Hyvää pääsiäistä! Haastattelussa Rotting Christ

Pian kolmekymmentä vuotta koossa ollut kreikkalaislegenda Rotting Christ laskeutuu uudella albumillaan monimuotoisten rituaalien alamaailmaan.

25.03.2016

Rituaalit ovat määritelleet ihmisen elämää aikojen alusta. Ne toimivat yhteisön identiteetin rakennuspalikoina ja luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Rituaalit ovat tiettyjen juhlamenojen vakiintuneita toimitustapoja, jotka sitovat meidät perinteisiin ja niihin liittyviin arvoihin.

Historian valossa suurin osa ihmiskunnan rituaaleista ja riiteistä on luonteeltaan uskonnollisia, jopa sellaisissa kulttuureissa, jossa virallista uskontunnustusta ei ole. Pohjimmiltaan on kyse todeksi tehdyistä myyteistä.

Myös kreikkalainen mustan metallin pioneeri Rotting Christ saa käyttövoimansa myyteistä. Tällä kertaa se on paneutunut asioiden järjestäytyneempään puoleen, kuten yhtyeen tuore pitkäsoitto Rituals osoittaa.

Ei täsmähittejä

Aloittaessaan vuonna 1987 Rotting Christ oli osa black metalin toista aaltoa ja kreikan nuorta äärimetalliskeneä yhdessä Necromantian ja Septic Fleshin (nykyisin Septicflesh) kanssa. Triarchy of Lost Lovers -levyn (1996) myötä yhtye siirtyi melodisemman goottimetallin pariin, joka saavutti tyylillisen lakipisteensä Sleep of the Angelsillä (1999).

Uudella vuosituhannella yhtye on tehnyt kokoonpanomuutosten ohella hiljalleen paluuta äärimetallin pariin ja lisännyt levy levyltä palettiinsa enemmän mustaa. Kyse ei kuitenkaan ole taantumisesta vaan kehityksestä. Rotting Christ kuulostaa edelleen tuoreelta, ajankohtaiselta ja hyvällä tavalla modernilta.

– Olen yhtyeen ainoa säveltäjä ja seuraan aina sydäntäni. Rotting Christ on sieluni luomus. Ainoana säveltäjänä minä myös kunnioitan menneisyyttämme. Vaikka tekisin minkälaisia kokeiluja tahansa, yritän aina pitää juuremme mukana. On tärkeää, että yhtyeellä on ominaissoundi, yhtyeen perustaja ja keulakuva Sakis Tolis kertoo.

– Alkuaikoina olin kiinnostunut black metalista, myöhemmin enemmän melodisesta metallista ja goottimusiikista. Nyt olen taas palannut tummemman ilmaisun pariin.

Rituals on yhtyeen kahdestoista albumi. Se on tunnelmaltaan nimensä mukaisesti hyvin ritualistinen ja messumainen. Tämä oli Sakisin mukaan tarkoituskin, levy on rakennettu tietoisesti tuo päämäärä mielessä.

Rituals ei tarjoa varsinaisia täsmähittejä vaan saa voimansa kokonaisuudesta, joka on suurempi kuin osiensa summa. Vaikka levy vaikuttaa aluksi hieman puuduttavalta, se ryhtyy avaamaan salojaan varsin pian eikä lakkaa esittelemästä uusia puolia itsestään yli tusinankaan kuuntelukerran jälkeen.
Mainitsemani ilahduttaa Sakista.

– Olen iloinen, että levy puhuttelee sinua. Tämä on meille todella tärkeää. Kun aloin kasata levyä, oli selvää, että sen nimeksi tulee Rituals, koska jokainen kappale on kuin oma rituaalinsa. Levy siis koostuu yhdestoista rituaalista [örkinkielinen Lok’tar Ogar on mukana vain vinyyliversiolla], ja mukana on vaikutteita monista eri kielistä ja kulttuureista.

Ystävien kesken

Sakis tyrmää epäilyni levyn satanistisesta teemasta ja kertoo, että se on vain osa kokonaisuutta. Klassisen mustan messun sisältävä In Nomine Dei Nostri aloittaa levyn sen verran väkevästi, että ehkäpä se jätti mielessäni jälkensä myös muuhun materiaaliin.

Toinen selkeän satanistisen teeman sisältävä kappale on Les Litanies De Satan (Le Fleuers Du Mal), joka pohjautuu Baudelairen samannimiseen runoon. Kyseisellä kappaleella ääntelee ranskaksi Samaelin Vorph, joka sopii osaansa paremmin kuin hyvin. Ἄπαγε Σατανά (Apage Satana) puolestaan pohjautuu Kreikan ortodoksisen kirkon manausrituaaliin, ja sen nimen voi katsoa vastaavan Vade Retro Satana -fraasia (peräänny Saatana, väisty tieltäni Saatana), jota käytetään katolisessa manauksessa.

Ensimmäisenä maistiaisena levyltä tarjoiltu Ἐλθὲ Κύριε (Elthe Kyrie) suuntaa kohti helleenistä perintöä ja on saanut inspiraationsa yhdestä kuuluisimmista kreikkalaisista tragedioista, Euripedeen Bakkhanteista. Diamandagalasmaisen tunnelman kappaleeseen tuo näyttelijätär Danai Katsamenin intensiivinen performanssi.

Edellä mainittujen vierailijoiden lisäksi levyltä löytyvät Magus Wampyr Daoloth (Necromantia), Kathir (Rudra) ja Nick Holmes (Paradise Lost), jotka tuovat mukavaa vaihtelua kokonaisuuteen. Sakisilla on selkeät kriteerit vierailijoiden suhteen.

– Ensinnäkin heidän täytyy olla ystäviäni. Se on tärkein kriteeri. En koskaan pyydä vierailijoita levylle vain koska sillä täytyy olla sellaisia, pakosta. Se ei saa olla itsetarkoitus. Kappaletta säveltäessäni mieleeni tulee usein jokin idea, joka voisi kaivata vierailijaa, ja ryhdyn sitten miettimään, kuka siihen voisi sopia.

– Esimerkiksi Les Litanies De Satanin kohdalla halusin runonlausujaksi jonkun sellaisen, joka hallitsee ranskan paremmin kuin minä. Nick Holmes puolestaan lausuu William Blaken runon For a Voice Like Thunderissa. Onneksi kummatkin suostuivat mukaan, sillä he tekivät aivan loistavaa jälkeä.

Myrkkyä kansalle

Myytit puhuvat sellaista totuuden kieltä, johon arkipäiväinen sanastomme ei yllä. Vaikka tieteellisen ja rationaalisen ajattelun voidaan väittää tehneen myytit ja niiden tavan selittää maailmaa tarpeettomiksi, asia ei loppujen lopuksi ole niin yksinkertainen.

Päivätajuntamme toteaa jumalten kuolleen, mutta pimeä alitajunta kertoo vallan toista tarinaa. Tämä tumma narratiivi kulkee ohuena mutta iäti hohkavana juopana henkisen infrastruktuurimme läpi. Joseph Campbellin mukaan myytit kuolevat, kun niitä yritetään tulkita tieteellisestä tai historiallisesta näkökulmasta. Koko ajatus on absurdi. Se muuttaa temppelit museoiksi ja profeetat museonvartijoiksi.

Tässä ajassa musiikki on yksi parhaista keinoista manata esiin arkkityyppejä ja herätellä psyyken reuna-alueita. Se voi toimia meditaationa tai väkevänä adrenaliiniryöppynä. Se on rituaalien rituaali, jonka ääreen kokoontuvat niin pyhät kuin pahatkin.

Rotting Christ ei ota nykyään suoraa hengellistä kantaa vaan on lähestymistavassaan huomattavasti keskivertoa black metal -ryhmää eklektisempi. Kuten aiemmin mainittiin, In Nomine De Nostri on albumin ainoa Tämän Maailman Ruhtinaalle kunniaa tekevä veisu.

Hellenistisille juurilleen uskollinen yhtye sisällyttää levyllensä myös kotimaansa perinteitä. Konx Om Pax on saanut vaikutteita Eleusiin mysteereistä, joista ei ole näihin päiviin saakka jäänyt jäljelle kovin paljon tietoa. Titteli on lause, jota uskottiin toistettavan mystaille tai initiaateille sen jälkeen kun he olivat suorittanut pääsykokeen korkeammalle asteelle (epopt). Se on kehotus poistua paikalta, joskin lauseen alkuperästä ja merkityksestä on olemassa useita teorioita.

Muun muassa Aleister Crowley käsitteli aihetta kirjassaan Konx Om Pax: Essays in Light (1907). Eleusiin kulttia voidaan pitää myöhempien mysteeri- ja pelastususkontojen edeltäjänä, jonka ylösnousemuksen ja ehtoollisen teemat toistuvat sellaisenaan esimerkiksi kristinuskossa.

Eeppisemmin pauhaava Του Θάνατου (Tou Thanatou) perustuu puolestaan kreikkalaiseen elegiaan. Se on kutsuhuuto Charonille. देवदेवं (Devadevam) on intialaisiin chakroihin perustuva rituaali, joka lauletaan sanskriitiksi, kun taas hitaammin ja hypnoottisemmin rullaava זה נגמר (Ze Nigmar) viittaa Jeesuksen viimeisiin sanoihin nimen tarkoittaessa arameaksi ”Se on täytetty”.

Levyn päätöskappaleeksi on puolestaan valikoitunut uhkaavaa auraa osakseen saanut coverversio Aphrodite’s Childin Four Horsemenistä. Se on kaikessa kauneudessaan ja painavuudessaan teokselle täydellinen verhojensulku.

Sakis ilahtuu kehuistani ja kertoo kokonaisuuden olevan hänelle tärkeä.

– Musiikki ja sanoitukset ovat minulle yhtä tärkeitä. Haluan, että myrkky imeytyy hiljalleen kuulijan vereen. En halua musiikkimme olevan kertakäyttötavaraa. Nykyään on vaikeaa saada ihmiset keskittymään isoihin kokonaisuuksiin, koska he kyllästyvät helposti jo ensimmäisen kappaleen jälkeen.

Veljet mädässä

Huomasin, että kolmen viimeisimmän levynne julkaisujen välissä on kolme vuotta. Onko tämä ollut tietoinen ratkaisu?

– Kyllä. Olen huomannut, että kolme vuotta on hyvä väli. Yleensä yhden levyn tiimoilta menee vuosi keikkaillessa ja sävellyksiin sitten oma aikansa. Henkilökohtaisesti en ole tyytyväinen, jos en saa luoda ja tehdä musiikkia. Jos en voi tehdä sitä, masennun. Se on minun elämäntehtäväni. Kolmessa vuodessa olen kehittynyt ja kasvanut ihmisenä, ja minulla on taas jotain uutta sanottavaa.

Sinä ja veljesi Themis (rummut) olette orkesterin ainoat alkuperäisjäsenet. Onko helpompaa vai vaikeampaa työskennellä oman veljen kanssa?

– Se voi olla kumpaakin (naurua). Veljen kanssa tulee herkemmin riitaa, mutta toisaalta hän on ainoa ihminen, johon voi luottaa täydellisesti. Tämä on syy, miksi Rotting Christ on pysynyt näin kauan kasassa. Koska olemme veljeksiä, olemme vahvempia yhdessä, ja vaikka meille tulee riitoja ja ongelmia, pystymme selvittämään ne yhdessä.

Rotting Christin nykyiseen miesvahvuuteen kuuluvat veljesten lisäksi basisti Vagelis Karzis ja kitaristi George Emmanuel.

– Olemme tehneet yhdessä yli 200 keikkaa, ja olen todella ylpeä, kun ihmiset tulevat sanomaan minulle, että Rotting Christ on tällä hetkellä parhaimmillaan. Se on todella tärkeää minulle ja merkitsee, että me olemme vahva yksikkö. Ja tokihan uudet kaverit tuovat nuorta energiaa bändiin, sillä 28 vuoden jälkeen sitä alkaa helposti jämähtää paikalleen.

Rotting Christin tapauksessa paikalleen jämähtämisestä tuskin on pelkoa. Bändi on pysynyt liikkeessä alati ja kyennyt muokkaamaan ilmaisuaan tavalla, joka vie sen musiikkia jännittäviin suuntiin säilyttäen silti ominaispiirteensä.

Lopuksi päätän tiedustella, mitä Magusin ja Sakisin luotsaamalle Thou Art Lordille kuuluu. Olisiko tulossa uutta levyä?

– Ei ole. Thou Art Lord on sivuprojekti, jota me teemme silloin kun pääbändeiltä jää aikaa. Toistaiseksi kaikki ovat niin kiireisiä omien bändiensä kanssa, että aikaa ei ole.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 2/2016.

Lisää luettavaa