lopulta loistavaksi valinnaksi. Kun menin hänen studiolleen Los Angelesiin, näin omin silmin, miten pirun innoissaan hän oli materiaalimme äärellä. Mattin loputon kärsivällisyys oli myös eräs projektin pelastuksista… Olin oikeasti ajaa hänet hulluuteen kaikenlaisten toiveiden, pyyntöjen ja ohjeiden myötä, mutta hän teki aina työtä käskettyä ja lopputulos soundaa mahtavalta. Tom Baker ilmestyi kuvioihin Mattin ansiosta. He olivat tehneet aikaisemmin projekteja yhdessä, ja Matt kehui Tomin panoksen maasta taivaaseen. Kun Baker sitten lähetti ensimmäisen masteroidun version… Boom! Olin suorastaan ällikälle lyöty, sillä musiikki kuulosti mielettömän voimakkaalta ja hyökkäävältä. Fiilis oli heti sellainen, että tämähän on tässä, olemme tulleet kotiin!

Kenties ilahduttavinta on, että I Loved You at Your Darkest kuulostaa nimenomaan Behemothilta. Oma tunnistettava soundi ei ole ihan näinä päivinä itsestään selvä asia.

– Niin, jopa kotioloissa on nykyään helppo saada aikaan isoa ja ammattimaista äänimaailmaa, mutta toisaalta lähes kaikki yhtyeet kuulostavat toisiltaan. Mihin helvettiin uusien bändien karisma on kadonnut?

– Tässä yhteydessä haluaisin nostaa esiin I Loved You at Your Darkestin visuaalisen puolen. Saimme taannoin idean valokuvaussessiosta, jossa yhdistäisimme Behemothin maailmankuvan Michelangelo Merisi da Caravaggion kaltaisten maineikkaiden taidemaalareiden klassisiin töihin. Haaveilin albumin valmisteluvaiheessa, että uusi julkaisumme näyttäisi enemmän taidekirjalta kuin hevibändin albumilta, ja saavutimme tavoitteemme todella hyvin. Minun kirjoissani I Loved You at Your Darkest on paljon enemmän kuin vain yksi uusi rocklevy, ja samalla se onnistuu viemään Behemothin johonkin ennenkokemattomaan paikkaan. Mikään ei tee minua onnellisemmaksi juuri nyt.

Adam Darski, mihin asti Behemoth urallaan vielä yltää?

– Hyvä kysymys, sillä mehän voimme tehdä I Loved You at Your Darkestin jälkeen melkein mitä tahansa: Behemothin lopullisen lunastuksen ajat ovat käsillä, muusikko naurahtaa.

– Toinen asia tietysti on, kauanko Behemoth voi toimia, sillä eihän tällaista musiikkia pysty soittamaan fyysisesti loputtomiin. Slayerin herrat laittavat pillit pussiin noin 55-vuotiaina, ja me olemme nyt nelikymppisiä. Emmeköhän me jaksa vielä ainakin kymmenen vuotta! 

KAINALO: Tavoitteena täydellinen kokoelma

Kun Adam Darski otti metallifaniutensa haparoivia ensiaskelia, Puola kouristeli vielä rautaisen esiripun takana. Kun Varsovan liitto suli omaan mahdottomuuteensa ja rajat aukesivat vuonna 1991, omaa yhtyettään hiljalleen rakentanut muusikko oli edelleen nuori eikä hänellä ollut rahaa hankkia suurta innoitusta tarjonneita hevilevyjä – tai ainakaan niiden aitoja versioita.

Viime vuosina Darskin kukkaron nyörit ovat olleet huomattavasti löyhemmällä ja hän on pyrkinyt hankkimaan kokoelmaansa kaiken oleellisen – melkeinpä hinnalla millä hyvänsä.

– Olen yli nelikymppinen, mutta keräilemäni musiikin suhteen olen edelleen se 15-vuotias kaveri, jolle hienojen vinyylien hankkinen oli elämän paras asia. Levyt ovat toki vain esineitä, enkä minä tietenkään saa niitä mukaani päivieni päättyessä, mutta mitäpä sitä kiistämään: näiden muovin- ja pahvinkappaleiden hankkiminen tekee minut onnelliseksi tässä ja nyt, ja se on minulle tärkeintä. Jokainen vinyylejä tosissaan keräävä tyyppi tietää sisimmässään, miten kiehtovaa puuhaa se on – ja yhtä lailla muut ihmiset eivät ymmärrä tällaisia touhuja lainkaan. 

– Perustelen levyjen hamstraamista myös siltä kantilta, että olen päätynyt Behemothin laulaja-kitaristiksi Venomin ja kumppanien aikoinaan tarjoaman innoituksen ansiosta. Maksan siis hymyssä suin suurenkin summan rahaa siitä ilosta, että löydän kokoelmaani elämäni tärkeimpiä opinkappaleita. 

– Hankin levyjä usein Ebaystä, joten olen hyvinkin saattanut käydä tarjouskilpailua joistakin albumeista tämän jutun lukijoiden kanssa. Jokin aika sitten esimerkiksi ostin Darkthronen Transilvanian Hungerin harvinaisen ensipainoksen ja maksoin siitä tuhat dollaria. Se on helvetin iso summa, mutta… No, minä nyt vain halusin sen levyn.

– Teen myös vaihtokauppoja. Håvard ”Mortiis” Ellefsen on varmastikin eräs maailman kovimmista Venom-keräilijöistä, ja olen ostanut joitakin kokoelmani puuttuvia helmiä häneltä tai hänen avustuksellaan. Mortiis diggaa myös monista puolalaisista artisteista, kuten legendaarisesta Katista, ja olen auttanut häntä joidenkin vaikeasti saatavien julkaisujen hankkimisessa. Yhteistyö on voimaa, tässäkin tapauksessa.

Darskin keräilyinto ei rajoitu vain vinyyleihin, ja aika ajoin hän hankkii kokoelmiinsa myös muita metalliskenen kulmapalasia.

– Yritin taannoin ostaa alkuperäistä Black Metal Holocaust -paitaa, jota myytiin Venomin ja Metallican Euroopan-kiertueella vuonna 1984. Lopulta otin kuonooni, sillä paidan lopulliseksi hinnaksi tuli yli viisisataa dollaria. Päätin siltä istumalta, että seuraavalla kerralla en jää kakkoseksi. Ja katsohan vain, voitin vähän myöhemmin toisen myyntiin tulleen originaalin Black Metal Holocaust -vaatekappaleen, ja vieläpä varsin huokealla hinnalla, 350 dollarilla.

– Viime aikoina olen etsiskellyt muun muassa alkuperäisiä 1990-luvun vaihteen Beherit-paitoja. Jos joltakin siis löytyy aitoa vanhan liiton Beherit-kamaa, täällä on eräs hyvin kiinnostunut kaveri. Beheritin vinyylejä en tarvitse, sillä ne toki löytyvät hyllystä, mutta muut esineet kiinnostavat!

Julkaistu Infernossa 8/2018.