Etsi
Yhtye lahjoitti keräyksensä tuoton gdanskilaiselle lastensairaalalle.
Behemothin rahat eivät kelvanneet Unicefille.
Video yhdistää soittopätkiä Anton Pavsyukin hienoihin visuaaleihin.
Neljä vuotta sitten sattuneen tapauksen käsittely jatkuu edelleen.
"Jokainen vitun klikkaus, potku, virvelilyönti, levyn jokainen osa kuulostaa täysin samalta. Ei sellainen ole orgaanista", Nergal toteaa.
Legenda tuulettaa aatoksiaan nykymaailmasta.
Oman aikakautensa Iron Maiden? Ehkei sentään. Oman aikakautensa Slayer? Miksipä ei. Behemothin matka on jo kolmen vuosikymmenen mittainen, mutta loppua ei ole näkyvissä. Ja miksi olisikaan? Uusi albumi Opvs Contra Natvram on rujo voimannäyttö, jonka piikit uppoavat syvälle nykymaailman mätään lihaan.
Arch Enemy, Behemoth, Carcass, Unto Others - Jäähalli (Black Box), Helsinki, 2.11.2022
Kahdessadasviides Infernon numero virallisesti julki perjantaina 23. syyskuuta.
Behemoth pamauttaa jälleen kunnon show'n.
Vain muutama viikko enää uuden Behemoth-levyn ilmestymiseen.
Nergal myös kertoo, miksi hän kehottaa aina kaikkia menemään Metallican ja muiden klassikkobändien keikoille aina kun se on mahdollista.
Kappale löytyy syksyllä ilmestyvältä uudelta Opvs Contra Natvram -levyltä.
Kappale löytyy syksyllä julkaistavalta levyltä.
Opvs Contra Natvram on yhtyeen 12. pitkäsoitto.
Yhtyeen nokkamies sai jo toistamiseen puhtaat paperit samasta tapauksesta.
Parhaillaan Amerikkaa kiertävä Behemoth ilmoitti julkaisevansa singlen.
Kuulostaa hyvältä!
Sodan keskelle joutuneita ukrainalaisia autetaan monilla eri keinoin.
Matt Heafy tekee musiikkivideollaan kunniaa arvostamalleen taiteilijalle.
Nergal näkee paljon yhtäläisyyksiä vahvasti uskonnollisten ja rokotteisiin kielteisesti suhtautuvien ajattelutavassa.
Behemoth hallitsee nämä spektaakkelit.
In Absentia Dei saadaan vihdoin käteen myös fyysisessä muodossa.
Hurja kattaus! Huikeaa settiä! Kovaa tykitystä!
Behemoth tarjoilee pukinkonttiin mukavan julkaisun.