Laulaja Ozzy Osbourne oli legenda jo eläessään. Heinäkuun 22. päivä menehtyneen Osbournen poika Jack Osbourne kertoo Youtube-kanavansa tuoreimmalla videolla perheensä tunnelmista ennen ja jälkeen Ozzyn menehtymisen.
–Back to the Beginning -konsertin jälkeen vietin viikon verran aikaa Birminghamissa perheeni kanssa. Se oli mahtava viikko. Meidän piti alun perin lähteä lomalle Portugaliin konsertin jälkeen, mutta lapseni saivat vatsataudin joten jouduimme perumaan sen. Sen sijaan vietimme aikaa vanhempieni kotona Englannissa, ja se oli upeaa.
Lue myös: Hyvästi, Ozzy ja Black Sabbath – pimeyden prinssi sai arvoisensa läksiäiset
Lue myös: Ozzy Osbourne on kuollut
– Isä oli todella onnellinen ja hyvällä tuulella. Meillä oli hauskaa, enkä ole koskaan ollut niin iloinen lasteni sairastumisesta kuin nyt.
– Kotona Los Angelesissa heräsin eräänä aamuna siihen, kun perheeni kanssa vuosia työskennellyt henkilö koputti oveeni. Kun näin hänet ikkunasta, tiesin, että jotakin pahaa on tapahtunut. Hän kertoi minulle, että isäni on kuollut.
– Tunsin valtavaa tuskaa ja surua. Päässäni pyöri paljon ajatuksia. Tuollaisessa tilanteessa käy läpi niin paljon tunteita surusta turhautumiseen ja vihaan. Ja toisaalta ajattelin myös, ettei hän kärsi enää.
– Toivoisin, että hän olisi edelleen kanssamme, mutta hänellä oli rankkaa. Luulen, että ihmiset näkivät tämän konsertissa. Kukaan ei silti osannut odottaa sen tapahtuvan näin pian.
– Liikkeellä oli kaiken maailman juoruja siitä, että isä aikoo matkustaa Sveitsiin saadakseen eutanasian, mutta se ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Nämä jutut ovat täysin naurettavia valheita.
Lue myös: ”Rakastan sinua, iskä” – Jack Osbourne julkaisi koskettavan muistovideon isälleen Ozzy Osbournelle
– Minulle hän ei ollut vain isä. Hän oli työtoverini, ja jossakin vaiheessa myös kämppäkaverini. Hän oli ystävä, tekstiviestikaveri ja vitsiniekka.
– Olen valtavan kiitollinen siitä, että meillä oli niin hyvä suhde. Olen kiitollinen siitä, että hän oli isäni. Hän oli hauska, outo, kiusallinen, hulvaton ja todella tarkkanäköinen.
– Hän oli koko ajan kartalla siitä, mitä tapahtuu. Jotkut ajattelivat, että hän oli ihan kujalla, mutta suurimman osan ajasta hän vain halusi ihmisten luulevan niin. Hän oli kaiken aikaa hyvin tietoinen asioista.