Haastis: The Undivinelta toinen levy ulkona

06.04.2012

Delusional Noise kertoo mielenvikaisuudesta ja pohtii sitä, mikä tässä maailmassa ja elämässä lopulta on normaalia.

Teksti: Vilho Rajala Kuva: Aleksi Pihlström www.theundivine.com

Debyyttilevystä ei ole aikaa vuottakaan, mutta niin vain The Undivine julkaisi keskiviikkona jo toisen levynsä. Delusional Noise on debyytin tavoin räyhäkästä ja raakaa hakkausta, mutta osoittaa bändin myös kehittyneen selvästi.

– Delusional Noise lähti liikenteeseen aluksi ep-ideana. Debyytti oli juuri julkaistu, kun Jukka (Pihlajaniemi) lähti riveistä. Ajatuksena oli aluksi tehdä välityö uusista ideoista ja esitellä uutta laulajaa Henri Harbergia, kertoo kitaristi Iiro Illman.

Inverse Records kiinnostui bändistä viime kesänä. Niinpä bändi päätti tehdä teemalevyn, joka käsittelee mielenvikaisuutta.

Sanoitusvastuuta kantavan Harbergin mukaan kyse on siitä, millä tavalla normaali määritellään. Kun asiaa tarkemmin pohtii, paljastuu että me kaikki olemme mielenvikaisia.

– Me ”normaalit” nöyrrymme päivästä toiseen muiden ihmisten alaisiksi. Töihin tekemään muiden jakamia tehtäviä. Osa taas keskustelee itsensä kanssa ja mätkii putkella ihmisiä päiviltä. Mikä on todella normaalia? Mikä epänormaalia? Onko normaalia olla ajattelematta ja ohittaa yhteiskunnan epäkohdat puhtaasti olankohautuksella? Vai onko normaalia heittäytyä täysin aistien varaan, Harberg miettii.

– Levyn teema käsittelee yliampuvana läpileikkauksena yhdeksää eri osa-aluetta, jotka kaikki voidaan luokitella mielenvikaisuuksiksi. Substanssin aiheuttama hallusinaatio, pelkotilat, paranoia, niin sanottu maailman taakka (normaaliuden paine ja stressi), egomania, skitsofrenia, murha, vallan kahva ja sen tuho, sekä primitiivinen reaktio.

Delusional Noise ei anna vastauksia eikä kuulemma kannustaa mihinkään muuhun kuin ajatteluun.

Levy tehtiin kahdessa osassa. Ensimmäinen osa äänitettiin jo heinäkuussa ja toinen osa helmikuussa.

– Molemmat sessiot oli todella luovia ja esituotannosta asti nähtiin että tavara on vahvaa. Joka jätkä teki järjettömän kovia suorituksia ja saatiin levystä tosi voimakas ja dynaaminen. Esituotanto, äänitykset ja jälkituotanto sujuivat todella upeasti. Erikoiskiitokset pitää heittää D-Studion suuntaan Jarno Hänniselle järjettömän kovasta työstä ja panoksesta, Illman kehuu.

Bändin rumpali Raikku Tuomikanto kohtasi pahinta mahdollista mielenvikaisuutta viime syksynä. Hänet pahoinpideltiin sairaalakuntoon. Illman kertaa tapahtunutta epäuskoisena.

– Skenaario oli sellainen, että Raikku oli kävelemässä Pasilan asemalta luokseni, kun 5-6 nuorta kundia kysyi kessua, mitä ei Raikun tapauksessa ole. Hetken päästä koko remmi hyökkäsi hänen kimppuunsa takaa, kun Raikku puhui toisen bändikaverin kanssa puhelimessa. Jengi potki jalat alta ja hakkasi päähän. Kyynärpää murtui hakkaamisessa. Raikku käveli luokseni ja vasta perillä paljastui asian vakavuus, lähdimme heti Haartmanin sairaalaan, jossa käsi kuvattiin ja todettiin murtuneeksi. Myös mies oli murtunut ja soitti alakuloiset peruutuspuhelut ja ilmoitti huonot uutiset tärkeille ihmisille. Käsi leikattiin heti seuraavana päivänä ja kyynärpäähän laitettiin rautaa pitämään kyynärpäästä irronnut pala paikallaan.

Vasta kolmen kuukauden päästä selvisi, että Tuomikanto saa kätensä jälleen soittokuntoon.

– Siihen asti tilanne oli melko jännittävä. Vielä on kuitenkin edessä toinen leikkaus, jossa tukiraudat otetaan pois. Tämän jälkeen hieman lyhyempi soittotauko ja takaisin rumpupallille. Käsi on tähän menneessä muuten parantunut vähintään ennalleen, paitsi suoraksi käsi ei taivu, ja pidempi soitto aiheuttaa hieman kipua. Tähän toivotaan muutosta toisen operaation jälkeen.

The Undivinella on jo kolmas levy mielessä. Illman sanoo, että bändi keskittyy nyt keikkoihin ja musiikkivideon suunnitteluun, mutta uutta materiaalia on jo olemassa.