Haastis: De Lirium’s Order tekee parasta levyään

13.07.2011
Juha Kupiainen on tehnyt biisit kirurgisen tarkasti.
Kuva: Kuopiossa pitkään vaikuttanut, nyttemmin Espoossa räyhäävä death metal -yksikkö De Lirium's Order on saapunut kolmannen levynsä äärelle. Bändin päämies, kitaristi Juha Kupiainen lupaa Veniversumista yksinkertaisesti parasta DLO-teosta. Teksti: Vilho Rajala www.deliriumsorder.net Veniversumilta uupuu vielä muutamia lauluosuuksia, mutta sitten se on enää miksausta vaille. Juha Kupiainen kertoo, että levyn kielisoittimia on äänitelty reilut puoli vuotta hänen kotonaan, ja juhannuksesta eteenpäin bändi on keskittynyt rumpuihin ja kitaroiden re-amppaukseen Seawolfilla. – Tämä on ollut hieno sessio, vaikkakin todella raskas. Levystä on tulossa todella kova, se on potkinut koko ajan eteepäin. Bändi on julkaissut studiovideoita ja pieniä teasereita, joista voi päätellä, että Kupiaisen hehkutus ei ole aiheetonta. Veniversumia on sävelletty puolitoista vuotta, ja jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty. – Kun tyyli on tällainen, kaiken pitää olla viivottimella vedettyä yksityiskohtia myöten. Silloin myös kokonaisuus toimii. Aiemmilla levyillä ei ole ollut oikein aikaa, mutta nyt on ehtinyt keskittyä kunnolla. Lisäksi soittajat on niin taitavia, ettei tässä ole mahdollisuuttakaan epäonnistua. Bändi on kokenut melkoisen muodonmuutoksen edellisestä Diagnosis-levystä (2007). Taustalla on Kupiaisen muutto Espooseen, kun muu bändi jäi Kuopioon. – Juttelin Kuopion pään jäsenten kanssa ja tultiin siihen tulokseen, että parasta on etsiä täältä uusia jäseniä, Kupiainen kertoo. Veniversumilla kuullaan kitarassa Mika Sundvallia, bassossa Erkki Silvennoista, laulussa Kari Ollia ja rummuissa Ukri Suvilehtoa. Suvilehto, joka nettimaailmassa tunnetaan paremmin nimellä UgE, on 17-vuotias huippurumpali, jonka YouTube-kanava on kerännyt tolkuttoman määrän katselijoita miehen taidokkaiden rumpucoverien ansiosta. – Kun mies tuli studioon, siinä oli semmoinen varmuus, että ihan kuin hän olisi tehnyt vuosikymmeniä niitä hommia. Uge ei paljon virheitä tee, uskomaton kaveri. Nyt saadaan mies soittamaan levyllekin eikä vain YouTubeen, Kupiainen myhäilee. DLO julkaisee Veniversumin itse, ja todennäköisesti julkaisuajankohta osuu syyskuulle. Myös keikkoja on tulossa loppukesälle ja syksylle. Tähän mennessä kalenterissa ovat muun muassa Selviytyjät Private Metal Fest ja Firebox Metal Fest.

Kuopiossa pitkään vaikuttanut, nyttemmin Espoossa räyhäävä death metal -yksikkö De Lirium’s Order on saapunut kolmannen levynsä äärelle. Bändin päämies, kitaristi Juha Kupiainen lupaa Veniversumista yksinkertaisesti parasta DLO-teosta.

Teksti: Vilho Rajala www.deliriumsorder.net

Veniversumilta uupuu vielä muutamia lauluosuuksia, mutta sitten se on enää miksausta vaille. Juha Kupiainen kertoo, että levyn kielisoittimia on äänitelty reilut puoli vuotta hänen kotonaan, ja juhannuksesta eteenpäin bändi on keskittynyt rumpuihin ja kitaroiden re-amppaukseen Seawolfilla.

– Tämä on ollut hieno sessio, vaikkakin todella raskas. Levystä on tulossa todella kova, se on potkinut koko ajan eteepäin.

Bändi on julkaissut studiovideoita ja pieniä teasereita, joista voi päätellä, että Kupiaisen hehkutus ei ole aiheetonta. Veniversumia on sävelletty puolitoista vuotta, ja jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty.

– Kun tyyli on tällainen, kaiken pitää olla viivottimella vedettyä yksityiskohtia myöten. Silloin myös kokonaisuus toimii. Aiemmilla levyillä ei ole ollut oikein aikaa, mutta nyt on ehtinyt keskittyä kunnolla. Lisäksi soittajat on niin taitavia, ettei tässä ole mahdollisuuttakaan epäonnistua.

Bändi on kokenut melkoisen muodonmuutoksen edellisestä Diagnosis-levystä (2007). Taustalla on Kupiaisen muutto Espooseen, kun muu bändi jäi Kuopioon.

– Juttelin Kuopion pään jäsenten kanssa ja tultiin siihen tulokseen, että parasta on etsiä täältä uusia jäseniä, Kupiainen kertoo.

Veniversumilla kuullaan kitarassa Mika Sundvallia, bassossa Erkki Silvennoista, laulussa Kari Ollia ja rummuissa Ukri Suvilehtoa.

Suvilehto, joka nettimaailmassa tunnetaan paremmin nimellä UgE, on 17-vuotias huippurumpali, jonka YouTube-kanava on kerännyt tolkuttoman määrän katselijoita miehen taidokkaiden rumpucoverien ansiosta.

– Kun mies tuli studioon, siinä oli semmoinen varmuus, että ihan kuin hän olisi tehnyt vuosikymmeniä niitä hommia. Uge ei paljon virheitä tee, uskomaton kaveri. Nyt saadaan mies soittamaan levyllekin eikä vain YouTubeen, Kupiainen myhäilee.

DLO julkaisee Veniversumin itse, ja todennäköisesti julkaisuajankohta osuu syyskuulle. Myös keikkoja on tulossa loppukesälle ja syksylle. Tähän mennessä kalenterissa ovat muun muassa Selviytyjät Private Metal Fest ja Firebox Metal Fest.

Lisää luettavaa