Gene Simmons: Rokkarin jääminen viina- ja huumekoukkuun on ”kliseiden klisee”

17.01.2017

The SDR Show’ssa vieraillut KISS-basisti Gene Simmons kertoi yhtyeen olleen kaikkein lähimpänä lopettamista, kun vanhat bändikaverit Ace Frehley ja Peter Criss ”antautuivat kliseiden kliseelle – alkoholille ja huumeille”.

– Jos se olisi ollut ensimmäinen ja viimeinen kerta kun jollekin niin käy, saattaisin jopa ymmärtää. Mutta ihan oikeasti, eikö se ole jo kulunut juttu? Kun [Kurt] Cobain ampui aivonsa seinälle, se oli sentään nopea tapa eikä sivustaseuraajia kidutettu, Simmons vertaa.

Simmons lisää kunnioittaneensa Cobainia suuresti kohtalostaan huolimatta, mutta mieheltä ei kuitenkaan liiemmin löydy ymmärrystä itseään päihteillä hitaasti tappaville tai tappaneille rokkareille. Hän muun muassa nostatti viime vuonna pienen haloon kutsuttuaan Princen kuolemaa pateettiseksi. Prince kuoli kipulääkkeiden tahattomaan yliannostukseen viime huhtikuussa.

Simmons ei sanojensa mukaan ole itse koskaan juonut itseään humalaan tai polttanut tupakkaa, eikä varsinkaan koskenut kovempiin aineisiin.

– Olen minä toki ollut pöllyissä jossain lääkärillä nukutus- tai ilokaasusta, mutta en koskaan tietoisesti ”viihdetarkoituksessa”. Siinä on pakko olla jotain kemiallista, koska jo pelkkä haju… Lisäksi aina kun näen jotain keltaista, se muistuttaa minua kusesta. Miksi kukaan haluaisi juoda kusta?

– Mutta vakavasti ottaen kannatan myös valinnan vapautta: elämä antaa sinulle ruokalistan ja sinä valitset, mitä otat. Esimerkiksi marihuanasta on tulossa yhä useammassa paikassa laillista, se on minusta okei. Itse en aio siihen koskea, mutta jos haluat polttaa, anna mennä.

Lisää luettavaa