Haastis: Insomnium – Surun murtamat

20.10.2011

Insomnium on ladannut viidennelle levylleen sellaisen tunnelatauksen, että sitä on pakko kuunnella keskittyen ja eläytyen. Lokakuun 12. ilmestyneen One for Sorrow’n ansiosta yhtyettä viedään entistä hanakammin paikasta toiseen, ja bändihän menee, vaikka sitten varamiehissä.

Teksti: Vilho Rajala www.insomnium.net

Metallimusiikissa on kyse ennen kaikkea suurista tunteista. Kauniiden melodioiden ja rujon riffittelyn yhdistelmässä on kuolematonta voimaa. Insomnium on bändi, jonka biiseissä läikehtii murhe, suru, epätoivo ja eksistentiaalinen tuska. On ilmiömäistä, kuinka kauniiseen ja sydäntä raastavaan muotoon yhtye saa tällaiset tuntemukset taivutettua.

Tapaan basisti-laulaja Niilo Seväsen Suomenlinnassa Seawolf-studiolla, jossa One for Sorrow -levyä soitetaan lehdistölle ensimmäistä kertaa. Sevänen edustaa bändiä yksin. Hänen lisäkseen yhtyeeseen kuuluvat kitaristit Ville Vänni ja Ville Friman sekä rumpali Markus Hirvonen.

Vaikka metallimuusikot ovat tunnetusti välitöntä ja leppoisaa väkeä, tässä tapauksessa kontrasti musiikin ja esittäjän välillä on jo huvittavan syvä. One for Sorrow vyöryttää päälle elämää suurempaa, pakahduttavan syvää ja painavaa tunnelmaa, mutta Sevänen on kaikkea muuta kuin mahtipontinen ja dramaattinen Taiteilija.

Hän ei oikein suostu edes huomion keskipisteeksi, vaan antaa mielihyvin studiohenkilökunnan ja ahavoituneen saksalaistoimittajan varastaa show’n.
Kuten Insomniumin musiikissa, myös Seväsen olemuksessa on jotakin hyvin suomalaista, yksinomaan positiivisessa mielessä.

Sevänen ei halua istua toimittajien seurassa kuuntelemassa uutta levyä. Se kun on käynyt muutenkin jo ihan riittävän tutuksi.

– Kun levyä juhannuksen tienoilla miksattiin, sitä tuli kuunneltua aika paljon. Valmiinakin sitä tuli fiilisteltyä pari viikkoa joka ilta, mies kertoo.

Saksalaistoimittaja tuumii, että levy ”kuulostaa kalliilta”. Luonnehdinta on erikoinen, mutta tavallaan sen ymmärtää. One for Sorrow on pieteetillä suunniteltu, sovitettu ja soitettu levy. Soundi on syvä ja paksu, harkiten ja taiten tehty.

”Melodinen death metal” tuntuu banaalilta ja typerältä määritelmältä näin vahvasta ja suuresta musiikista.

Insomnium on yhtye, joka tietää mitä haluaa. Viidennellä levyllä bändin visio on jälleen hioutunut tähänastiseen huippuunsa. One for Sorrow tempaa mukaansa niin, ettei tuotannollisiin yksityiskohtiin jaksa eikä halua kiinnittää huomiota.

Tunnelma on se, joka tässä yhtyeessä määrää.

Varikset puusta

Uuden levyn synnyttäminen oli tällä kertaa sirpaleinen prosessi. Insomniumin jäsenet eivät olleet missään vaiheessa studiossa yhtä aikaa, vaan kukin hoiti osuutensa omillaan.

Hirvonen soitti rummut Tampereella Fantom Studiolla. Sevänen hoiti myöhemmin bassot ja laulut samassa paikassa, mutta kitaristit Vänni ja Friman painelivat Göteborgiin Daniel Antonssonin studiolle. Antonsson on Dark Tranquillityn kitaristi ja kitarafriikki, joka on haalinut studiolleen laajan ja laadukkaan soitinarsenaalin.

[alays teksti=”Tässä levyssä on vielä enemmän kaupallista potentiaalia kuin levy-yhtiö ajatteli.”]

– Viime syksyn rundilla tultiin Danielin kanssa hirveän hyvin juttuun. Kun hän kertoi, että hänellä on tällainen studio, ajateltiin, että mitä jos kokeiltaisiin, Sevänen kertoo.

Tästä kokeilusta rohkaistuneina Friman ja Vänni tekivät kitaraosastolla uusia aluevaltauksia. Levyllä kuullaan muun muassa seitsenkielisen kitaran murakkaa soundia, joka tekee painavista riffeistä vieläkin painavampia.

Biisintekovaihe ennen äänityksiä oli hektistä aikaa. Kevättalvi kului sovituksia viimeistellen ja sanoituksia miettien.

Levy on sekä sävellyksiltään että sanoituksiltaan Seväsen ja Frimanin käsialaa. Oman mausteensa ajatustenvaihtoon toi se, että Friman asuu tätä nykyä Oxfordissa ja Sevänen Kotkassa. Onneksi sähköposti on keksitty.

Friman kertoi Infernolle kesäkuussa, että viimeinen biisi saatiin kasaan viimeisissä treeneissä. Tämä tapahtui kaksi päivää ennen rumpunauhoitusten aloittamista. Bändi soitti biisejä porukalla ylipäätään vain kolme kertaa ennen studioon astumista.

Seväsen mukaan epätoivo ei kuitenkaan päässyt syntymään missään vaiheessa.

– Kyllä me luotettiin siihen, että levystä tulee tällä tavalla hyvä. Se oli hyvin suunniteltu prosessi. Mutta varsinkin sanoitusten kanssa tuli kieltämättä vähän kiire. Ne tahtoo aina jäädä viimeiseksi.

Sanoitukset lähtivät liikkeelle englantilaisesta lastenlorusta, jossa lasketaan variksia puusta. ”One for sorrow, two for joy” ja niin edelleen. Loruun liittyy uskomus, jonka mukaan lintujen lukumäärä määrää laskijan kohtalon. Vaihtoehtoja on surusta rakkauden ja kuoleman kautta kultaan ja hopeaan.
Lorusta on liikkeellä paljon erilaisia versioita, kuten kansanrunoista aina on. Siinä on kymmenen säettä, kuten Insomniumin levyllä on kappaleita.

– Kun runo löytyi, me alettiin heitellä Villen kanssa siitä ajatuksia toisillemme. Mutta ei me jokaista sanoitusta erikseen aleta selittää, että mä olen nyt ajatellut tämän näin ja tämä kertoo nyt tästä. Sellainen on aika turhaa.

Insomnium keskittyy teksteihin tosissaan. Seväsen mukaan bändi haluaa, että sanoitukset toimivat myös runoina yksinään, ilman musiikkia. Rima on siis erittäin korkealla.

– Niitä saa kieltämättä pyöritellä ja rustailla yön pimeydessä ihan riittämiin, laulaja naurahtaa.

Kunnianhimo on tuottanut tässäkin tapauksessa tulosta. One for Sorrow’lle on syntynyt metallikentässä poikkeuksellisen hienoja tekstejä. Biiseissä päästään todella syvälle esimerkiksi yksinäisyyden ja haavoittuvuuden tunteisiin. Parhaimmillaan sävellykset ja tekstit pelaavat yhteen kuin Gretzky ja Kurri.

Vaikka suru, yksinäisyys ja epätoivo ovat keskeisiä teemoja, levyllä ei ole käytetty pelkkää mustaa väriä. Mukana on myös toivonpilkettä ja ajatusta siitä, kuinka paljon elämään voi itse vaikuttaa.

Omin avuin eteenpäin

Insomnium täyttää ensi vuonna viisitoista vuotta. Siinä ajassa on käynyt selväksi, mitä kukakin osaa ja miten asiat kannattaa hoitaa. Keskinäinen luottamus on ensiarvoisen tärkeää, kun yhteinen aika on kortilla.

One for Sorrow’n edeltäjällä, Across the Darkilla (2009) Insomnium otti puhtaat laulut ilmaisurepertuaariinsa. Kuten kaikki muutokset ja uudet ideat, myös tämä ratkaisu herätti joissakin piireissä närää. Bändi ei kitinästä piitannut, vaan jatkaa yhä rohkeasti valitsemallaan tiellä.

Viimeksi puhtaisiin lauluihin tarvittiin ulkopuolista apua. One for Sorrow’lla laulaa Jules Näverin sijaan bändin oma Ville Friman.

– Sitä mietittiin pitkään, että mitä me nyt niiden kanssa tehdään. Lopulta tuntui hyvältä ratkaisulta, että bändi tuottaa itse kaikki äänet, joita levyllä on. Kun Ville demotteli lauluja alkuvuodesta, yllätyin itsekin, kuinka hyvältä se kuulosti. Tuntui tärkeältä, ettei tarvita ulkopuolista apua. Mutta toki meillä voi tulevaisuudessakin olla vierailevia laulajia.

Friman on laulanut Across the Darkin kliinejä keikoilla nyt pari vuotta. Kehitystä on tapahtunut.

[alays teksti=”Kun kaikki on hyviä kavereita, se on aika sama, onko lavalla neljä vai viisi jätkää ja mikä on kokoonpano.”]

– Ville on treenannut laulua paljon ja parantunut parin kolmen vuoden aikana todella kovasti, Sevänen kehuu.

Kosketinosastolla Insomnium käytti jo kolmatta kertaa Swallow the Sunin Aleksi Munterin palveluksia. Kosketinsovitustenkin kanssa aikataulu oli melkoisen tiukka.

– Ne tehtiin vasta kun levy oli jo muuten nauhoitettu. Viimeiset viilaukset saatiin valmiiksi juuri ennen miksausta.

One for Sorrow nojaa selvästi enemmän fiilikseen kuin riffittelyyn, ainakin jos vertaa Across the Darkiin. Kun kerron tästä vaikutelmasta Seväselle, hän nyökkää mietteliäästi.

– Sitä ei ole bändin keskuudessa ehkä ajateltu noin, mutta nyt kun sanot, niin onhan siellä aika paljon fiilistelyä. On ne pitkät biisit, instrumentaali, intro ja päätösbiisikin… Every Hour Wounds on sentään selkeä riffittelybiisi, ja on siellä sitä hevistelyä muuallakin.

Aiempaa voimakkaampi ja läpitunkevampi tunnelma selittyy osaksi sillä, että bändi on jälleen pykälän etevämpi sovittamaan kappaleitaan. Seväsen mukaan tämä kyky on tiedostettu.

– Varsinkin kakkoslevyn jälkeen me opittiin sovittamaan huomattavasti aiempaa paremmin. Jos me jossain ollaan uran aikana kehitytty, niin nimenomaan sovittamisessa.

Insomnium miettii tarkkaan, milloin kappaleisiin tulee mikäkin kitara. Erityisesti pitkissä biiseissä on tärkeää, että koko ajan tapahtuu jotakin. Biisit kasvavat kahdessa mielessä, sekä yhden kuuntelukerran sisällä että kuuntelukertojen kertyessä.

– Kertakuulemalla ei varmasti pysty sisäistämään kaikkea, Sevänen sanoo.

Hiteissä löytyy

Insomnium oli neljän levyn ajan Candlelight Recordsin bändi. Viime syksynä uutisoitiin, että yhtye on siirtynyt Century Median talliin. Vaihto kertaluokkaa isommalle levy-yhtiölle on tähän mennessä vaikuttanut erinomaiselta ratkaisulta. Bändin ympärillä on nyt isompi hype ja odotusarvo kuin koskaan aiemmin. Toki myös erinomaisella Across the Darkilla on tähän osansa.

Sopimusneuvottelut hoiti bändin manageri Jukka Varmo. Näin bändin ei tarvinnut itse stressata asiasta lainkaan.

– Siihen olisi voinut mennä hermot, jos olisi itse pitänyt vääntää. Nyt saatiin sellainen sopimus, johon voidaan olla tyytyväisiä. Ei tunnu siltä, että artistia koijataan, vaan että tehdään oikeasti yhteistyötä, Sevänen sanoo.

Century Media ymmärsi tehneensä hyvän diilin, kun Weather the Storm -biisi julkaistiin vuosi sitten. Äärimmäisen hyvin onnistuneesta kappaleesta tuli kova nettihitti, ja kun siihen viime keväänä tehtiin video, se saavutti entistä laajemman yleisön.

– Levy-yhtiö laskee aika tarkkaan kaiken maailman YouTube-klikkausten määriä, ja siinä tuli satatuhatta aika nopeasti täyteen, Sevänen sanoo välinpitämättömästi.

Vetoapua toi se, että biisissä vieraili viimevuotinen kiertuekaveri, Dark Tranquillityn Mikael Stanne. Kappale löytyy myös One for Sorrow’n erikoispainokselta.

Sekä yhtiön että bändin tavoitteet ovat nyt entistä korkeammalla. Century Media on Seväsen mukaan tykännyt kuulemastaan jopa yllättävän paljon. Lafka on osoittanut vahvasti olevansa artistin puolella ja takana.

– Musta tuntuu, että tässä levyssä on vielä enemmän kaupallista potentiaalia kuin ne ajatteli, hän virnistää.

Kieltämättä ainakin Unsungin ja Only One Who Waitsin hittipotentiaali tarraa heti ensimmäisellä kuuntelukerralla takaraivoon. Puhtaat laulutkaan eivät liene pahitteeksi esimerkiksi radiosoittoa ajatellen.

Ei kuitenkaan pidä luulla, että Insomnium olisi kulkenut kevyempään tai helpompaan suuntaan, päinvastoin. One for Sorrow on läpikotaisin rehellinen ja bändin näköinen levy.

Isompi levy-yhtiö toi enemmän lihaksia levyntekoon, mutta bändi teki tästä huolimatta levynsä tuttujen kavereiden kanssa. Samu Oittinen on ollut äänittäjänä ja miksaajana kahdella edellisellä levyllä ja kantoi päävastuun myös nyt, vaikka kitaristit karkasivat äänityshommiin Ruotsin puolelle.

– Samu tekee ihan helvetin hyvää jälkeä. Meillä ei ollut mitään syytä vaihtaa studiota. Samu miksasi levyä pari viikkoa ja teki ympäripyöreitä päiviä. Olen miksaukseen vielä tyytyväisempi kuin edellisellä levyllä, Sevänen kehuu.

Varamiespalvelu pelaa

Insomniumin jäsenet ovat ansioituneet muillakin elämänaloilla kuin musiikissa. Harvasta metallibändistä löytyy yhtä kovia akateemisia meriittejä kuin tästä, vaikkei oppineisuus olekaan hevipiireissä täysin ainutlaatuista.

Siviilitöiden ja perhe-elämän lomasta on joskus vaikea löytää bänditoiminnalle aikaa. Ongelma on kellaribändeille erittäin tuttu.

Insomnium ei ole kellaribändi vaan keskikokoiselle levy-yhtiölle levyttävä, jokaisessa metallimaailman kolkassa tunnettu ja suosittu yhtye. Asioiden yhteensovittaminen vaatii taidokasta tasapainoilua.

– Kun on monta kiertuetta vuodessa ja äänitykset ja promohommat päälle, ja sitten vielä työt ja perhe, niin kyllähän se haastava kuvio on. Ja haastavammaksi menee koko ajan, Sevänen naurahtaa.

[alays teksti=”Vanhalan Markus on parempi soittaja kuin kumpikaan meidän Villeistä, heh.”]

Tästä hyvä esimerkki on se, että Sevänen on bändin ainoa, joka on ollut mukana jokaisella keikalla. Kaikki muut jäsenet ovat joskus olleet ”lomalla”.

Across the Darkin jälkeen bändi alkoi käyttää Omnium Gatherumin Markus Vanhalan palveluksia keikoilla. Kitarasankari Vanhala tuurasi vuoroin Vänniä ja Frimania.

Bändin lavakokoonpano eli muutenkin. Joskus mukana oli Aleksi Munter koskettimineen, joskus Jules Näveri puhtaine lauluineen.

– Kun kaikki on hyviä kavereita, se on aika sama, onko lavalla neljä vai viisi jätkää ja mikä on kokoonpano. Aina on ollut hauskaa.

Seuraavan kerran Insomnium starttaa tien päälle marraskuussa. Seväsen mukaan näyttää siltä, että Vanhalan palveluksia tarvitaan edelleen.

– Markushan on todella kova kitaristi. Ketään yhtään väheksymättä, onhan se parempi soittaja kuin kumpikaan meidän Villeistä, heh. Suomessa ei ole montaa kaveria, jotka on Markuksen kanssa samalla tasolla.

Vanhalalla on kyky ottaa kappaleet haltuun ilmiömäisen nopeasti. Sevänen kertoo, kuinka eräällä kiertueella Ville Friman sai yllättäen keuhkokuumeen.

– Vänni rupesi kaksi tuntia ennen keikkaa opettamaan Markukselle biisejä, ja Markus sitten hoiti sen keikan. Se oli ihan uskomatonta.

Fanin näkökulmasta kokoonpanon eläminen on vain bonusta. On hauska mennä katsomaan Insomniumin keikkoja, kun koskaan ei voi olla ihan varma, keitä lavalle nousee.

Joensuusta maailmalle

Loppuvuoden Euroopan-kiertue aloitetaan marraskuun neljäntenä Joensuun Kerubista. Se on bändille tärkeä asia, koska Insomniumin juuret ovat vahvasti tässä Pohjois-Karjalan pääkaupungissa. Sevänen, Friman ja Hirvonen perustivat bändin Joensuussa vuonna 1997.

Sittemmin Insomnium on hajaantunut ympäri Suomea ja maailmaa, mutta Joensuu on yhä sille tärkeä tukikohta. Kun Ilosaarirock vielä järjesti nyt jo edesmennyttä Metelli-klubia, Insomnium oli siellä melkein talonbändin asemassa.

– Ehkä tulevan keikan arvoa nostaa se, että me ei enää ihan jatkuvasti pyöritä Joensuussa. Jos meitä näkisi siellä kaduilla joka ilta, se ei ehkä olisi niin spesiaalia.

Joensuun lisäksi tuleva kiertue pysähtyy kotimaan kamaralla vain Helsingissä. Ensi vuonna saadaan varmasti lisää päivämääriä Suomeenkin.

Insomniumin keikalle kannattaa mennä, koska yhtyeen melodiataju ja kyky synnyttää vahvoja tunnelmia korostuu livetilanteessa. Lisäksi bändin jäsenten olemus lavalla on aivan eri maailmasta kuin sen ulkopuolella.

Vaatimattomasta ja sympaattisesta Seväsestä tulee lavalla yleisöä miten päin vain pyörittelevä metallijumala. Ja kun kitarat laulavat ilmoille komeimpia kudelmiaan, kylmiltä väreiltä ei voi välttyä. Joskus ei kyyneliltäkään.

Kotimainen laatu on tulevan Euroopan-reissun avainsana, sillä MyGrain ja Before the Dawn hyppäävät kyytiin. Insomnium on luonnollisesti pääesiintyjä.

– Keikat ovat nyt varmaan vähän aiempaa pidempiä. Uusia biisejä tekisi mieli soittaa paljon, mutta niistä ei olla vielä päätetty tarkasti mitään, Sevänen sanoo.

Viiden levyn katalogi alkaa olla sellainen, että 75 minuutin setti tahtoo loppua kesken, etenkin kun livehittejä on siunaantunut hyvä määrä. Uudelta levyltä voinee odottaa ainakin Unsungin ja videobiisi Through the Shadowsin soittamista.

– Meillä on aiemmilla levyillä aika monta sellaista biisiä, mitä ei oikein voi jättää pois. Me haaveillaan aina siitä, että saataisiin vähän vaihdeltua settilistaa, mutta yleensä me ollaan niin laiskoja, että soitetaan sitä samaa settiä vaan joka keikalla.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 8/2011 (#90).


Lue myös One for Sorrow -blogiteksti ja -arvio.

Lisää luettavaa