Ihsahn julkaisee seuraavaksi kahden ep:n sarjan – ensimmäinen osa ulkona helmikuussa

Ihsahn kokeilee seuraavaksi jotain uutta.

28.11.2019

Legendaarisesta Emperorista soolouralle vuonna 2005 lähtenyt Vegard ”Ihsahn” Tveitan julkaisee seuraavaksi kaksi viiden biisin mittaista ep:tä.

Duon ensimmäinen osa, Ihsahnin black metal -juurille palaava Telemark ilmestyy 14. helmikuuta.

”Olen julkaissut kokopitkän levyn lähes joka toinen vuosi siitä lähtien kun olin kuudentoista, joten nyt on aika kokeilla jotain muuta”, Ihsahn kertoi Prog-lehdelle.

”Halusin tehdä sen, mikä tuntuu luonnolliselta, mutta halusin myös lähestyä musiikkia sillä tavoin, kuin sitä nykyisin esitetään ja kuunnellaan. Olen julkaissut seitsemän soololevyä, joten ensimmäinen ep on tavallaan vanhan kertausta. Käytin joitain samoja teemoja Arktisilla, mutta tällä kertaa olen lähempänä kotiani sekä musiikillisesti että myös kulttuurillisesti.”

Toisen ep:n tarkoitus on olla jotain aivan muuta.

”Suunnittelin, että seuraava ep on sekä esteettisesti että musiikillisesti edeltäjänsä vastakohta, jolla voin käsitellä kaikki todella progressiiviset, kokeilulliset ja rauhalliset puolet musiikistani. Se tulee olemaan keino saada kaikki nuo ideat pois itsestäni, ja se antaa minulle tilaa ennen kuin käyn seuraavan albumin kimppuun.”

Ihsahnin viimeisin levy Ámr ilmestyi viime vuonna.

Lisää luettavaa