Eeka Mäkynen haluaa olla etujoukoissa. Hän osallistui aikoinaan tosi-tv-ohjelmaan ennen kuin koko sana oli suomalaisille tuttu. Seuraavaksi Finnish Metal Eventsin toimitusjohtaja aikoo tuoda samppanjan Tuska-festareille. (Huom! Haastattelu on julkaistu ennen samppanjaa jo tarjoillutta kuluvan kesän Tuskaa.)
Teksti: Anna Brotkin
Viime heinäkuussa Eeka Mäkysellä oli tukalat oltavat. Hän oli aloittanut edellisenä syksynä Tuska-festivaalin johtajana ja uudistanut alle vuodessa ison kasan asioita. Kolmipäiväinen festari näyttäisi vihdoin, kannattivatko uudistukset vai olisiko hyvä alkaa katsella uusia työpaikkoja.
Kun festarin kävijäkyselyt saapuivat, Mäkynen saattoi huokaista helpotuksesta. Uudistukset saivat kävijöiltä positiivisen vastaanoton, ja kävijämääräkin oli nousussa. Mäkysen intuitio oli ollut oikeassa.
Suurin osa uuden johtajan mukanaan tuomista uudistuksista koski ulkomusiikillisia asioita kuten ruoka- ja juomatarjontaa sekä festarin oheisohjelmaa. Esimerkiksi puolijoukkuetelttaan rakennetusta saunasta tuli Mäkysen mukaan niin iso hitti, että se löytyy alueelta myös tänä kesänä.
Mäkynen sanoo, että Tuskaa päivitetään tämänkaltaisilla asioilla pala palalta tähän päivään. Hän kuvailee festarin kävijäkyselyä raamatuksi, josta pystyy lukemaan suuntaviivoja tapahtuman kehittämiselle.
– Ei pidä muuttaa kaikkea kerralla, vaan pikkuhiljaa. Tuskan ydinryhmä ja bändejä buukkaava promoottori Jouni Markkanen ovat pysyneet samana, Mäkynen sanoo.
Paitsi Tuska-festarin pomona, Mäkynen on toiminut nyt puolitoista vuotta myös koko Finnish Metal Eventsin toimitusjohtajana. Sen alainen Tuska-brändi on kasvattanut hänen aikanaan toimintaansa, ja viime vuonna Tuskan nimissä järjestettiin festarin lisäksi yli 30 keikkaa Oulun jäähallista Helsingin Ääniwalliin.
– Tuska-brändin kanssa on aina oltu tosi tarkkoja, mitä se tekee ja mitä se ei tee. Me lähdettiin rinta rottingilla liikkeelle, ajateltiin, että kaikki mikä liittyy heviin, liittyy Tuskaan.
Missio: uuden metallisukupolven kasvattaminen
Keskiverto Tuska-kävijä on festivaalille uskollinen eikä käy välttämättä lainkaan muilla festareilla. Mäkynen kehuu Tuskan kaltaiselle yleisölle töiden tekemisen maasta taivaisiin.
– Se on äärimmäisen kiitollista, kun jengi ottaa asioita vastaan ja on pienistäkin jutuista ihan fiiliksissä. Tuskassa jengi hengittää ja elää sitä festaria.
Mutta Tuska-festarikin vanhenee, samoin sen kävijäkunta. Mäkynen vakuuttaa, että Tuska ei ole muuttumassa nostalgiafestariksi, jossa vanhat papat soittavat vanhoille papoille.
– Viime vuonna meillä oli Alice Cooper, ja sille linjalle olisi helppo lähteä, että joka päivä on nostalgisia esiintyjiä. Mutta me halutaan pysyä kartalla.
Mäkynen myöntää, ettei genre uusiudu niin nopeasti kuin hän kenties toivoisi. Uusia tähtiä syntyy vain harvakseltaan, ja tapahtumien lineupeissa vilisee vanhoja nimiä. Mäkynen yrittää vauhdittaa alan vireänä pysymistä omalta osaltaan tuomalla Suomeen uusiakin metallinimiä.
Toinen tapa kasvattaa uutta metallisukupolvea on tarjota heille etuja, joita muut eivät saa. Tuskan liput ovat tänä vuonna alaikäisille halvemmat kuin täysi-ikäisille – ensimmäistä kertaa koko festarin historiassa.
– Teemme töitä sen eteen, ettei Tuskassa olisi ainoastaan vanhoja setiä heilumassa. Siitä tulee niin hyvä fiilis, kun näkee viisitoistakesäisiä kikkarapäitä keikoilla Anthrax-farkkuliivit päällä.
Mäkynen iloitsee siitä, että metalli on jo nyt sukupolvia yhdistävää musiikkia: Tuskassakin näkyy vanhempia lapsiensa kanssa yhdessä fiilistelemässä. Weekend-festareille olisi vaikeampi kuvitella samaa.
– Hevi on siitä hienoa, että se ei lähde ihmisestä pesemällä pois. Totta kai Tuskan kävijät varttuvat, menevät töihin, leikkaavat tukan, hankkivat lapsia ja perustavat firmoja. Mutta iltaisin Iron Maiden lähtee pesään.
Hevin totaalista eläköitymistä Mäkynen ei halua allekirjoittaa.
– Ei sitä tietenkään voi kieltää, että tietty saturaatiopiste saavutettiin, kun Lordi voitti Euroviisut ja Matti Vanhanen alkoi puhua hevistä. Vuosina 2008–10 Tuskassa oli eniten kävijöitä ja Kaisaniemen kenttä ihan turvoksissa. Niistä ajoista ollaan kutistuttu hieman, mutta edelleen on jengiä ja intoa löytyy. Hevi voi hyvin.
”Tuska on vielä Tuska”
Eeka Mäkynen ei ainoastaan aloittanut pestiään uudistajana vaan aikoo jatkaa samalla reippaalla linjalla. Tulevana kesänä Tuskassa voi kuunnella keikkoja ensimmäistä kertaa jättimäisessä 5000 hengen teltassa. Mäkynen on tästä innoissaan.
– Teltan avulla saadaan alueelle pimeyttä ja show näyttämään hyvältä. Tuskasta on ehkä vähän puuttunut senkaltainen festarifiilis. Ei haluta, että tarjolla olisi pelkkää asvalttikenttää.
Toinen uudistus on neljäs lava, joka on pyhitetty puheohjelmalle: kiinnostavien tyyppien ja artistien haastatteluille. Taustalla on ajatus tarjota festarikävijälle mahdollisimman monipuolisia elämyksiä.
– Dokaus ja bändit on tietysti festarilla se ykkösasia, mutta me halutaan miettiä, mitä kaikkea muuta siihen väliin voisi mahtua.
Mäkynen puhuu paljon festarikokemuksesta, siitä, että 2010-luvulla festareilla käyminen on paljon muutakin kuin musiikkia. Tarjontaa on paljon, joten yleisöllä on lupa vaatia ja odottaa tapahtumilta tiettyä laatua. Yksi paletin osanen on tietenkin ruoka.
Kaikki alkoi siitä, kun Mäkynen aloitti pestissään ja sai ensitöikseen kuulla, että edellisenä vuonna festarilta olivat loppuneet kaikki erikoisoluet. Se antoi osviittaa, että perusbissen rinnalle kaivataan muitakin juomavaihtoehtoja. Viime vuonna festareilta löytyi jo cocktaileja, ja tulevana kesänä Tuskaan tulevat viski- ja samppanjabaarit.
Askel fiinimmän tarjonnan suuntaan otettiin jo viime kesänä, kun festarialueella avattiin Tuskan oma Black dining -ravintola. Sinne oli koko festarin ajan jonoa, mikä on Mäkyselle merkki siitä, että ihmiset kaipaavat vaihtoehtoja ruokatarjontaan. Näiden tarjoaminen ei kuitenkaan poista seikkaa, etteikö festarielämyksestä saisi halutessaan juuri niin hikisen ja räkäisen kuin haluaa.
– Jos joku haluaa tuoda omat eväät, be my guest. Tai jos haluaa hakea Alepan kontista kolmen euron leivän, sekin on fine. Mutta jos haluaa jotain muuta ja maksaa enemmän, sekin käy. Ei voi sanoa, että Tuskasta ei saa mitään ja että on riistohinnat.
Pessimistinen puristi voisi ajatella, että vaihtoehtoinen metallifestari on myynyt sielunsa tarjotessaan kävijöille trendicocktaileja ja installaatioita. Mäkynen muistelee, kuinka Helsingin Sanomien Jussi Alhroth kuvaili viimevuotista Tuskaa ”metallin Flow-festariksi”.
– En ottanut sitä mitenkään loukkauksena. Ihan yhtä lailla siellä voi juoda perusbisseä jos haluaa. Ei vaihtoehtojen tarjoaminen pilaa festaria kenellekään. Kyllä siellä edelleen leipoo ne exodukset ja anthraxit lavalla. Tuska on vielä Tuska, Mäkynen vakuuttaa.
Suuntaviivojen vetäjä
Mäkynen on festivaalijohtajana ja Finnish Metal Eventsin toimitusjohtajana se, jolla on kädessään iso pensseli. Hänen työnsä on vetää suuntaviivoja, joiden mukaan festivaalia rakennetaan. Hän päättää, mihin suuntaan mennään ja mihin ei.
Vaikka festari kestää vain viikonlopun, duunia riittää koko vuodelle. Yleensä bändibuukkauksia vahvistetaan ja sopimuksia allekirjoitetaan loppukesästä ja syksyllä. Myös yhteistyökumppaneita hankitaan syksyllä, ja liput laitetaan myyntiin ennen joulua. Keväällä on markkinoinnin vuoro. Hektisin vaihe festarijohtajan arjessa starttaa kolme kuukautta ennen festivaalin alkua.
– Silloin alkaa se oikea pakertaminen, kun pakettia aletaan raapia toden teolla kasaan. Päätetään kuka hakee mitä ja mistä, kuka vetää piuhaa ja niin edelleen, Mäkynen listaa.
Haastattelusta Mäkynen on siirtymässä seuraavaan tapaamiseen, joka liittyy kehitteillä olevaan softaan. Se on Mäkysen luoma ja Finnish Metal Eventsiin mukanaan tuoma ohjelmisto, joka on suunnattu apuvälineeksi klubeille, joissa on livemusiikkia.
Mäkynen tuntee alan tarpeet, sillä hän toimi ennen FME:n luotsaamista kymmenen vuotta Elmun ohjelmapäällikkönä ja vastasi Nosturista. Sitä ennen mies työskenteli kahdeksan vuotta Vaasan elävän musiikin yhdistyksessä, jossa oppi alasta kaiken mahdollisen, kädet savessa.
Vanhasta työstä on ikävä sijaintia meren rannalla sekä iltakeikkoja: Nosturissa soittaa vuoden aikana toistasataa bändiä.
– Diggasin kaikista eniten olla duunissa illalla, kun pääsi näkemään yleisöä. On paras tunne nähdä, kun bändi soittaa ja jengi diggaa. Silloin tuntee olevansa elossa.
Festarien kohdalla sykli on hyvin toisenlainen. Tuskaa valmistellaan vuosi, mutta itse tapahtuma kestää vain kolme päivää. Hän ei ole lakannut käymästä keikoilla, mutta tahti on hidastunut esikoisen syntymän jälkeen. Entisessä työpaikassaan Nosturissa hän käy edelleen.
– Mä aina itse ajattelen, että menen Nosturiin vieraana. Mutta mua kohdellaan siellä kuin tulisin kotiin.
Festareilla Eeka Mäkynen on käynyt koko ikänsä. Ensin fiilistelemässä bändejä, sitten tuottajan silmin kyttäämässä kädet puuskassa, minkälaista trussia missäkin on ja mikä PA on käytössä. Nykyään hän sanoo yrittävänsä katsoa kuvaa vähän laajemmin ja nauttia, ottaa vastaan kokemuksia.
Viime kesänä Mäkynen vieraili Modern Sky -festareilla Helsingin telakkarannassa. Juuri hän oli se, joka sai alun perin idean paikan käyttämisestä festivaalialueena, joskin toisenlaisella konseptilla.
– Se on upea miljöö nostureiden alla, rannassa. Tämä olisi ollut viimeinen kesä järjestää siinä paikassa jotain, ennen kuin rakentaminen alkaa, mutta se jäi nyt ehkäpä haaveeksi.
Mäkynen ei ole turhaan paikkojen perään. Hän tietää, että lokaatio vaikuttaa paljon koko festarin tunnelmaan.
– Flow profiloituu Suvilahteen ja maakuntafestarit keskelle peltoja. Paikka voi tuoda mukanaan myös yllätyksellisyyttä, kun menee viikonloppuna festareille paikkaan, josta on ehkä aiemmin vaan fillaroinut läpi. Näkee sen yhtäkkiä ihan uudella tavalla.
Tosi-tv:n kasvatti
Tuskan lisäksi Mäkynen pyörittää apubrändi Far Out Productionsia, jonka alla hän tuo Suomeen bändejä, jotka eivät välttämättä istu Tuska-nimen alle. Tällainen on muun muassa The Circuksessa syyskuussa soittava Wolfmother.
Firman nimi ei ole mikään sattuma vaan viittaa Mäkysen menneisyyteen. Moni muistaa hänet edelleen 2000-luvun alun Far Out -realitysarjasta, jossa Mäkynen seikkaili ympäri Eurooppaa kaverinsa Tatu Ferchenin kanssa. Kaksikko nousi humoristisilla videoillaan koko kansan tietoisuuteen ja ohjelman voittoon. Omalla tavallaan ympyrä on nyt sulkeutunut: Far Out Productionsin nimen keksi Juha Tynkkynen, Finnish Metal Eventsin hallituksen puheenjohtaja. Samainen Tynkkynen on Far Outin luoja, tavallaan siis Mäkysen työnantaja jo kaksikymmentä vuotta sitten.
Far Out oli monella tavalla edelläkävijä, tosi-tv:tä ennen kuin juuri kukaan Suomessa puhui koko genrestä. Oli yleisöäänestys ja hauskoja DIY-hengessä tehtyjä videoita. Aivan kuin tämän ajan vloggaus, mutta televisiossa.
Mäkynen sanoo olevansa sinut Far Out -menneisyytensä kanssa, eikä asia kuulemma tule enää kovin usein vastaan. Hän muistelee, kuinka oli ”nastaa olla mukana jossain ihan uudenlaisessa”. Samaa ohjenuoraa mies toteuttaa elämässään edelleen, yrittää olla mukana nastoissa uusissa jutuissa. Mieluummin vähän etuajassa kuin myöhässä.
Aina asiat eivät ole menneet suunnitelmien mukaan. Työskennellessään Elmun ohjelmapäällikkönä Mäkynen kamppaili tiiviisti vaiherikkaan Konepajahalli-hankkeen kanssa. Elmu yritti vuosikausia vääntää uutta keikkapaikkaa Nosturin viereen. Asia eteni vasta Mäkysen Elmu-kauden päätyttyä, ja viimeisimmän tiedon mukaan uusi konserttisali rempattaisiin Konepajahallin sijasta Suvilahteen.
Nyt Mäkynen sanoo seuraavansa asiaa helsinkiläisenä, ei enää työnsä puolesta.
– Turhahan sitä on haikailla, mutta olen edelleen sitä mieltä, että on järjetöntä ettei Konepajahalli-hanke toteutunut. Mutta Suvilahti on ihan hyvä kakkosvaihtoehto, Mäkynen virnistää.
Jos Konepaja-hanke jäi toteutumatta, Mäkynen on saanut kokea myös onnistumisia. Iso saavutus hänen Tuska-kaudellaan on viisitoistavuotisen lupataistelun päättyminen festarin voitoksi: Tuska sai vihdoin jatkoluvan, ja soitto voi jatkua puoleenyöhön asti. Ennen keikat loppuivat kymmeneltä illalla.
– Me ollaan tästä tosi liekeissä. Nyt se on oikea festari, eikä lähdetä rippikouluaikaan himaan, Mäkynen hehkuttaa.
Metalli-Flowsta metalli-Slushiin
Eeka Mäkynen nauttii työssään pienimuotoisesta kaaoksesta. Se pitää vireessä.
– Tykkään siitä, että päällä on koko ajan pieni state of emergency. Ei voi vaan nostaa jalkoja pöydälle ja odotella, mitä tuleman pitää. Täytyy pysyä hereillä siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Juhani Merimaa on tästä hyvä esimerkki: mies on satavuotias mutta superskarppi ja seuraa asioita koko ajan.
Mäkynen vaikuttaa ihmiseltä, jonka päässä raksuttaa jatkuvasti uusia keloja ja ideoita siitä, miten asioita voisi kehittää. Mitään systemaattista viisivuotissuunnitelmaa hän ei myönnä silti tehneensä.
– Mun viisivuotissuunnitelma on pitää silmät auki ja sormi pulssilla. Katsoa mitä tulee vastaan.
Nosturilla työskennellessään Mäkynen ei etsinyt työpaikkaa aktiivisesti, vaan häntä pyydettiin johtamaan Tuskaa. Tarjouksen saatuaan Mäkysestä tuntui, että aika oli oikea.
– Ehkä viiden vuoden päästä mä olen softabisneksessä ja järjestän metalli-Slushia, Mäkynen nauraa.
– Jos Tuska on jo nimetty metalli-Flowksi, niin eikö Slush olisi luonnollinen askel? Laitetaan vaan digitalisaatio- ja start up -sanat kaiken eteen.
Vakavoiduttuaan Mäkynen keksii yhden konkreettisen suunnitelman viiden vuoden ajanjaksolle: nykyistä isompi purjevene.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2016.