Miksi päätit perustaa sooloprojektin? Eikö mukaan löytynyt sopivia soittajia, vai onko tässä kyse jostain henkilökohtaisemmasta?
– Homma on erittäin henkilökohtaisella tasolla, eikä projekti ollut kovin harkittu tai jäsennelty. Kaikki johtui turhautumisesta ja vähän luovuttamisestakin. Muita soittajia olisi ehkä löytynyt, mutta ajatus oli tehdä koko paska itse, Kuusinen kertaa.
– Kokemukseni musiikkiteollisuudesta ovat kohtalaisen karut, ja haistatin paskat koko diiliripulille. Totesin, että ”kaikki pitää, saatana, tehdä itse, että tulee kaavion mukainen eikä sekundaa”. Asiaan vaikutti myös yksityiselämän kiireellisyys. Aikataulutus on työssäkäyvälle perheelliselle hankalampaa kuin teininä, joten karsimalla muuttujia levy oli mahdollista saattaa loppuun.
Kirjoitit levyn musiikkia Pain Confessorin loppuaikoina. Onko biisit suunniteltu alkujaan PC:n käyttöön?
– Suurelta osin, mutta me ei päästy koskaan asiassa eteenpäin ja se levy jäi ainakin tältä erää tekemättä. Kun sitten treenikerrat harvenivat olemattomiin ja veto alkoi muutenkin hyytyä, turhauduin koko touhuun. Totesin männä vuonna Kivistön Mikolle [PC-basisti], että jos bändi tokenee ja minä roikun vielä mukana, niin sitten tehdään tuoretta kamaa. Biisit olivat itselleni ajankohtaisia ja tärkeitä, joten halusin oksentaa ne asfaltille.
– Pain Confessorin tulevaisuus on täysin villi kortti tällä hetkellä, ja omalta osaltani se reissu on taidettu rämpiä maaliin asti. Koskaan ei tietty voi sanoa mitään varmaksi.
Olin haistavinani musiikista ripauksen Hypocrisya sekä monia 1990-luvun ruotsalaisia death/black-bändejä. Millaiseksi itse kuvailisit musiikkiasi?
– Aikoinaan paljon kulutetut Hypocrisy, Dissection, Edge of Sanity, Naglfar, Satyricon, At the Gates, Sentenced, Amorphis ja muut 90-luvun nimet ovat sylkeneet omat musteensa sieluuni. Silloinhan tuli seurattua skeneä, kasetit vaihtoivat omistajaa ja kirjeitä tuli ja meni lukemattomia.
– Levy lähtee ysärikamasta, ja muut, kenties modernimmat mausteet olen ripotellut siihen päälle. Korostan, että suunta, johon biisit vein tätä levyä viimeistellessä, on kenties hieman eri kuin jos ne olisi jauhettu Pain Confessorin miehistöllä.
Kerrot levyn olevan ”täynnä inhoa nykymaailman helvettiä kohtaan”. Kuinka olet itse pyrkinyt elämään nykymaailman tilaa kohentaaksesi?
– Kohtelen muita niin hyvin kuin kykenen. Otan jokaisen ihmisen henkilönä enkä tuomitse ketään vastoin parempaa tietoa – tai jos näin typeryyksissäni teenkin, tunnustan virheeni ja pyrin muutenkin jatkuvasti kasvamaan ja kehittymään ihmisenä. Kasvatan lapseni arvostamaan kaikkea elämää ja hyväksymään kaikki omanlaisinaan. Haluan elää rauhassa ja antaa muiden olla rauhassa. Haluan lasteni kasvavan maailmaan, joka on elämisen ja kokemisen arvoinen, turvallinen ja arvokas koti, josta hekin haluavat pitää huolta.
– Uskon, että kaikki lähtee pienistä teoista, ja on hyvä muistaa, että kusipäitä mahtuu joka leiriin. Auttamalla apua tarvitsevia voi auttaa myös itseään, mutta hukkuva ei voi kannatella toista hukkuvaa. Vieraan voi majoittaa, mutta myös vieraalla on vastuu teoistaan. Ja se, että jollain on omasta mielestään oikeus kajota toiseen tai toisen omaan, päättää toisen elämä… Sitä syvemmälle ei voi sukeltaa!
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 3/2016.