Elettiin kuluvan vuosikymmenen aamua, kun säveltäjä-kitaristi Tuomas ”Tuoppi” Heikkisen luotsaama melodisen raskaan rockin partio Leverage oli saapunut tienhaaraan. Vuonna 2002 perustettu helsinkiläisistä ja jyväskyläläisistä pitkän linjan musiikkimiehistä koostuva yhtye oli julkaissut siihen mennessä kolme hienoa albumia sekä muutaman pienemmän julkaisun, tehnyt kymmenittäin keikkoja ja luonut ympärilleen pienen mutta sitäkin omistautuneemman fanikunnan.
Circus Colossus -albumin (2009) jälkiaallokossa bändin toiminta kuitenkin hiljalleen hiipui. Jokainen yhtyeen jäsenistä touhusi musiikkihommia tahoillaan ja elämä vei eri suuntiin. Alkuperäissolisti Pekka Heino keskittyi Brother Firetribeen ja soolouraansa. Kitaristi Torsti Spoof ryhtyi säveltämään elokuvamusiikkia.
– Oltiin muutosten tuulissa. Itse koin siinä vaiheessa, että ainakaan samanlaista levyä kuin Circus Colossus ei enää tule, ja uskon, että sitä ei halunnut kukaan muukaan, Heikkinen aloittaa.
Ei silti aikaakaan, kun Heikkinen alkoi pitää kaiken muun musiikintekemisen ohessa liki viikoittaista riffipiiriä työtoverinsa, jo kuopatun Kiuas-yhtyeen päällysmiehen Mikko Salovaaran kanssa.
– Me oltiin 2010-luvun alussa siinä tilanteessa, että molempien pitkään tekemät bändit olivat stand by -tilassa. Ruvettiin kyhäilemään huvikseen riffejä raskaan rockin biiseihin, joita voisi viedä kimpassa eteenpäin ideoita toisiltamme onkien.
Kun riffinpätkiä alkoi olla kasassa tarpeeksi, Heikkinen sovitti niistä yhden valmiin kappaleen. Kuinka ollakaan, Heikkisen ja Salovaaran työpaikan, Rytmimusiikkiopisto Tauon, studiolla oli työkeikalla pitkän linjan hard rock -laulumies, AOR-yhtye Urban Talestä ja Queen-tribuutti The Miraclesta tuttu Kimmo Blom.
Kasvo oli sama, joka kiekaisi aikoinaan ensimmäiset demoversiot kappaleista Superstition ja Gone, jotka nauhoitettiin lopulta Leveragen vuonna 2006 julkaistulle Tides-debyytille. Blomista pitikin tulla Leveragen laulaja jo reilu vuosikymmen takaperin.
– Kimmo innostui nyt hommasta ihan hirveästi. Alkoi tulla lisää biisejä, joita Kimmo sitten lauloi, Heikkinen sanoo.
Porras kerrallaan
Seuraava askel vanhojen taistelutovereiden kesken oli projekti nimeltä Angelo De Nile. Siinä Kimmo Blom esitti samannimistä, historian eri aikakausiin liittyvää hahmoa, joka lauloi Heikkisen, Salovaaran ja Spoofin kynäilemän hard rock -biisin All for Victoryn Suomen euroviisukarsintojen eli Uuden musiikin kilpailun finaalissa vuonna 2015.
Seuraavana vuonna lyötiin kasaan Wolf Moon Rising, tribuuttiyhtye raskasrocklegenda Rainbow’lle.
– Rainbow’n Rising, joka on mulle ehkä tärkein yksittäinen rocklevy ikinä, täytti 40 vuotta. Kysyin Leveragen jätkiltä [rumpali Valtteri Revonkorpi, basisti Sami Norrbacka ja synisti Marko Niskala] ja Kimmolta, että pitäisikö tehdä Rainbow-tribuutti. Soitettiin sillä puolenkymmentä keikkaa ja oli helvetin hauskaa. Huomasin, että Kimmolla ja muulla bändillä synkkasi tosi hyvin tosi nopeasti.
– Kun tehtiin siltä pohjalta päätös, että tehdään tästä uudesta musiikista jotain valmiiksi asti, nykäisin myös Mikkoa [Salovaara] hihasta. Oli selvää, että Mikko on sen kokoonpanon toinen kitaristi, tai sitten meillä on kitaristeja vain yksi. Onneksi Mikko sanoi olevansa mukana. Sen jälkeen yksi asia johti toiseen.
Vuonna 2017 edellä mainittu kokoonpano treenasi ja äänitti vahvan kertosäkeistön omaavan voimaballadin, Red Moon Over Sonoran, joka julkaistiin digitaalisesti tammikuussa 2018. Vielä äänitysvaiheessa ei kuitenkaan ollut selvää, minkä bändinnimen alla uutta materiaalia aiotaan esitellä.
– En missään vaiheessa ollut ajatellut Leveragen osalta, että tämä oli tässä. Koko ajan oli selvää, että jollain konstilla sitä bändiä jatketaan joskus eteenpäin. Pitäis tehdä -jutut yleensä vaan tuppaavat venymään taivaanrantaan asti. Red Moonin julkaisusta puhuessa bändin vanhojen jäsenten suunnasta tuli kysymys, että tehdäänkö me vielä jotain muutakin Leveragena, Heikkinen sanoo.
Näin päätettiin, minkä jälkeen homma liikahti ison askeleen eteenpäin – nopeammin kuin kukaan uskoi.
– Päivä Red Moon Over Sonoran julkaisusta Frontiers Records otti yhteyttä. Kuukauden kuluttua siitä ne sainasi meidät.
Leverage teki toisen levynsä Blind Firen (2008) aikaan yhteistyötä kyseisen italialaisen hard rock -puulaakin kanssa, mutta silloin intressit eivät kohdanneet ja jotain jäi hiukan hampaankoloonkin. Leveragen uutta tulemista se ei kuitenkaan haitannut.
– Niistä jutuista oli kulunut paljon aikaa. Pähkin sen kuukauden verran enemmän sitä, jaksaako tähän urakkaan ylipäätään lähteä kuin sitä, kenen kanssa siihen lähtee. Hyvä, että tuli tehtyä oikea päätös ja ollaan nyt tässä.
Sateenkaaren pää
Leveragen neljäs studiolevy Determinus julkaistaan viikko tämän Infernon julkaisusta, huhtikuun 26. päivä. Yleisesti ottaen kyse on edelleen melodisesta hard rockista, mutta siinä missä Leveragen kolme ensimmäistä levyä olivat orkestraatioineen ja muine tuotannollisine lisävarusteineen mahtipontisia, uusi albumi esittelee yhtyeen, jolla on vahvasti maanläheinen soundi. Determinus ammentaa 1970–80-lukujen hard rockista, juurikin sieltä Richie Blackmoren tonteilta Rainbow’sta ja varhaisemmasta Deep Purplesta.
– Ne on olleet mulle ihan järjettömän isoja vaikuttajia. Kun opettelin soittamaan kitaraa vähän toisella kymmenellä Beatles-levyjen kuuntelemisen jälkeen, luukutin kaksi vuotta pelkästään Rainbow’ta ja Purplea – tai mitä nyt ehkä salaa vähän KISSiä. Totta kai sieltä jäi vaikutteita, joita ei ollut mahdollisuus toteuttaa ennen, ja nyt se tapahtuu juuri tällä uudella levyllä. Mulla ei ole enää sellainen olo, että pitäisi kuulostaa jotenkin omalta, vaan kyllä ne vaikutteet lepattaa välillä aika hyvin läpi, ja niin saa ollakin.
– Voin avoimesti myöntää, että olen yrittänyt tehdä biisejä, jotka mahtuisivat muottiin, johon ne Pekan [Heino] kanssa jatkamalla olisivat menneet. Mulle on tärkeää tehdä sellaista musaa, joka sopii laulajan fiiliksiin ja olemukseen. Me on oltu Pekan kanssa paljon tekemisissä ja tehty keskenään pöytälaatikkoon iso nippu aivan toisenlaista musaa. Aina, kun koetin tehdä uutta Leveragea, mun kirjoittaminen muuttui sellaiseksi, että kun sain jotain valmiiksi, mietin, että tämä on ihan ok musaa, mutta ei kyllä Leveragea. Ja tämä nyt ihan selkeästi kunnioituksena Pekkaa kohtaa. En missään nimessä halunnut joutua tilanteeseen, jossa yrittäisin laulattaa sillä jotain sellaista, josta se ei diggaa, tai joka ei sopisi Pekan hienoon laulutapaan.
– Ajattelin ilman muuta, että teen asioita tälle bändille ja Pekan tavalle laulaa. En ajatellut muuta vaihtoehtoa, mutta pallo lähti pyörimään tähän suuntaan. Eikä siitä ole minulla, Pekalla tai kenelläkään muullakaan huonoja fiiliksiä, kaikki palaset loksahtivat kohdilleen. Determinus-levy on kuva siitä, mitä tästä kaikesta summaten tuli.
Kuva: Jaakko Silvast
Vapaasti hengittävä kone
Onko Leveragen nykysoundi sellainen, jollaiseksi olit sen mahdollisesti jo aikaisemmin tarkoittanut – varsinkin, kun mukana on nyt aivan ensimmäiset demot laulanut Kimmo Blom?
– Leveragen aloittaessa, ennen Tidesia, olin levyjen tekemisen ja niiden systemaattisen rakentamisen suhteen paljon noviisimpi. Meininki oli se, että Torstin kanssa enemmän ja vähemmän harjoiteltiin sitä raskaan rockin tekemistä ja käytettiin ihan hirveästi aikaa suunnan hakemiseen ja kaikkeen muuhun. Ennen Tidesin julkaisua olin ihan fiiliksissä jo siitä, että voin yleensä päästä tekemään hard rock -levyjä, eikä mulla ollut mitään selkeetä tai tarkkaa kuvaa, mitä musiikista tulee.
– Determinusin kohdalla se tarkka kuva taas oli. Halusin nimenomaan päästä irti siitä edellisten Leverage-levyjen tyypillisestä power metalin tai modernin raskaan rockin äänikuvasta. Se on ehkä ollut yhden sukupolven juttu, mutta se ei ole mun juttu. Nyt halusin lähteä tuottamaan hommaa tietoisesti maanläheisempään ja aukinaisempaan suuntaan.
– Mä olin aluksi superinnoissani Circus Colossusin ja etenkin [sinkkuraita] Wolf and the Moonin äänimaisemasta, joka on Bomanin Samin [Silentium] tekemä. Se sinfoninen jylinä kuulosti minunkin korvissani mageelta ja osui siihen hetkeen hyvin, kun oltiin muutenkin päätetty tehdä kolmannesta levystä sellainen suurisoundinen ja täysi. Lopputulema oli kuitenkin se, että mä en ole pystynyt kuuntelemaan sitä levyä juurikaan alusta loppuun valmistumisensa jälkeen. Se on niin helvetin täynnä koko ajan. Se alkoi kuulostaa omissa korvissa aika nopeasti tasapaksulta, siltä samalta jylinältä alusta loppuun.
Heikkinen myöntää, että Leveragen uuden tulemisen myötä bändi on musiikillisesti yhtenäisempi kuin aikoinaan.
– Determinusille ovat tehneet musaa muutkin kuin minä. Aikoinaan tein Blind Firelle ja Circus Colossusille midiohjelmoidut demot aivan jokaista filliä, rummuniskua ja nuottia myöten, juuri siten kuin ne halusin, ja pyysin vain jätkiä toisintamaan ne oikeilla soittimilla, tietenkin jokaisen henkilökohtaisella ammattitaidolla. Tällä levyllä jätin demot auki, vapaamuotoisiksi, ja kun kundien osuuksia nauhoitettiin, he saivat tehdä kuten halusivat. Vaikka olisin halunnut tehdä tuotantovaiheessa joitain juttuja toisella tavalla, ajattelin, että ne ovat nyt heidän näkemyksiään ja hyvä niin. Siitä pitääkin olla kysymys, kun tehdään omaa musaa.
Mitä luulet, kuinka Leveragen vanhat fanit suhtautuvat yhtyeen uuteen versioon?
– Palautetta on saatu alusta asti suuntaan ja toiseen. Totta kai ymmärrän sen. Jos joku on kärjistetysti sanoen digannut meistä sen takia, että tämä on se Heinon Pekan pienempi bändi, niin on selvää, että skeptisyys on aivan valtavaa. Jengi on kuitenkin ollut kuulevinaan noissa uusissa biiseissä sitä samaa punaista lankaa, mikä Leveragen musassa on aina ollut, ja olen saanut sellaistakin palautetta, että ”en ole ikinä tästä bändistä kuullut, mutta onpa hyvä meininki”.
– Pitää vaan elää sen kanssa, että kaikkien kohdalla ne odotukset eivät toteudu, ja iloita siitä, että osa jengistä löytää meistä uuden kuuntelemisen kohteen.
Julkaistu Infernossa 4/2019.