Sludge-, doom- ja thrash metalia yhdistelevä, murskaavasta soundistaan tunnettu trio High on Fire saapuu ensi kesänä Suomeen. Matt Piken johtama kopla ravistelee perustuksia Helsingin Ääniwallissa 17. elokuuta. Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 4. helmikuuta kello 12 Tiketissä.
High on Fire on ollut yksi raskaan musiikin tinkimättömimmistä voimista perustamisvuodestaan 1998 lähtien. Vuonna 2019 bändi voitti Grammyn parhaasta metalliesityksestä Electric Messiah -albumin (2018) nimikkobiisillä. Yhtyeen tuorein julkaisu on vuoden 2024 Cometh the Storm -albumi.
