Kirjaimellisesti rituaalien äärellä – arviossa Rotting Christ

Levyarvio julkaistu Infernossa 2/2016.

21.03.2016

Rotting Christ
Rituals

Season of Mist
4_kirvesta

Themis ja Sakis Tolisin luotsaama kreikkalaispuurtaja on ehtinyt levyttää ja kokeilla pitkän uransa aikana monenmoista. 2000-luvulla yhtye on viihtynyt darkin, gothicin ja black metalin muodostamassa kolmivyyhdessä.

Kahdennellatoista albumillaan bändi ei kuulosta miltään muulta kuin itseltään. Yhtyeessä on aina riemastuttanut sen monisyisen omintakeinen luovuus, eikä loppua näy.

Bändiltä on totuttu kuulemaan mainion suuri-ilmeistä synkistelyä ja palvontaa, mutta nyt ollaan kirjaimellisesti rituaalien äärellä. Jokainen kappale sisältää pauhun ja pasuunan saattelemana ylistävää, salaperäistä kumartelua muinaisjumalille. Täten levyä voisikin luonnehtia eräänlaiseksi teema-albumiksi.

Materiaali on ilmeeltään lähellä Κατά τον δαίμονα εαυτού -edellisalbumin (2013) tummuutta. Parhaiten levy onnistuu atmosfäärinsä hengellisyydessä. Vaikka jotkin lisät ja rakenteet aiheuttavat pientä kummastelua ja päänpyöritystä, ulosanti on monilta osin rikkaasti ja ajatuksellisesti kulkevaa. Tarttuvuudessa löytyy ja melodioissa puhutellaan.

Rotting Christ on ehtinyt kulkea pitkän tien, miksi onkin hienoa nähdä, että laatu pysyy korkealla. Jäljestä huokuvat ammattitaito, osaaminen ja omistautunut palo, mille on pakko antaa isosti tunnustusta, jälleen kerran.

Lisää luettavaa