Etsi
Yhtye nousee syksyllä ensimmäistä kertaa lavalle uudella kokoonpanolla.
Marsh Tean musiikki on progressiivista raskasta rokkia.
Lepää rauhassa, Kimmo Sakari Blom.
Leveragen melodinen hard rock on kypsynyt yhtyeen nykyversion toisella levyllä entisestään. Above the Beyondilla viihdytään myös luontevasti Queenin musiikin äärellä.
Sadasyhdeksäskymmenesviides Infernon numero julki 22. lokakuuta.
Yhtye aloittaa debyyttialbuminsa äänitykset keväällä.
Kotoinen Leverage vaihtoi mahtipontisuuden maanläheisyyteen ja palaa ruotuun raskaan rockin perinteitä vahvasti vaalivan Determinus-levyn kanssa.
Sadaskuudeskymmeneskahdeksas Infernon numero julki torstaina 18. huhtikuuta.
Honkalassa paukutetaan taas elokuussa.
Tuleva levy on tuttua Leveragea uusilla metkuilla maustettuna.
Syys-ep:tä seuraa täyspitkä albumi keväällä 2019.
Uutta musiikkia luvataan julkaistavaksi kuluvan vuoden aikana.
Laukaalla raikaa taas 20.–21. heinäkuuta.
Leverage palaa entistä maanläheisempänä.