John Bush avoin ajatukselle Anthrax-biisien esittämisestä, muttei halua suututtaa bändiä – ”En halua heittää kapuloita rattaisiin”

Armored Saint -yhtyettään luotsaava John Bush oli Anthraxin laulajana vuodesta 1992 aina vuoteen 2005 asti sekä uudelleen kuluvalle vuosikymmenelle tultaessa, jolloin yhtyeen alkuperäinen laulaja Joey Belladonna palasi jälleen bändiin.

The Rock Show with Gully and Joe -podcast-sarjassa hiljattain vieraillut Bush sanoo edelleen silloin tällöin leikittelevänsä ajatuksella esittää hänen aikaisiaan Anthrax-kappaleita keikalla. Bush kuitenkin lisää, ettei hänellä ole aikomusta viedä asiaa eteenpäin sen pidemmälle.

– Olen ylpeä levyistä jotka teimme yhdessä ja niiltä löytyy paljon hyviä biisejä, jotka ovat nyt tavallaan limbossa. Olisihan niitä siistiä vielä vetää joskus jollain tasolla. Mutta Anthrax on nykyään hyvin toimiva kone enkä halua millään lailla häiritä heitä tai tehdä jotain, mikä olisi Joeylle kiusallista. He ovat varmasti todella tyytyväisiä nykytilanteeseen, en halua heittää kapuloita rattaisiin millään lailla. Ei minulla ole sellaisia toiveita tai tavoitteita, Bush toteaa.

– Mutta kuten sanottua, olisihan se hienoa heittää vaikka pari keikkaa niitä biisejä vetäen. Missä, miten ja kenen kanssa, minulla ei ole mitään aavistusta tai suunnitelmia. Mutta ehkä vielä joskus, ennen kuin tarvitsen kävelykeppiä noustakseni lavalle!

Armored Saint sen sijaan julkaisee perjantaina 24. helmikuuta uuden livealbumin. Carpe Noctum on taltioitu Wacken Open Airissa vuonna 2015.