Haastis: Karjalaiset muusikot tekivät lätkäbiisin MM-kisoihin – kuuntele!

03.04.2012

Karelian Division on intohimoinen fantasialätkäporukka, johon kuuluu eturivin muusikoita. Niinpä porukka on nyt tehnyt MM-kisoihin kannustusbiisin nimeltä Suomi!

Teksti: Vilho Rajala Kuva: Sony BMG

Eri yhtyeistä ja musiikkikuvioista tutut Tuomas Holopainen, Marko Annala, Kuisma Aalto, Jari Sinkkonen, Antti Vajanto, Mako Kämäräinen ja Gabi Hakanen kuuluvat Karelian Division -nimiseen fantasialätkäporukkaan. Nyt he ovat tehneet Suomelle kannatusbiisin tuleviin jääkiekon MM-kisoihin. Kappaleen nimi on yksinkertaisesti Suomi! ja sen voi kuunnella tästä linkistä.

Kappale on Annalan ja Aallon käsialaa ja se on äänitetty Hakasen studiolla.

Mainittujen nimien lisäksi Karelian Divisionissa pelaa yhdeksän muutakin karjalaista penkkiurheilijaa. Laji on Yahoo Sports -nettisivulla pelattava peli, jota pelataan oikeilla NHL-pelaajilla mutta ”leikisti”. Fantasiajoukkueisiin draftattujen pelaajien suoritukset oikeassa änärissä määräävät menestyksen.

Tuomas Holopainen kertoo, että touhu on äärimmäisen koukuttavaa.

– Eihän ihmiset koskaan kasva aikuisiksi, hiekkalaatikot vaan vaihtuu. Tämä on meille elämäntapa ja sosiaalinen verkosto. Pahimmillaan siihen saattaa kulua päivästä pari-kolmekin tuntia.

Karelian Division on ollut nykymuodossaan koossa viisi kautta. Viime syksyn draft-tilaisuudessa tuli idea, että nyt kun lätkän kotikisat ovat tulossa ja porukka musiikkimiehiä täynnä, mitä jos tehtäisiin biisi. Kaikki innostuivat ajatuksesta heti.

Suomi! julkaistiin eilen digitaalisesti ja on mukana 18. huhtikuuta julkaistavalla Leijonat 2012 -kokoelmalla.

Holopainen kertoo, että hänelle jääkiekko on puhtaasti penkkiurheilua.

– Lukiossa olen viimeksi pukenut hokkarit jalkaan. Miun lajit on pesäpallo ja tennis.

Fantasiajääkiekko pakottaa seuraamaan NHL:ää melkoisen tiiviisti. SM-liigaa Holopainen ei kuulemma niinkään seuraa, mutta MM-kisat ja isommat tapahtumat innostavat aina.

Hänen huikein jääkiekkokokemuksensa on kesäkuulta 2007 Anaheimista. Holopainen oli paikalla, kun Anaheim Ducks voitti Ottawa Senatorsin neljännen kerran ja voitti siis Stanley Cupin.

– Me oltiin silloin Losissa tekemässä Amaranth-biisin musiikkivideota ja päästiin peliin Selinin Markuksen siivellä. Päästiin vieläpä käymään Teemu Selänteen aitiossa. Oli aivan huikea kokemus nähdä ja aistia livenä sitä riemua!

Holopaisen veikkaus tämän kauden Stanley Cup -mestariksi on Pittsburgh Penguins.

– Niiden meno on nyt ollut sellaista kun Crosby tuli takaisin, että kyllä ne pitkälle menee.

Karelian Divisionia johti haastatteluhetkellä Marko Annala, mutta tiukkaa kuulemma on. Holopainen oli kuudes. Kuudentoista hengen porukasta kahdeksan pääsee playoffeihin.

Karelian Division esiintyy näillä näkymin ensimmäisen ja viimeisen kerran 3. toukokuuta Suomen Jääkiekkoliiton, Jääkiekon MM-kisojen ja Lastenklinikoiden Kummit ry:n järjestämässä Suuressa Kiekkokonsertissa. Holopainen on tosin samaan aikaan kiertueella Euroopassa, joten hän on vain hengessä mukana. Konsertti televisioidaan MTV3-kanavalla.

MM-kisat Holopainen aikoo seurata. Kisat alkavat 4.5. ja Nightwishin kiertue päättyy 7.5., joten hän ehtii vielä hyvin kyytiin.

– Se on loistava ajoitus, kun ei ole vielä festareitakaan, pääsee keskittymään kisoihin kunnolla!

Sitten kokonaan muihin asioihin. Nightwishin Imaginaerum-leffa etenee kuulemma hyvää vauhtia, mutta julkaisu menee syksylle.

– Kyllä me lykätään se suosiolla sinne, kesä on niin täynnä Hollywood-blockbustereita, että se saattaisi hukkua niiden joukkoon. Julkaisu menee elo-syyskuulle. Olen nähnyt jo ensimmäisen version ensimmäisestä trailerista, ja se näyttää ihan huikealta. Ihan vilpittömästi sanoen en olisi odottanut että se näyttäisi niin hienolta.

Ohjaaja Stobe Harju lähti kuulemma tänään tiistaina Montrealiin kuukaudeksi tekemään leffan loppuun. Holopainen on projektista selvästi edelleen täpinöissään. Nähtäväksi jää, mitä sieltä lopulta oikein tulee.

Lisää luettavaa