Hevosmies Hetfield tapasi Metallican kappaleen mukaan nimetyn humman laukkakilpailussa

Heppa itse otti tapaamisen tyynesti.

04.05.2025

Kentucky Derby on kolmevuotiaille hevosille tarkoitettu laukkakilpailu, joka järjestetään Yhdysvalloissa Churchill Downsin laukkaradalla Kentuckyn Louisvillessa.

Kisa järjestettiin tänäkin vuonna perinteisesti toukokuun ensimmäisenä lauantaina, ja hevosurheilua oli saapunut seuraamaan myös lukuisia julkisuuden henkilöitä. Eräs heistä oli Metallican laulaja James Hetfield, joka ei tyytynyt ainoastaan seuraamaan kilpailua katsomosta, vaan tapasi tallialueella henkilökohtaisesti erään osallistujan tiimeineen.

Lue myös: ”Hidasta!” James Hetfieldin keikkariivaajina kaahaava rumpali ja kurittomat avustajat

Lue myös: ”Juotimme hänet känniin ja sitten hän lauloi osuutensa” – Metallica muisteli torstaina menehtynyttä Marianne Faithfullia

Kyseessä oli kimo ori nimeltään Sandman, joka on saanut nimensä Metallican suurimpiin hitteihin lukeutuvan Enter Sandman -kappaleen mukaan.

Biisi julkaistiin vuonna 1991 Metallica-albumilla, ja se ylitti vuonna 2023 Spotifyssa miljardin kuuntelukerran rajapyykin.

Lue myös: James Hetfield esitti heliumin säestyksellä pätkän Enter Sandmania – settiin kuului myös itselle esitetty onnittelulaulu

Lue myös: Metallican Enter Sandman ylitti miljardin kuuntelukerran rajan Spotifyssa

Metallica oli jo pari viikkoa aikaisemmin lahjoittanut Sandmanin tallitiimille bändin paidat, ja nyt hevosmies Hetfield saapui henkilökohtaisesti tapaamaan nimikkohevostaan. Sandmanin kisahermot vaikuttavat kuvien perusteella kestäneen arvovieraansa tapaamisen hyvin, sillä kaunis hepo näyttäisi seisoskelevan karsinassaan tyynenä Hetfieldin hoitaessa enimmän poseeraamisen.

Päivitykset katsottavissa alla.