Iron Maidenin juomaperhe laajenee seuraavaksi Golden Alella – oluella kerätään varoja hyväntekeväisyyteen

Iron Maidenin ja Robinsonsin panimon lisäksi uuden oluen yhteistyökumppanina toimii Help for Heroes -järjestö.

16.01.2018

Robinsonsin perhepanimo on tullut rock- ja heviyleisölle tutuksi kenties parhaiten Iron Maiden -yhtyeen kanssa yhteistyössä tehdyistä oluista. Jatkuvassa tuotannossa olevan Trooper-oluen lisäksi Maidenin juomaperhe on vuosien saatossa kasvanut muutamilla erikoisoluilla, joita on pantu vain rajoitettu erä. Nyt olutvalikoima kasvaa taas, tällä kertaa uudella pidempiaikaiseen myyntiin tulevalla Golden Alella.

4,1-volttinen Light Brigade -olut on lisäksi toteutettu yhteistyössä Help for Heroes -järjestön kanssa ja osa juoman myyntituotosta lahjoitetaan kyseiselle hyväntekeväisyysjärjestölle. Järjestö auttaa armeijan palveluksessa fyysisesti ja henkisesti loukkaantuneita sotilaita normaaliin elämään palautumisessa.

”Olemme ylpeitä, että meitä pyydettiin mukaan tälle asialle. Olen osallistunut moniin järjestön teemapäiviin toimimalla lentosimulaattorin opastajana, joten järjestö ja sen toiminta on minulle hyvin tuttua”, yhtyeen pääpuuhamiehenä olutasioissa toimiva Bruce Dickinson sanoo.

Light Brigade on meidän tulkintamme Golden Alesta, jossa on mukana Trooperin luonnetta, mutta joka soveltuu pidempiinkin juomasessioihin. Itse asiassa nämä kaksi olutta täydentävät hyvin toisiaan.”

Help for Heroesin mainonnasta ja varojenkeruusta vastaava Beth Miles sanoo järjestön olevan todella innoissaan tästä yhteistyöstä.

”Olemme varmoja, että Light Brigade tulee vetoamaan kuluttajiin ja auttaa meitä keräämään varoja, antaen paremmat mahdollisuudet kuntouttaa ja voimauttaa sotaveteraaneja, jotta nämä saavuttaisivat taas koko potentiaalinsa”, Miles sanoo.

Lisää luettavaa