Haastis: Suburban Tribe nosti hanskat naulaan

29.03.2011
20 vuoden ja kahdeksan levyn mittainen ura loppuu heinäkuussa Tavastialle.
Kuva: Eräs luku kotimaisessa rock-historiassa päättyy, kun Suburban Tribe lopettaa 20 vuotta kestäneen uransa. Hautajaisia vietetään heinäkuussa Tavastialla. Teksti: Vilho Rajala www.suburbantribe.com Suburban Triben basisti ja biisintekijä Janne Joutsenniemi kertoo, että yhtye on pohtinut lopettamista jo Manimal-levystä (2004) lähtien. Jokaiselle levylle on pitänyt löytää motivaatio erikseen. – Se ei ole ollut mikään automaatio. Joka kerta on pitänyt ottaa vähän happea ja katsoa, että vieläkö tässä jaksaa, Joutsenniemi sanoo. Viimeiseksi jäävä Now and Ever After -levy ilmestyi vuosi sitten. Jo viime vuoden lopulla Joutsenniemelle alkoi olla selvää, ettei hän enää ryhdy kirjoittamaan uusia biisejä Suburban Tribelle. – Kun soitettiin viime vuonna viimeiset keikat, me puhuttiin, että otetaan pieni tauko. Mä sanoin jo silloin, että mä tuskin jaksan alkaa rustata uusia biisejä. Viime levyhän sai hyvän vastaanoton, eli jos me oltaisiin haluttu puskea eteenpäin, meidän olisi pitänyt puskea nyt. Syitä siihen, että poltetta ei enää löytynyt, on tietenkin monia. Yksi niistä on raaka arkirealismi, joka pakottaa suomalaisen artistin rimpuilemaan toimeentulon kanssa. Joutsenniemi kuvailee, että kun ensin tekee monta kuukautta biisejä palkatta ja sen jälkeen on monta kuukautta studiossa palkatta, se ei tee elämästä erityisen helppoa. – Mä en halunnut, että mun pitää pärjätäkseni rimpuilla musiikin kanssa. Mieluummin sitä lopettaa kokonaan nämä muusikkousläpät ja siirtyy eteenpäin. Suburban Tribe soittaa viimeisen keikkansa Tavastialla 30.7. Luvassa on taatusti tunteikas veto, jolla kuullaan myös joitakin vähän harvinaisempia kappaleita. Pitkän uran positiivisimpia hetkiä kysyttäessä Joutsenniemi nostaa esiin Purity-levyn (1995) teon. Tuolloin bändissä lauloi vielä Jouni Markkanen. – Me tehtiin sitä levyä silloin koko kesä ja käytiin keikoilla samalla. Eritoten Provinssirockiin tehtiin silloin hieno reissu. Toinen kohokohta oli, kun Ville Tuomi liittyi bändiin ja bändi julkaisi Suburban Tribe -levyn vuonna 2001. – Oltiin silloin Saksassa kiertueella ja kuultiin, että levy on mennyt kaupaksi ja ihmiset tykkää. Videokin voitti jotain perkeleen palkintoja. Silloin oli sellainen fiilis, että jumalauta, nyt lähtee hommat isolleen! Tämän vuoden alussa lukkoon lyöty lopettamispäätös on tehnyt olon helpommaksi ja puhdistanut ilmaa. – Me soitettiin päätöksen jälkeen yksi keikka DOMissa Helsingissä, ja siellä jo huomasi sen, että oli jotenkin vapautunut meininki. Hartiat oli selvästi keventyneet. En tarkoita, että aiemminkaan olisi ollut mitään hirveätä vääntämistä, mutta nämä ovat alitajuisia juttuja. Joutsenniemi ei usko, että musiikin tekeminen ja soittaminen loppuu häneltä lopullisesti, mutta nyt on aikalisän paikka. – Tällä hetkellä on sellainen fiilis, että otan snadin pesäeron musiikin tekemiseen. Mulla ei ole kiire perustaa uusia bändejä tai alkaa tuottaa kenenkään levyjä tai muuta. Pieni hapenotto on nyt paikallaan.

Eräs luku kotimaisessa rock-historiassa päättyy, kun Suburban Tribe lopettaa 20 vuotta kestäneen uransa. Hautajaisia vietetään heinäkuussa Tavastialla.

Teksti: Vilho Rajala www.suburbantribe.com

Suburban Triben basisti ja biisintekijä Janne Joutsenniemi kertoo, että yhtye on pohtinut lopettamista jo Manimal-levystä (2004) lähtien. Jokaiselle levylle on pitänyt löytää motivaatio erikseen.

– Se ei ole ollut mikään automaatio. Joka kerta on pitänyt ottaa vähän happea ja katsoa, että vieläkö tässä jaksaa, Joutsenniemi sanoo.

Viimeiseksi jäävä Now and Ever After -levy ilmestyi vuosi sitten. Jo viime vuoden lopulla Joutsenniemelle alkoi olla selvää, ettei hän enää ryhdy kirjoittamaan uusia biisejä Suburban Tribelle.

– Kun soitettiin viime vuonna viimeiset keikat, me puhuttiin, että otetaan pieni tauko. Mä sanoin jo silloin, että mä tuskin jaksan alkaa rustata uusia biisejä. Viime levyhän sai hyvän vastaanoton, eli jos me oltaisiin haluttu puskea eteenpäin, meidän olisi pitänyt puskea nyt.

Syitä siihen, että poltetta ei enää löytynyt, on tietenkin monia. Yksi niistä on raaka arkirealismi, joka pakottaa suomalaisen artistin rimpuilemaan toimeentulon kanssa.

Joutsenniemi kuvailee, että kun ensin tekee monta kuukautta biisejä palkatta ja sen jälkeen on monta kuukautta studiossa palkatta, se ei tee elämästä erityisen helppoa.

– Mä en halunnut, että mun pitää pärjätäkseni rimpuilla musiikin kanssa. Mieluummin sitä lopettaa kokonaan nämä muusikkousläpät ja siirtyy eteenpäin.

Suburban Tribe soittaa viimeisen keikkansa Tavastialla 30.7. Luvassa on taatusti tunteikas veto, jolla kuullaan myös joitakin vähän harvinaisempia kappaleita.

Pitkän uran positiivisimpia hetkiä kysyttäessä Joutsenniemi nostaa esiin Purity-levyn (1995) teon. Tuolloin bändissä lauloi vielä Jouni Markkanen.

– Me tehtiin sitä levyä silloin koko kesä ja käytiin keikoilla samalla. Eritoten Provinssirockiin tehtiin silloin hieno reissu.

Toinen kohokohta oli, kun Ville Tuomi liittyi bändiin ja bändi julkaisi Suburban Tribe -levyn vuonna 2001.

– Oltiin silloin Saksassa kiertueella ja kuultiin, että levy on mennyt kaupaksi ja ihmiset tykkää. Videokin voitti jotain perkeleen palkintoja. Silloin oli sellainen fiilis, että jumalauta, nyt lähtee hommat isolleen!

Tämän vuoden alussa lukkoon lyöty lopettamispäätös on tehnyt olon helpommaksi ja puhdistanut ilmaa.

– Me soitettiin päätöksen jälkeen yksi keikka DOMissa Helsingissä, ja siellä jo huomasi sen, että oli jotenkin vapautunut meininki. Hartiat oli selvästi keventyneet. En tarkoita, että aiemminkaan olisi ollut mitään hirveätä vääntämistä, mutta nämä ovat alitajuisia juttuja.

Joutsenniemi ei usko, että musiikin tekeminen ja soittaminen loppuu häneltä lopullisesti, mutta nyt on aikalisän paikka.

– Tällä hetkellä on sellainen fiilis, että otan snadin pesäeron musiikin tekemiseen. Mulla ei ole kiire perustaa uusia bändejä tai alkaa tuottaa kenenkään levyjä tai muuta. Pieni hapenotto on nyt paikallaan.

Lisää luettavaa