”Hevimetallin pitää saada olla myös hauskaa!” – haastattelussa Tyrantti

Nuorta ja villiä energiaa tihkuva Tyrantti pohjaa musiikkinsa menneiden vuosikymmenten hevimetalliin, mutta onnistuu välttymään väsyneeltä retrohevileimalta.

Kuva: Antti Angeria

Esikoisalbuminne Tyrantti on valmis. Sujuiko tekoprosessi odotetusti? 

– Kyllä ja ei. Taisin spiikata meidän ensimmäisellä keikalla kesäkuussa 2017, että debyyttialbumi julkaistaan sen vuoden lopussa ja siitä tulee konseptilevy. Noh, se julkaistiin helmikuussa 2019, ja siitä konseptipuolestakin jouduttiin vähän tinkimään, kun tuli niin kovia uusia biisejä, että oli pakko saada ne levylle. Näistä esimerkkeinä Kobra ja Rikotaan äänivalli, basisti-laulaja Nahka-Sami hekumoi. 

– Rehellisesti sanottuna ensi kertaa levynteossa olevaksi bändiksi äänitykset menivät käytettävään aikaan suhteutettuna varsin jouhevasti. Suuremmilta ongelmilta vältyttiin, mutta opittiin myös paljon seuraavaa levyä ajatellen. 

Millaisia asioita haluatte musiikillanne ja sanoituksillanne alleviivata? 

– Haluamme luoda päänsisäisiä maailmoja ja herättää tunteita – aivan kuin sarjakuvaa lukiessa tai elokuvaa katsoessa. Musiikki voi parhaimmillaan viedä kuulijan pois tästä hetkestä ja paikasta. 

– Samalla haluamme pitää hemmetin hauskaa. Tyrantin keikoilla hyppypotkut viuhuvat ja räkä roiskuu, kuten metallikeikoilla ainakin ennen vanhaan oli tapana. Hevimetallin pitää saada olla myös hauskaa! 

Laulukielenne on suomi. Eikö tämä rajoita mahdollisia maailmanvalloitusaikeitanne? 

– Päinvastoin! Vastaanotto Baltiassa on ollut yllättävän kova. Yksi Tallinnan-keikka huipentui siihen, että joku venäläinen punkkari crowdsurffasi niin tarmokkaasti, että sai potkaistua katosta loisteputken keskelle moshpittiä. Pitti jatkui keskeytyksettä, ja vikassa kertsissä siellä laulettiin jo Tulipyörää mukana koko salin voimin. 

– Ollaan tehty haastattelu myös Kiinaan, ja etenkin Toteemin musiikkivideo levisi kansainvälisessä metallimediassa hyvin. Suomalaista eksotiikkaa, nyt lähtee nahan ja niittien vienti nousuun! Ensin valloitetaan kuitenkin Suomi, jossa meillä on nyt keväällä parikymmentä keikkaa ja siihen festarit päälle. 

Musiikkinne nojaa vahvasti 1970–80-luvuille. Mikä tekee tuon aikakauden metallista modernia parempaa? 

– Hevimusiikki ei ollut tuolloin pelkästään teknisen osaamisen näyttöpaikka, vaan siinä oli vaaran ja raakuuden lisäksi pilkettä silmäkulmassa. Toki meiltäkin löytyy teknisyyttä, mutta pääpaino on kappaleissa kokonaisuuksina. 

– Vaikka Tyrantin voi laskea perinnehevibändiksi, meidän mielestä tällä levyllä on myös jotain modernia, kuten vaikkapa soundimaailma, jossa ei tahdottu kuulostaa väkisin retrolta. Sen verran perinteisesti toki toimittiin, että päätettiin opetella soittamaan kaikki jutut sen sijaan, että oltaisiin luotettu studiotaian iskuja siirtelevään voimaan. Lauluja ei esimerkiksi korjattu yhtään, vaan sitä Tulipyörän kiljaisua vedettiin tasan niin monta kertaa, että lähti tarpeeksi hyvin. 

Heavy metalin ikuisiin teemoihin kuuluu kamppailu hyvän ja pahan välillä. Kummalle puolelle Tyrantti kallistuu? 

– Sanoituksista pääosin vastaava kitaristi-laulajamme Henkka kirjoitti tämän auki nimikkobiisin lyriikoihin. Tyrantti hahmona ei ole vielä löytänyt paikkaansa hyvän tai pahan luota, vaan kamppailu on yhä kesken. 

Julkaistu Infernossa 2/2019.